Koronavirus

Raision Vaisaaren yläkoulussa ja Tenavakadun päiväkodissa koronavirustartunnat – yhteensä yli 40 altistunutta

Riitta Salmi

Vaisaaren yläkoulussa yksi henkilö altistui koronalle tiistaina 26. tammikuuta ja hänet asetettiin karanteeniin, tiedottaa Raision kaupunki maanantaina.

Viime viikon tiistaina Raisio tiedotti, että Vaisaaren yläkoulussa on kahden koronapositiivisen henkilön kontakteista asetettu yhteensä 19 henkeä karanteeniin.

Tiistaina tiedotettiin myös Raision Vaisaaren päiväkodin uusista tartunnoista jo karanteenissa olevilta. Yhteensä tartuntoja on löytynyt kahdeksan. Terveysviranomaiset ovat olleet yhteydessä tartunnan saaneisiin ja heidät on asetettu eristykseen.

Tenavakadun päiväkodissa todettiin koronavirustartunta perjantaina 29. tammikuuta. Tartunnan myötä päiväkodissa on saattanut altistua virukselle 22 henkilöä.

Altistuneet lapset, heidän perheensä sekä päiväkodin työntekijät ovat saaneet ohjeet jatkotoimenpiteistä ja karanteenista.

Kaikkia päiväkodin asiakkaita ja henkilökuntaa on tiedotettu asiasta.

Raision epidemiatilanne on heikentynyt tammikuussa, minkä vuoksi kaupungin koronapandemiajohtoryhmä päätyi maakunnan linjauksen mukaisesti suosittelemaan myös 4–5. luokan oppilaille maskien käyttöä koulussa. Suositus astui voimaan viime torstaina.

Ihalan koulussa tapahtuneiden useiden tartuntojen vuoksi koulun maskisuositus laajennettiin hetkellisesti koskemaan myös 1.–2.-luokkalaisia. Laajennettu maskisuositus päättyi perjantaina.

Täydennetty tiedolla Tenavakadun päiväkodista kello 10.33.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.