Petos

Konepajayhtiö Cargoteciin kohdistunut törkeä petos käräjillä – Krp:n mukaan yhtiöltä huijattiin jopa 14 miljoonaa euroa

Markku Ulander

Turku

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa alkaa tänään käsittely jutussa, jossa kahta miestä syytetään konepajayhtiö Cargotecin huijaamisesta. Keskusrikospoliisi (Krp) on epäillyt, että yhtiöltä oli erehdytetty yhteensä noin 14 miljoonaa euroa.

Rikosten on epäilty tapahtuneen Cargotec-konserniin kuuluvassa MacGregorissa, joka on keskittynyt muun muassa laivojen lastinkäsittelyratkaisuihin. Krp:n mukaan yhtiötä huijattiin maksamaan rahat ulkomaisten yhtiöiden tileille tekaistuilla laskuilla.

Syytetyt ovat olleet esimiesasemissa MacGregorissa. Molempia syytetään törkeästä petoksesta ja heistä toista lisäksi avunannosta törkeään petokseen. Syyttäjän mukaan epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Kaarinassa Varsinais-Suomessa vuosina 2002–2017.

Cargotec vahvisti rikosepäilyt kesällä 2019. Yhtiö kertoi havainneensa epäillyn talousrikoksen omassa sisäisessä selvityksessään ja tehneensä tutkintapyynnön viranomaisille.

Krp aloitti esitutkinnan vuoden 2018 lopulla. Tutkinnassa tehtiin myös kansainvälistä yhteistyötä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.