Poliisi

Naantalilaista teinipoikaa etsittiin tuloksetta – poliisi pyytää keskustan asukkaita tarkastamaan piha-alueensa rakennukset

Urpo Lehtimaki
Helikopteri avusti etsintöjä lauantai-iltana Naantalissa.
Helikopteri avusti etsintöjä lauantai-iltana Naantalissa.

Naantalilainen 17-vuotias Otso Setälä on edelleen kateissa. Poliisi keskitti etsinnät eilen lauantaina Naantalissa alueelle Armonlaaksontie-Ruonantie-Aurinkotie-Järveläntie. Alueelta löytyy muun muassa metsää ja vesistöä.

Etsinnöissä käytettiin apuna muun muassa rajavartiolaitoksen helikopteria sekä poliisikoiria. Poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että poliisi etsi teinipoikaa läpi yön myös vapaaehtoisten voimin. Komisario Kirsi Koskisen mukaan aktiivista etsintää ei tässä kohtaa enää suoriteta, vaan toiminta on siirtynyt tutkintapainotteiseksi.

– Toki etsintää jatketaan, jos saadaan vihjeitä, Koskinen lisää.

Tapauksen päivystävä tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Kaarle Lönnroth Lounais-Suomen poliisista kertoo, että etsinnät keskitettiin kyseiselle alueelle sieltä tehtyjen löydösten vuoksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Hän on kyllä näillä tiedoilla ollut siellä alueella, sillä jotain hänelle kuuluvaa löytyi sieltä. Isommat etsinnät on lopetettu, mutta toimenpiteitä tehdään koko ajan, Lönnroth kertoo.

Aamulla Lönnroth ei vielä paljastanut, mitä kadonneelle kuuluvaa alueelta löytyi, mutta lupasi poliisin tiedottavan tapauksesta avoimesti vielä sunnuntaina.

Sunnuntaina aamupäivällä poliisi tiedotti, että nuorella on jossain vaiheessa ennen katoamista mukana ollut sininen reppu löydettiin maastosta Naantalin Maijamäestä, Tuuratien läheisyydestä.

Sunnuntai-iltana poliisi pyysi Twitterissä Naantalin keskustan ja lähialueen asukkaita, taloyhtiöitä ja yrityksiä avustamaan mahdollisuuksien mukaan etsinnöissä ja tarkastamaan piha-alueensa, varastonsa, katoksensa ja tallinsa sekä ilmoittamaan mahdollisista havainnoistaan poliisille.

Lönnrothin mukaan esille ei ole tullut asioita, jotka viittaisivat rikokseen. Poliisi on saanut katoamiseen liittyen vinkkejä, joista osa on selvitetty ja osaa selvitellään edelleen.

Otso Setälä nähtiin viimeksi perjantaina kello 12.30 kotonaan Mannerheimintiellä. Hän ei mennyt kouluun. Poliisi on kuvaillut pojan olevan tavallinen urheileva lukiopoika.

Setälällä on ollut yllään farkut, tumman sininen untuvatakki, harmaa pipo, mustat lenkkarit ja harmaat sormikkaat.

Poliisi pyytää Setälän liikkeistä tietäviä ottamaan yhteyttä poliisin vihjenumeroon 0295 447 088.

Poliisi

Päivitetty tieto löytyneestä repusta kello 13.37.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
KäPy
Miksi etsintöjä ei jatketa?
Ihmettelen yleisesti sitä miksi kadonneita ei etsitä perusteellisesti vapaaehtoisten voimin muutamia päiviä? Oman kokemukseni mukaan vapaaehtoisia on olemassa todella paljon joilla on kokemusta ja myös erilaisia etsintävälineitä. Jos poliisi ei heitä pyydä eivät voi etsiä. Omaiselle tällainen tilanne on sietämättömän tuskallinen. Tiedän tapauksen jossa iäkäs henkilö löydettiin vapaaehtoisten voimin vaikka poliisi oli lopettamassa etsinnät. Ei ole mitään syytä olla etsimättä. Koiria o tarpeen käyttää apuna.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.