Salo

Vesieliöstölle haittaa Salon Orijärven vanhan kaivoksen sinkkipäästöistä – ei merkittävää riskiä ihmisille

Ely-keskukset
Orijärven kaivosalue sijaitsee Salossa.
Orijärven kaivosalue sijaitsee Salossa.

Orijärven suljettu kaivosalue kuormittaa vesistöä Salossa, mutta tuoreimpien tutkimusten valossa vedenkäytöstä ei ole merkittävää riskiä ihmisten terveydelle.

Tuoreessa raportissa esitetään alueen kunnostamista, koska vanhan sinkkikaivoksen päästöistä aiheutuu haittaa vesieliöstölle.

Kaivos suljettiin 1955 tavalla, joka ei vastaa nykyvaatimuksia, sillä ympäristö- ja kaivoslainsäädäntö poikkesivat tuolloin vielä olennaisesti nykyisestä. Kaivosalueella on sulfidimineraaleja sisältäviä sivukivikasoja ja rikastushiekka-alueita, joita ei ole peitetty. Niiden on arvioitu tuottavan happamia metallipitoisia valumavesiä suotuisissa olosuhteissa vielä vuosikymmenien ajan.

Geologian tutkimuskeskus on nyt arvioinut alueen ympäristökuormitusta sekä kunnostustarvetta Pirkanmaan Ely-keskuksen tilaamassa niin kutsutussa Kajak4-raportissa. Arviointi on osa 2010-luvulla alkanutta ympäristöministeriön rahoittamaa suljettujen ja hylättyjen kaivannaisjätealueiden selvitystyötä. Pirkanmaan Ely-keskus on nyt käynnistynyt riskikohteiden tarkat, kohdekohtaiset selvitykset valtakunnallisesti. Orijärven kaivoksen valvovana viranomaisena toimii Varsinais-Suomen Ely-keskus.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Aiemmat tutkimukset ja pitkään jatkunut vedenlaadun seuranta ovat osoittaneet kaivosalueen metallipäästöjen kuormittavan Orijärveä ja sen alapuolisia vesistöjä. Nyt päättyneen hankkeen tavoitteena oli täsmentää ymmärrystä kaivosalueen ympäristökuormituksesta sekä arvioida alueen riskiperusteinen kunnostustarve, kertoo tiedotteessa ympäristöasiantuntija Auri Koivuhuhta Pirkanmaan Ely-keskuksesta.

Selvityksessä tarkasteltiin varsinkin haitta-aineiden kulkeutumisesta ja niille altistumisesta aiheutuvia ympäristö- ja terveysriskejä. Selvityksen mukaan Orijärven vedenkäytöstä ei aiheudu merkittävää terveysriskiä nykyisellä maankäytöllä ja metallikuormituksella. Myöskään haitta-aineiden kulkeutumisesta pölyn tai pohjaveden mukana ei aiheudu merkityksellistä riskiä ympäristölle tai ihmisten terveydelle.

Erityisesti sivukivialueen valumavedet kuitenkin kuormittavat Orijärveä ja sen alapuolisia vesistöjä. Vesistövaikutusten kannalta keskeisin metalli on sinkki, ja sinkin nykyisestä päästöstä aiheutuukin merkittäviä haittavaikutuksia vesieliöstölle. Muiden metallien aiheuttamat vesistöhaitat ovat sen sijaan suhteellisen pieniä, mutta sivukivialueen kunnostaminen on silti perusteltua vesiekosysteemille aiheutuvien haittojen rajoittamiseksi.

– Alueella ei ole voimassa olevaa kaivospiiriä tai ympäristölupaa, ja alue on niin sanotusti isännätön. Seuraavaksi Pirkanmaan Ely-keskuksen toteuttamassa hankkeessa laaditaan alueelle kunnostussuunnitelma, kertoo projektipäällikkö Kari Pyötsiä Pirkanmaan Ely-keskuksesta.

Myöskään Varsinais-Suomen Ely-keskuksen mielestä alueella ei ole enää tarvetta riskinarviointiin liittyviin lisätutkimuksiin.

– Nykytieto Orijärven pilaantumisesta ja riskeistä ovat riittäviä kunnostustoimenpiteiden aloittamiseksi. Seuraavaksi Orijärven suljetun kaivosalueen maaperä on luokiteltava pilaantuneeksi ja alueella on aloitettava maaperän puhdistustyön suunnittelu, toteaa tiedotteessa ylitarkastaja Esa Wihlman Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sivukivialueen kuormitusta Orijärveen voitaisiin rajoittaa muun muassa peittoratkaisuilla tai vähentämällä haitta-aineiden kulkeutumista esimerkiksi kalkkikiviojien ja kosteikkojen avulla. Parhaiten soveltuva ja tehokkain ratkaisu voi löytyä myös eri menetelmien yhdistelmästä.

Rikastushiekka-alueiden kunnostusta ei selvityksessä arvioitu tarpeelliseksi. Muutokset ympäristöolosuhteissa voisivat kuitenkin aiheuttaa muutoksia kuormituksessa, minkä vuoksi rikastushiekka-alueiden kunnostamista ehdotetaan harkitsemaan sivukivialueen kunnostuksen yhteydessä.

Raportissa ehdotetaan lisäksi, että kaivannaisjätealueilla rajoitettaisiin jatkossa maankäytön muutoksia niin, ettei haitta-aineiden kulkeutuminen tai niille altistuminen lisäänny. Riskienhallinnassa on myös huomioitava, että Orijärven kaivosalue on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä ja osa kaivannaisjätealueista on suojeltu muinaismuistolain mukaisina kiinteinä muinaisjäännöksinä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.