Kulttuuri

Kaarinan Kino Piispanristi laajenee – salien määrä tuplaantuu

Ari-Matti Ruuska
Kino Piispanristi avasi ovensa vuonna 2017.
Kino Piispanristi avasi ovensa vuonna 2017.

Kaarinan Piispanristillä toimiva elokuvateatteri laajenee. Kino Piispanristi laajenee kevään ja kesän aikana 4-saliseksi elokuvateatteriksi. Aiemmin saleja on ollut kaksi.

Uusien tilojen myötä Kino Piispanristi pystyy vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin entistä kattavammin niin elokuvaohjelmiston kuin muiden palvelujen osalta, toiminnasta vastaava Cinemahouse Oy kertoo tiedotteessaan.

Kino Piispanristin uudet salit ovat premium-saleja, joissa on kiinnitetty huomiota kuvanlaatuun, äänentoistoon sekä istuinmukavuuteen. Uusissa saleissa on mahdollisuus valita istumapaikkansa moottoroiduilta vip-istuimilta.

Lisätilat löytyivät naapurista, josta vapautui liiketiloja, kertoo Cinemahouse Oy:n yrittäjä Henry Erkkilä.

Suomen elokuvasäätiö tukee Cinemahouse Oy:tä laajennuksessa.

Kino Piispanristi avasi ovensa vuonna 2017. Samana vuonna yrittäjät löysivät Kino Dianan tilat, ja teatteri avattiin vuonna 2018. Tämän lisäksi Cinemahouse Oy omistaa Laitilassa toimivan elokuvateatterin.

Lue myös: Elokuva-ala vaatii rajoitusten poistoa – "Kahvilassa 30 neliön kopissa voi olla 30 henkeä, mutta elokuvasalissa 10"

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.