Koronarokotteet

Yli 85-vuotiaiden ja riskiryhmäläisten koronarokotukset alkavat Uudenkaupungin alueella

Mauri Ratilainen

Yli 85-vuotiaiden ja 18–69-vuotiaiden riskiryhmäläisten koronarokotukset aloitetaan Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueella tällä viikolla.

Ajanvaraus rokotuksiin avautuu tänään maanantaina kello 12. Rokotusajan voi varata sähköisessä ajanvarauspalvelussa tai puhelimitse 02 4612 517. Automaattiin voi jättää viestin, jonka jälkeen hoitaja soittaa takaisin jonossa seuraavana olevalle.

Rokotuspaikkana toimii Uudessakaupungissa vanha terveyskeskus osoitteessa Terveystie 4. Muissa kunnissa oma terveysasema.

Eri väestöryhmien rokotukset aloitetaan samanaikaisesti, sillä käytettävät rokotteet soveltuvat eri ryhmille. Kansallisten ohjeiden mukaisesti Astra Zeneca-rokotetta annetaan vain alle 70-vuotiaille.

Rokotteita toimitetaan edelleen niukasti ja lisää aikoja avataan sitä mukaa, kun rokotteita saadaan lisää.

Uudenkaupungin terveydenhuolto pyytää huomioimaan verkkoajanvarausta tehdessä, että jokaiselle rokotukseen tulevalle on varattava oma aika, eli omaishoitaja ei voi tulla samalla varauksella kuin ikäihminen.

Aika on varattava ensisijaisesti oman kunnan terveysasemalta.


Rokotusajan voivat varata:

Vuonna 1936 tai aikaisemmin syntyneet sekä heidän viralliset omaishoitajansa

18–69-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus*.

* vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavat sairaudet (THL):

elinsiirto tai kantasolusiirto

aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti

vaikea puolustusjärjestelmän häiriö

vaikea krooninen munuaissairaus

vaikea krooninen keuhkosairaus

lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes

Downin oireyhtymä (aikuiset).

Oikeus rokotteeseen on esitettävä rokotuksen yhteydessä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.