Pelastuslaitos

Lumimyräkkä ja liikenneonnettomuudet pitäneet poliisin ja pelastuslaitoksen kiireisenä – vakavilta onnettomuuksilta vältytty

Jori Liimatainen
Suikkilantiellä oli rekka jumissa, poliisi ohjasi liikennettä.

Lounais-Suomen poliisilla ja Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella on pitänyt kiirettä alueen ylle vyöryneen Toini-myrsyn myötä. Poliisi on osallistunut yli 30 tieliikenneonnettomuustehtävään kuluneen 12 tunnin aikana.

Pelastuslaitosta ovat työllistäneet erityisesti peltien rytinä liikenteessä sekä kaatuneet puut

– Pelastuslaitoksella tehtävämäärät ovat vilkastuneet puolen päivän jälkeen jonkin verran, paloesimies Tarmo Katajamaa pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta kertoo.

Vakavilta onnettomuuksilta on onneksi ainakin iltapäiväviiteen asti vältytty.

Viranomaiset neuvovat kansalaisia pitämään malttia liikenteessä, jos autoilu ylipäätään on välttämätöntä.

Marttiina Sairanen
Rekka tukki liikenteen jumittumalla Markulantien ja Rieskalähteentien liikenneympyrään iltapäivällä.

Kaarinassa moottoritiellä ulkomaan kilvissä oleva rekka ajautui kaiteeseen ennen puolta päivää. Tapahtuman seurauksena rekan perävaunu oli tiellä poikittain aiheuttaen haittaa liikenteelle yli tunnin ajan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mynämäellä Kustavintien ja Aarlahdentien risteyksen tuntumassa linja-auto suistui kyljelleen ojaan kolmen jälkeen iltapäivällä. Linja-autossa oli kymmenen matkustajaa. He poistuivat linja-autosta kattoluukun kautta ennen viranomaisten tuloa. Kukaan ei loukkaantunut tapahtuman yhteydessä.

Myös Porissa Onnibusin linja-auto kaatui kyljelleen ojaan. Yksi matkustaja loukkaantui lievästi.

Lukijan kuva
Moikoisissa Honkaistentiellä oli bussi mäen alla poikittain, kertoo kuvan lähettänyt lukija. Toinen bussi oli mäen päällä ilmeisesti varoittamassa, mutta moni autoilija ei tajunnut tilannetta ja joutui tekemään mäen alla u-käännöksen.

Lue lisää onnettomuuksista ja myräkän vaikutuksista TS:n seurantajutusta: Ajoneuvoja jumissa, sähkökatkoja laajalti, kuplahallien katot kovilla lumen painon alla

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Erkkinimerkki
Lumi yllätti ihmiset!
Ohhoh! Lunta tammikuussa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Laina
Vast: Lumi yllätti ihmiset!
Ainakin yllätti Vihreät ilmastodiktaattorit; eihän lunta ja pakkasta enää pitäisi tulla 😧
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.