Koronavirus

Varsinais-Suomessa selvittämättömien tautilähteiden määrä kaksinkertaistunut – "Tilanne on jäänyt jumittamaan"

Riitta Salmi

Varsinais-Suomen koronatilanne on yhä vakava.

Alueen koronakoordinaatioryhmä jatkoi kaikkia aiemmin annettuja suosituksia hiihtolomien yli, 28. helmikuuta saakka.

– Varsinais-Suomen koronatapausten määrä nousee, ja testeissä ilmenee jopa yli 60 tapausta päivässä. Toivottua laskutrendiä ei ole tullut, vaan tilanne on jäänyt jumittamaan, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala tiedotteessa.

Niiden tautitapausten määrä, joiden tartunnan lähdettä ei pystytä selvittämään, on kaksinkertaistunut edellisviikosta. Tällä hetkellä 68 prosentissa tapauksista tartunnan lähde pystytään yhä jäljittämään.

Myös samassa taloudessa asuvilta saatujen tartuntojen määrä on jälleen lähtenyt Varsinais-Suomessa nousuun.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turun lentokentällä ja satamassa tehtiin viime viikolla yhteensä 364 koronatestiä.

Testimäärät lähes kaksinkertaistuivat edellisviikosta. Sataman testauksissa löytyi kolme ja lentokentällä testatuista neljä koronatapausta.

Tyksissä on hoidettavana seitsemän koronapotilasta. Virusmuunnoksia Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu kahdeksan.

Kaikkiaan koronatapauksia on Varsinais-Suomessa koko epidemian aikana todettu nyt 4 408.

Ilmaantuvuus sairaanhoitopiirin alueella on noussut ja on nyt 115,6. Vielä viikko sitten kahden viikon ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohden oli alle sadan. Näytteidenottomäärät ovat nousseet, positiivisten osuus testatuista on laskenut 3,3 prosenttiin. Viime viikolla vastaava luku oli 3,6.

– Koronavirustaudin leviämisen lisäksi pahin uhka on nyt kyllästyminen pitkään jatkuviin rajoituksiin. Me emme saa herpaantua, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kannustaa tiedotteessa.

Koronakoordinaatioryhmä käsitteli sitä, että pitkittynyt epidemiatilanne ja jatkuvat rajoitukset ymmärrettävästi aiheuttavat väsymystä.

– Mitä paremmin noudatamme rajoituksia nyt, sitä paremmat edellytykset on niitä jatkossa keventää. Vain me yhdessä saamme epidemian kääntymään, Pietilä sanoo.

Aikuisten ja työelämän rooli epidemian hillinnässä on korostunut. Työryhmä muistuttaa, että valtakunnallinen etätyösuositus on voimassa.

– Itse asiassa kannustamme entistäkin painokkaammin työnantajia tosiasiallisesti mahdollistamaan etätyön niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista. Kymmenen henkilön kokoontumisrajoituksia ei myöskään ole purettu, Pietiä muistuttaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toisen asteen oppilaitoksissa jatketaan hybridimallilla, joten vain välttämättömäksi arvioitu opetus annetaan lähiopetuksena.

Viime viikolla Varsinais-Suomen peruskouluissa ja päiväkodeissa koronavirukselle altistui kaikkiaan noin 350 ihmistä.

Koronaan liittyvää työtä tekevästä ja muusta rokotusjärjestyksessä kiireelliseksi luokitellusta terveydenhuollon henkilökunnasta noin 70 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokoteannoksen.

Iäkkäiden asumispalvelujen henkilökunnasta ensimmäisen rokotteen on saanut noin 92 prosenttia ja asukkaista kaikki.

80-vuotiaista ja sitä vanhemmista noin 13 prosenttia on saanut ensimmäisen rokotteen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Juha
Mitenkäs lukiolaisilla menee?
Tyksissä on seitsemän koronapotilasta. Rajoitukset jatkuu, tottakai. Hybridiopetus tarkoittaa käytännössä sitä, että opiskelija lojuu tuolla huoneessaan päivät pitkät, koska kouluun ei pääse. Ei varmaan pääse koko keväänä. Eikä varmaan syksylläkään, koska virus muuntuu. Ylioppilaskirjoituksiakin tulee jossain vaiheessa.

Pääsevätkö nämä korona-ajan lukiolaiset haluamiinsa jatko-opintoihin suoraan???? Eivät pääse. Tämä Pietilä aiheuttaa mahdottoman paljon haittaa lukiolaisille.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
Ehdottomat porttikiellot olisi jo ajat sitten pitänyt asettaa voimaan
Suomeen tulevien lentomatkustajien asenne voi olla yksi tekijä etteivät ole suostuneet koronatestauksiin. Tätä ei voi oikein mitenkään ymmärtää perustellusti. Eli ei näinollen näiltäkään matkaajilta voida tietää missä ja miten "hiippailevat!