Tulipalot

Konehalli paloi Halikossa Vaskiontiellä – "Kaikki menee maan tasalle"

Simo Päivärinta

Maatilan noin 600 neliön konehallissa syttyi tulipalo Salon Halikon Vaskiontiellä tiistai-iltapäivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta palosta kello yhden aikaan.

Hallissa on sisällä maatilatoimintaan liittyviä koneita, renkaita sekä myös kaasupulloja. Siellä toimii yrittäjä Ismo Niini, joka pyörittää auto- ja rengaskauppaa.

– Kaikki menee maan tasalle, hän kuvailee tilannetta.

Hän kertoo olevansa tilanteesta järkyttynyt. Niini oli ollut aamupäivällä hallissa töissä, minkä jälkeen hän oli poistunut lounastamaan noin 20 minuutiksi. Kun hän palasi hallille, sen toisesta päästä nousi savua ja näkyi liekkejä.

Niini yritti alkusammuttaa paloa, mutta se levisi nopeasti. Hän ehti pelastaa hallista asuntoauton, pyöräkuormaajan ja pientä irtaimistoa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Palon sattuessa hallissa oli muun muassa useita harraste- ja kilpa-autoja, renkaita ja traktoreita. Niini kertoo, että ajoneuvot olivat hänen omiaan. Asiakkaiden renkaita säilytettiin muaalla varastossa.

Neljän jälkeen iltapäivällä näyttää siltä, että kaikki hallissa ollut irtaimisto tuhoutuu, kertoo Niini.

Päivystävä palopäällikkö Mika Viljanen kertoo, että palo on nyt saatu rajattua, eikä se levinnyt läheisiin rakennuksiin. Nyt pelastuslaitoksen yksiköt aloittavat jälkisammutus- ja raivaustyöt. Työt jatkuvat Viljasen mukaan iltamyöhään saakka.

Puoli kahden aikaan halli oli täyden palon vaiheessa ja pelastuslaitos keskittyi ympäröivien rakennusten suojeluun.

– Meidän painopiste on nyt ympäröivien rakennusten suojaaminen. Asuinrakennukset ovat noin 20 metrin päässä, mutta niitä suojellaan, Viljanen kertoi aiemmin iltapäivällä.

Palosta levisi voimakasta savua ympäristöön, mutta siitä ei aiheutunut haittaa lähistön asukkaille.

Palossa ei sattunut henkilövahinkoja. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

Paikalla oli myös Turun Sanomien avustava kuvaaja Simo Päivärinta. Päivärinnan mukaan palopaikalta kuului iltapäivällä räjähdyksiä.

Päivitetty 2.2.2021 kello 16.28: Lisätty yrittäjän ja palopäällikön kommentit.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.