Rikosepäilyt

Hiihdon maailmancupissa tapahtunut taklaus ei etene syyteharkintaan

EPA/MAURI RATILAINEN
Venäjän ankkuri Aleksander Bolshunov taklasi Joni Mäen maahan maalintulon jälkeen. Bolshunov poltti päreensä, kun ei pärjännyt Mäelle loppusuoran taistelussa. Bolshunovin temppuilun takia Venäjän ykkösjoukkeen viestisuoritus hylättiin.
Venäjän ankkuri Aleksander Bolshunov taklasi Joni Mäen maahan maalintulon jälkeen. Bolshunov poltti päreensä, kun ei pärjännyt Mäelle loppusuoran taistelussa. Bolshunovin temppuilun takia Venäjän ykkösjoukkeen viestisuoritus hylättiin.

Hämeen poliisi on saanut valmiiksi esiselvityksen Salpausselän kisojen miesten viestin loppuratkaisun tapahtumista.

24. tammikuuta tapahtuneessa välikohtaksessa Venäjän Aleksandr Bolshunov muun muassa taklasi Suomen voitokkaan Joni Mäen rajusti maalialueella.

Mäen kirimisen ansiosta Suomen viestinelikko ylsi kakkossijalle. Kolmannelle sijalle yltänyt Venäjän ykkösjoukkue hylättiin välikohtauksen seurauksena.

Poliisin ratkaisun perusteella tapahtumien katsotaan täyttävän lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Asianomistaja on kuitenkin ilmoittanut, ettei hän vaadi rangaistusta eikä hänellä ole korvausvaatimusta.

Asia ei etene esitutkinnan kautta syyteharkintaan koska syyttäjällä ei ole asiassa syyteoikeutta.

Esiselvityksen ratkaisua perustellaan sillä, että hiihtokilpailun kuvatallenteista on todettavissa, kuinka hiihtosauvalla lyödään edellä hiihtänyttä ja maalialueella törmätään selkään, mikä aiheuttaa kaatumisen. Tapahtumasarja aiheutti poliisin mukaan Mäelle vähäisen vamman.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Polisiin mukaan on selvää, että toiminta ei kuulu osaksi kyseistä urheilulajia.

– Tapahtumasarjaa kokonaisuutena arvioitaessa on huomioitava, että kyseessä on ollut huippu-urheilijoiden välinen kilpailutilanne. Tässä tapauksessa loppusuoralle tultaessa heikompaan asemaan jäänyt urheilija on mitä ilmeisimmin kiihtynyt, jonka seurauksena on valinnut toimia edellä kuvatulla tavalla. Voisikin todeta, että tapauksessa on kysymys impulssikontrollin heikosta hallinnasta, joka on tunnekuohussa johtanut mainittuun tapahtumaan, ratkaisussa todetaan.

Rikosoikeudellisesta näkökulmasta tapahtumasarjaa on pidettävä kokonaisarvostelultaan vähäisenä, jolloin tapahtumaketjun katsotaan täyttävän lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistön.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.