Koronavirus

Rauman telakalla todettu yli 80 uutta koronatartuntaa – yhteensä tartuntoja 188

Tänään perjantaina aamupäivään mennessä on todettu 82 uutta koronatartuntaa Rauman kaupungin aiemmin kertomien tartuntojen lisäksi. Näin ollen Rauman telakalta on löydetty tähän mennessä yhteensä 188 tartuntaa, kun 600 henkilöä on testattu.

Telakan alueella työskentelevien henkilöiden kattavaa testausta on jatkettu tänään perjantaina testaamalla noin 400 henkilöä. Näytteenoton jälkeen henkilöt poistuvat työpaikalta koteihinsa, ja heidät asetetaan omaehtoiseen karanteeniin, kunnes vastaus saadaan. Sairastuneet asetetaan eristykseen.

Tartunnanjäljityksessä altistuneeksi tunnistetut asetetaan viranomaisen määräämään 14 vuorokauden karanteeniin riippumatta testituloksesta.

Tähän mennessä merkittävä määrä telakalla työskentelevistä henkilöistä on asetettu tai asetetaan karanteeniin. Jäljitystyötä jatketaan altistuneiden tunnistamiseksi yhteistyössä telakan toimijoiden kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Satadiagin infektioyksikön ylilääkärin Raija Uusitalo-Seppälän mukaan osasta näytteistä testataan myös koronan virusmuunnos, ja jos muunnosta löytyy, torjuntatoimenpiteet ovat samat kuin tavallisissakin koronatartunnoissa.

– Telakan alueen tilannetta arvioidaan seuraavaksi lauantaina 20.2., toteaa tutkimusprofessori ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valmiuspäällikkö Hannu Kiviranta.

Telakan alueella ei tulevana viikonloppuna tehdä tuotannollista työtä. Toimitilat siivotaan tehostetusti viikonlopun aikana ja aluetta vartioidaan.vartioidaan.

Rauman terveyspalveluista tähdennetään, että mikäli karanteeniin määrätty sairastuu, hänen on mentävä testiin. Testauksen avulla ei kuitenkaan voida lyhentää karanteeniaikaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Hessu
Herätys
Eikos se ole niin, että muiden terveyttä vaarantava henkilö tai jopa kuoleman tuottamus on Suomen rikoslain mukaan rangaistava teko. Eikös se ole myös niin, että kun esim. vierastyövoima saapuu Suomeen ja viis välittää koronatesteistä sekä menee työpaikalle mahdollisesti tartuttamaan muita on näiden rikosten mukainen teko. Olisi siis ainut oikea ratkaisu asettaa nämä vastuuttomat henkilöt vastuuseen teoistaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JokuRoti
Vast: Herätys
Juuri näin!!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.