Rauman telakka

RMC:n jatkotestauksista 84 uutta tartuntaa – tartuntoja todettu yhteensä 353

Riitta Salmi

Rauman telakan alueen vaikea koronaepidemiatilanne purkautuu asteittain. Tänään perjantaina 5. maaliskuuta telakalla oli töissä noin 500 henkilöä.

Rauman kaupunki tiedottaa ottaneensa tällä viikolla suunnitellusti näytteet 643 henkilöltä, jotka olivat vapautumassa karanteenista. Heidän joukostaan löytyi 84 uutta tartuntaa. Kaikkiaan telakkaan liittyviä koronatartuntoja on nyt ilmennyt 353 noin tuhannen työntekijän joukosta.

– Yhteistyössä telakan kanssa on sovittu toimista, joilla tilanteen uusiutuminen voidaan estää. Testauskäytäntöjä kiristetään, telakalla on otettu käyttöön maskipakko sekä uuden varautumissuunnitelman mukaiset käytännöt, toteaa tartuntataudeista vastaava lääkäri Eeva Nordqvist.

RMC alkaa ensi viikolla tehdä satunnaistestauksia, jotta mahdolliset koronatartunnat havaittaisiin varhain. Koko telakka-alueella on voimassa maskipakko. Ilman maskia olevalle henkilölle annetaan kirjallinen varoitus ja hänet poistetaan alueelta loppupäivän ajaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viranomaisten tietojen mukaan 33 telakan alueen työntekijää on poistunut Suomesta ensimmäisen koronatestin ottamisen jälkeen. Tiedotteen mukaan heidät ohjattiin omaehtoiseen karanteeniin asuinpaikkaansa odottamaan testitulosta. Kyseisten henkilöiden tiedot välitetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, joka tekee kansainvälistä yhteistyötä asiassa.

Viranomaisten määräämät koronatestaukset telakan alueella työskennelleiden osalta jatkuvat. Loppuviikon aikana pyritään testaamaan 31 henkilöä, joiden karanteeni päättyi tällä viikolla ja ensi viikolla jatketaan testauksia karanteenien purkautuessa. Kaikki altistuneet ja karanteenissa olleet henkilöt testataan ennen karanteenin päättymistä, jotta voidaan varmistaa, että työpaikalle palataan vain terveenä.

– Osa näytteistä on lähetetty analysoitavaksi muuntovirusten varalta. Saaduista vastauksista ei ole muuntovirusta todettu. Mikäli muuntovirusta löytyy, ovat torjuntatoimenpiteet samat kuin tavallisissa koronavirustartunnoissa. Muutama telakan alueen työntekijä on ollut sairaalahoidossa, kertoo Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Uusitalo-Seppälä tiedotteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Koira_veräjästä
Vain 33
Taisit lähteä Turun telakalle töihin. Tuplaantui vain koronat Turussa. Ehkä kimppakämpissä...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Juha
Moniko on sairaalassa?
Ei taida olla sairaanhoidolle vieläkään tarvetta? Vaikka on tosi vaarallinen tauti liikkeellä.

Kalle
Kappas kepponen!!
Mikähän mahtaa olla Meyerin tilanne? Taitaa informaatio olla salainen ja niitähän ei levitellä toreille
eikä turuille.

Medihelillä kiirusta
Alkuviikon päivänä oliko tiistaina. Työporukan kanssa laskemimme mukaan mediheli lensi 8 kertaa Maarianhaminaan. Nyt vasta valkenee.,miksi!
Todella avointa tiedottamista..