Rauma

Rauman vaikea epidemiatilanne jatkuu

Riitta Salmi

Satakunnassa ilmaantuvuusluku on koronakartassa tänään 198,6 viimeisten kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohden. Ilmaantuvuus on Ahvenanmaan ja pääkaupunkiseudun jälkeen maan kolmanneksi korkein.

Erittäin korkea ilmaantuvuus liittyy ennen kaikkea Rauman telakan tilanteeseen, mutta myös positiivisten näytteiden prosenttiosuus on korkea. Tartunnan jäljitys on erittäin kuormittunut Raumalla, mutta siitä huolimatta kokonaisuudessaan tartunnanjäljityksessä onnistutaan Satakunnassa erittäin hyvin.

Kaikkiaan Satakunnassa on nyt todettu 1 108 tapausta. Thl:n tartuntatautirekisterissä näistä näkyi tänään 1078.

Koronakartassa noin 25 henkilön paikkakuntatieto on edelleen väärä, mutta systeemivirheeseen on löydetty korjaus ja tilanne korjautunee tiistain aikana.

Tartuntatautirekisterin ominaisuuksista johtuen iso osa Rauman tapauksista on kirjautunut virheellisesti Porin tapauksiksi, sillä isolla joukolla telakan työntekijöitä ei ole kotipaikkaa Suomessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotipaikattomat ovat rekisteröityneet järjestelmään näytteen tutkineen laboratorion mukaan, vaikka eivät asu tai työskentele Porissa. Rekisteröintiin liittyvään virheen korjauksen jälkeen tapaukset ohjautunevat oikeille paikkakunnille.

Rauman erittäin korkea ilmaantuvuus liittyy telakalla tehtyyn perusteelliseen epidemiaselvitykseen. Yhteistyössä telakan ja sen verkostoyritysten kanssa Rauman kaupunki ja sairaanhoitopiiri ovat selvittäneet tilannetta.

Kaikkiaan telakkaan suoraan liittyviä tartuntoja on nyt todettu 270 tapausta noin 1 000 työntekijästä. Viikonlopun aikana on telakan työntekijöiltä todettu 24 uutta tapausta, kaikki jo karanteenissa olleita. Samaan aikaan Raumalla todettiin 13 uutta tapausta, jotka eivät ainakaan suoraan liity telakan tapauksiin. Näytteenotot telakalla karanteenien purkautuessa jatkuvat ensi viikon aikana ja yhteisasumisen vuoksi on odotettavissa, että lisää tapauksia löytyy melko runsaasti. Yhteistyössä telakan kanssa on tehty suunnitelma siitä, miten saadaan vaikea tilanne purkautumaan.

Myös Huittisten ilmaantuvuus on korkea, mutta tilanne vaikuttaa kuitenkin olevan rauhoittumassa. Tarkkoja varotoimia kuitenkin vaaditaan paikkakunnalla.

Porissa ilmaantuvuus laskusuuntainen. Viikonlopun aikana ei ole ilmennyt merkittäviä uusia joukkoaltistumisia, mutta hiihtolomien jälkeinen tilanne voi tuoda nopeasti muutoksen, sillä koko Suomen ja etenkin pääkaupunkiseudun tilanne on muuntovirusten yleistymisen vuoksi selvästi huononeva.

Siksi on tärkeää, että koko Satakunnassa noudatetaan varotoimia ja hakeudutaan testiin matalalla kynnyksellä. Maakunnan tavoite on saada tilanne kuriin lähiviikkojen aikana.

Uusia muuntoviruslöydöksiä Satakunnassa ei ole tehty, mutta muuntovirukset yleistyvät Suomessa nopeasti, joten on vain ajan kysymys, milloin ne yleistyvät myös Sa-takunnassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tilanne sairaalassa on edelleen rauhallinen, uusia kuolemantapauksia ei ole ilmennyt

Satasairaalassa on nyt hoidossa kolme potilasta koronavirusinfektion vuoksi. Teho-osastolla ei ole koronapotilaita. Perusterveydenhuollossa on osastohoidossa neljä potilasta. Yksi sairaalahoitoa nyt tarvitsevista on telakan työntekijä.

Covid-19 infektioon on Satakunnassa menehtynyt kaikkiaan kahdeksan potilasta. Hoitolaitosten epidemioiden rajaamisessa on onnistuttu ja riskiryhmien rokottaminen edistyy.

– Sairastuneiden ikä huomioiden arvioimme, että noin 15 potilasta voi joutua sairaalahoitoon ja 2-3 potilasta tehohoitoon lähiaikoina, Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä arvioi.

Vaarana on, että ellei epidemiaa saada kuriin sairaalahoidon kantokyky voi ylittyä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.