Luonto

Varsinais-Suomessa kunnostetaan lähes 35 luontokohdetta

Katariina Yli-Heikkilä
Järvelän kosteikko Kaarinassa.
Järvelän kosteikko Kaarinassa.

Varsinais-Suomen kunnissa kunnostetaan laajassa yhteishankkeessa lähes 35 luontokohdetta vuosina 2021–2022. Valonian ja seitsemän kunnan Varsinais-Suomen Helmikunnat -hankkeessa kunnostetaan varsinkin niittyjä ja ketoja. Lisäksi hankkeen aikana kunnostetaan metsäisiä elinympäristöjä, purojen ranta-alueita ja lintujen pesimä- ja levähdysalueita.

Hankkeessa mukana olevat kunnat ovat Kaarina, Naantali, Paimio, Raisio, Salo, Turku ja Uusikaupunki. Kunnat vastaavat hoitotöiden toteuttamisesta alueillaan. Tavoitteena on, että luonnonhoitotyöt kohteissa jatkuvat myös hankkeen jälkeen. Valonian vastuulla on yhteishankkeen koordinointi, asiantuntijatyö, viestinnällinen päävastuu sekä hankehallinto.

Ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelma käynnistyi 2020. Tavoitteena on tarttua Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn eli elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Suoraan kunnille suunnatulla erityisavustuksella tehdään konkreettisia ennallistamis-, kunnostus- ja hoitotöitä sekä niitä kiinteästi tukevaa inventointi- ja suunnittelutyötä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Luontokadon pysäyttäminen vaatii nopeita ja aktiivisia tekoja. Varsinais-Suomen yhteishanke on upea esimerkki tästä, kun lähes 35 luontokohdetta hoidetaan laajalla yhteistyöllä. Olen iloinen, että kunnat ovat lähteneet niin suurella innolla toteuttamaan Helmi-ohjelmaa, toteaa tiedotteessa ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Yhteishankkeen kautta kunnat jakavat kokemuksia luonnonhoitotöiden toteutuksesta sekä yhdistävät resurssejaan. Kunnat saavat Valoniasta apua myös hoitotoimista viestimiseen.

– Toivomme, että kuntien esimerkki luontokohteiden hoidosta innostaa myös kuntalaisia edistämään luonnon monimuotoisuutta. Perinnemaiseman hoitoon voivat nykyään saada hoitokorvausta myös yksityiset maanomistajat. Myös osallistumalla yhdistysten järjestämiin hoitotalkoisiin voi auttaa, kertoo Valonian ympäristöasiantuntija Katariina Yli-Heikkilä.


Varsinais-Suomen Helmikunnat -yhteishankkeen kohteet

Kaarina: Kaarinassa hankealueena on Järvelän kosteikkoalue. Järvelän kosteikon pohjoisrannalla, vesialueen puolella, tehdään osmankäämien jyrsintää ja murskausta lintujen pesintäkauden jälkeen loppukesällä 2021. Lisäksi tehdään kalastoselvitys ja tarvittaessa hoitokalastusta.

Naantali: Naantalin kaupungin alueella kartoitetaan ja kunnostetaan perinnebiotooppeja. Kailon saaren katajakedolla tehdään laadittavan hoitosuunnitelman mukaisesti hoitoraivausta ja -niittoa. Viialan niityille laaditaan hoitosuunnitelma ja sen mukaan alueita niitetään ja raivataan. Villan tilan kedot ovat heinittyneet ja umpeen kasvamassa. Kedoille laaditaan hoitosuunnitelma ja sen mukaan tehdään hoitotoimenpiteitä.

