Varhaiskasvatus

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilukunnat valittiin – mukana myös Turun seudun kuntia

Päivi Sappinen
Nämä lapsukaiset ehtivät ennen kokeilua jo kouluun.
Nämä lapsukaiset ehtivät ennen kokeilua jo kouluun.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt kunnat, jotka pääsevät kokeilemaan kaksivuotista esiopetusta. Varsinais-Suomesta mukana ovat Kaarina, Loimaa, Mynämäki, Naantali, Paimio, Parainen, Raisio, Salo, Turku ja Uusikaupunki.

Kokeilu koskee 2016 ja 2017 syntyneitä lapsia. Maksutonta esiopetusta annetaan mukana oleville jo vuotta normaalia aiemmin. Kokeilu alkaa elokuussa ja päättyy toukokuun 2024 loppuun.

Kokeilutoimipaikat sekä koe- ja verrokkiryhmän lapset päätetään myöhemmin alkukeväästä.

Kunniksi, joissa järjestetään joko kokeilu tai jotka päätyvät verrokkikunniksi, valittiin Varsinais-Suomesta Aura, Kemiönsaari, Kustavi, Laitila ja Sauvo.

Satakunnan puolelta kokeiluun tulevat muun muassa Eura ja Huittinen, kokeiluun tai verrokkeihin Eurajoki ja Säkylä.

Mukana olevat 102 kuntaa valittiin kokeilulain mukaisesti satunnaisotannalla.

Kokeilun tarkoituksena on ministeriön mukaan vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa, kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta, selvittää varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen välisiä jatkumoita, perheiden palveluvalintoja sekä saada tietoa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksista lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja terveen itsetunnon muodostumiseen.

Klo 15.20: Korjattu verrokkikuntia koskeva tieto.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.