Myrsky

Lumimyräkkä voi katkoa Lounais-Suomessa laajalti sähköjä, myös rakennukset sekä tie- ja junaliikenne uhattuina

Timo Jakonen
Arkistokuva vuodelta 2009.
Arkistokuva vuodelta 2009.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos varoittaa ensi yönä alkavaksi odotetusta voimakkaasta lumimyrskystä. Myrskyyn liittyy kovaa tuulta ja lunta paikoitellen jopa 40 senttimetriä, ja sen arvioidaan alkavan puolen yön aikoihin ja jatkuvan pitkälle tiistai-iltapäivään asti.

Myrsky voi aiheuttaa laajoja sähkökatkoja, ja raskas lumi puolestaan voi aiheuttaa rakennuksille vaurioita.

Pelastuslaitos kertoo nostavansa valmiuttaan ja seuraavansa tilanteen kehittymistä. Lisäksi pelastuslaitos pyrkii kertomaan ajantasaiset tiedot viestipalvelu Twitterissä.

Rataliikennekeskus tiedottaa, että varsinkin Lounais-Suomessa märkä, puihin tarttuessaan sähköjä katkova lumisade voi aiheuttaa häiriöitä junaliikenteeseen. Pääkaupunkiseudulla tilanteeseen varaudutaan lähiliikennettä supistamalla. Kauko- ja tavaraliikenteessä ei tehdä liikenteen supistamista ennakolta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuleva myräkkä saattaa aiheuttaa myös puiden kaatumista raiteille. Häiriöiden riski on kohonnut länsi- ja etelärannikon rataosuuksilla, ja niiden raivaus- ja kunnossapitotyöt voivat olla pitkäkestoisia.

VR tiedottaa asiakkailleen verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa mahdollisista aikataulumuutoksista tai bussikuljetuksista.

Tieliikennekeskuksesta muistutetaan, että liikenteeseen on syytä varata nyt normaalia huomattavasti enemmän aikaa sekä myöskin välttää liikkumista etenkin työmatkaliikenteen ruuhka-aikoina.

– Nyt kannattaa lähteä tien päälle harkiten ja varata matkantekoon selkeästi normaalia enemmän aikaa. Ajokelit ovat huonot ja nopeudet on syytä tiputtaa kelien mukaiseksi ja unohtaa samalla turhat ohitukset. Myös työmatkaliikenteen aamu- ja iltaruuhkaa kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan, painottaa Fintrafficin tieliikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen tiedotteessa.

Tykkylumi saattaa aiheuttaa jopa puiden kaatumisia ajoväylille. Riittävillä turvaväleillä onkin iso merkitys, jotta myös äkillisiin tilanteisiin olisi aikaa reagoida.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Tyyntä myrskyn edellä
Koko päivän on ollut niin tyyntä, pahaenteisen tyyntä. Vieläkin, vaikka säätutka näyttää rintaman olevan jo sisäsaaristossa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.