Paimio: Paimiossa hankealueina ovat Paimionjokilaakson Natura2000-alueella sijaitsevan Juntolan luonnonsuojelualue ja Vähäjoki-Karhunojan pienvesikokonaisuus ranta-alueineen. Juntolan luonnonsuojelualueelle laaditaan päivitetty hoitosuunnitelma, jonka mukaisilla toimenpiteillä turvataan erityisesti puronvarsilehdot ja hoidetaan perinnemaisemakuvioita. Lisäksi alueelta selvitetään mahdollinen liito-oravan esiintyminen ja turvataan liito-oravan elinympäristöjen säilyminen. Vähäjoen-Karhunojan alueelle laaditaan hoitosuunnitelma. Alueen hoitotoimenpiteitä on ensisijaisesti Vähäjoen ja Karhunojan rantavyöhykkeen ennallistaminen poistamalla rantavyöhykkeen istutuskuusikot ja -männiköt, jotka korvataan lehtipuustolla. Vähäjoen varressa on myös umpeen kasvavia niittyjä, joita kunnostetaan poistamalla pensaikkoa ja luomalla alueista perinnemaisemaympäristöjä niitoilla ja/tai laidunnuksella. Lisäksi toteutetaan Karhunojassa purokunnostuksia tavoitteena erityisesti erittäin uhanalaisen taimenkannan elvyttäminen ja uhanalaisen vesiluontotyypin tilan parantaminen. Lisäksi kaupunki hallinnoi Helmi-elinympäristöohjelman rahoittamaa Paimion lintuparatiisi -hanketta, jossa kunnostetaan entisen jätevedenpuhdistamon alueella lintujen levähdys- ja pesintäpaikkoja.

Raisio: Raisiossa kunnostetaan Raisionlahden aluetta lintujen levähdys- ja pesintäpaikkoina sekä kunnostetaan Raisionlahden niitty ja Tuulilanketo. Raisionlahden niityltä selvitetään alueen perinnebiotooppiarvot ja laaditaan hoitosuunnitelma, jonka mukaisesti aloitetaan hoitotyöt niittämällä. Lisäksi selvitetään hoidon jatkoa esimerkiksi laiduntamalla. Tuulilanketoa on kunnostettu vuodesta 2000 lähtien. Alueen hoitosuunnitelma päivitetään ja tehdään sen mukaisesti hoito- ja raivaustöitä. Lisäksi selvitetään hoidon ja talkootoiminnan jatkuminen.

Salo: Halikonjoen kirkonniitylle suunnitellaan ja organisoidaan laidunnus, tehdään laidunrakenteet sekä toteutetaan hoitosuunnitelman mukaiset raivaukset. Kylänlapsenpuiston kedolla tehdään puuston ja vesakon poisto sekä kevätharavointi ja jatkossa hoitoniitto. Kirjolan kedolla tehdään raivausta ja hoitoniittoa. Hämeenkylän kedolla tehdään raivausta ja hoitoniittoa. Somerikon niityllä tehdään raivausta ja hoitoniittoa.

Turku: Turussa kunnostetaan useita perinnebiotooppeja sekä pähkinäpensas- ja jalopuumetsikköjä. Perinnebiotoopeissa tavoitteena on tehdä alueille alkuraivaus ja metsäisissä elinympäristöissä taas poistetaan varjostavaa ja jalopuiden kanssa kilpailevaa puustoa. Perinnebiotoopit: Korppolaismäki-Korppolaismäen kedot, Vähäheikkilän kalliokedot – Pajamäki, Vähäheikkilän kalliokedot - Vähäheikkilän koulu, Vähäheikkilän kalliokedot - Korpilahdenpuisto, Puistomäki - Kenraali Airon puiston kedot, Uittamon kedot - Uittamon paviljonki, Uittamon kedot - Syvänkallio, Uittamon kedot – Uimaranta, Raunistulan kedot - Vätinpuisto, Raunistulan kedot - Ylikonsanmäki ja Raunistulan kedot - Alfanmäki. Metsäiset elinympäristöt: Erik Jämsän pähkinäpensaslehto, Suokadun pähkinäpensaslehto,Tervapääskyn pähkinäpensaslehto, Sorttamäen jalopuumetsikkö, Vaahenmäen jalopuumetsikkö ja pähkinäpensaslehto, Maunulan pähkinäpensaslehto, Impivaaran pähkinäpensaslehto ja Ankkurikylän jalopuumetsikkö. Lisäksi Turun kaupungin hallinnoimissa omissa Kunta-Helmi hankkeissa on kunnostettu Rauvolanlahden ja Friskalanlahden rantaniittyjä ja ennallistetaan Pomponrahkan Natura-alueen soita. Valonian ja Turun kaupungin yhteishankkeessa kunnostetaan kaupunkipuro Kuninkojaa.

Uusikaupunki: Uudessakaupungissa kunnostetaan Kankareenhaanketo raivaamalla puustoa ja pensaikkoa, jotta kedon metsittyminen saadaan estettyä ja kedon valo-olosuhteita parannettua. Lisäksi Uudessakaupungissa kunnostetaan Kasarminlahden rannalle kosteikko.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.