Lounais-Suomen poliisilaitos

Muumimaailman Emma-teatterissa tulipalon sytyttäneet tunnustivat – ainekset suurempaan tuhoon olivat olemassa

Norbert Roztocki
Arkistokuva.
Arkistokuva.

Poliisi kertoi sunnuntaina selvittäneensä Naantalin Muumimaailman näyttämön tulipalon. Poliisi oli kuullut paikkakuntalaisia, asiaan liittyviä nuoria ja he ovat tunnustaneet teon. Poliisin mukaan kaikki kolme nuorta ovat alle 18-vuotiaita.

Komisario Kirsi Koskinen kertoo, että vinkkejä tapauksen selvittämiseen saapui poliisille useita.

– Vihjeitä tuli heti jo yön aikana sekä lisää seuraavana päivänä. Paikalla oli valvontakamerat, mutta lopullinen tunnistaminen ja tekijöiden nimet tulivat yleisövihjeiden perusteella, Koskinen kertoo.

Poliisi kiittää saamistaan lukuisista vihjeistä, jotka auttoivat asian selvittämisessä.

Ilkivaltaisesti sytytetty tulipalo hälytti Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen Naantalin Kailon saareen joulupäivän yönä hieman ennen kello yhtä.

Tulipalo Muumimaailman Emma-teatterin lavalla oli pieni, mutta se olisi voinut saada laajentuessaan aikaiseksi suuremmat tuhot. Näyttämön lavalle oli kerätty puiden lehtiä, puutavaraa ja pahveja. Tämä palokuorma oli sytytetty tuleen. Palossa tuhoutui näyttämön lavasteita, mutta vauriot jäivät pieniksi. Poliisin mukaan nuorison ajattelemattomuudella olisi ollut synkeät seuraukset.

– Jollei paloa olisi saatu nopeasti sammutettua, olisi tästä kehittynyt suurempi onnettomuus, Koskinen kertoo.

Otsikkoa korjattu klo 17.35

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Z.Z.Zalolainen
Tyhmä teko
Lapsethan ovat kautta aikojen harrastaneet tulitikkuleikkejä. Siten onnistuneet polttamaan milloin mitäkin. Ajattelemattomuuttaan. Valitettavasti perinne jatkuu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Arnold-Karma
Vast: Tyhmä teko
Nuorison tulitikkuleikit... tupakkaa ovat siellä kuitenkin poltelleet piilossa aikuisten katseilta, natsat heitetään ajattelematta mihin sattuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mumma
Vast:Arnold-Karma
Luitko juttua ollenkaan vai onko luetun ymmärtämisessä ongelmia? "Näyttämön lavalle oli kerätty puiden lehtiä, puutavaraa ja pahveja." Ei ihan sovi sun teoriasi tähän, että poltetaan tupakkaa ja heitetään natsa huolimattomasti. Nykyajan tupakka myös sammuu itsestään. :)
Kannattaa lukea ennen kuin kommentoi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
DALIT
Tapa keskustella
Se vaan on tapa keskustella kun ei kukaan muutoin edes kuuntele eikä mitenkään huomioi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.F.
Vast: Tapa keskustella
Tuohon keskustelunavaukseen voisi lähettää laskun perään aiheutuneista kustannuksista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DALIT
Vast: Tapa keskustella
S.F. Lasku tulee lähettää alkuperäisen ongelman aiheuttaneille, ketä siiten lienevätkin eivät kuitenkaan koskaan vastuutan kanna. Kysyn vaan että miksi pitää "kirkko polttaa" tullakseen kuulluksi ja huomioidusi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.F.
Vast: Tapa keskustella
"Lasku tulee lähettää alkuperäisen ongelman aiheuttaneille"
- tuolla logiikalla murhaajaakaan ei pitäisi tuomita, vaan häntä kaltoin kohdelleet vanhempansa. Jokainen tolkun ihminen tajuaa, ettei tuollainen logiikka toimi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DALIT
Vast: Tapa keskustella
S.F. Se nyt ainakin on nähty ettei haluamasi logiikka toimi, ei edes tarvi olla tolkun ihminen että sen näkee ja huomaa. Nythän on kyse nuorista jopa lapsista joilla kyllä energiaa riittää mutta ei mitään tekemistä, kun rahasta puhutaan ovat helpoin kohde säästää vähän kaikesta jättämällä oman onnen nojaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
SirT
Vast: Tapa keskustella
Veikkaanpa, että sytyttäjät kyllä tiesivät tekevänsä typerästi ja vaarantavansa koko rakennelman. Ideana varmaan oli, ettei jäädä kiinni. Niin kuitenkin kävi, ja vastuuta sitten on kannettava. Jokaisen pitää oppia vastaamaan omista teoistaan. Uhriutumalla tai sellaiseksi näkemisellä ei vastuunkantoa opita. Vanhempien vastuuta kasvatuksessa voisi kyllä perätä kun jotain tällaista sattuu. Tosin rajallinen sekin on, ihminen vastaa itse tekemisistään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DALIT
Vast: Tapa keskustella
SirT Mitä sitten kun yhteiskunta jättää heitteille, Koskelan tapahtumat ym. samankaltaisuudet on tasan tarkkaan seurausta siitä ettei koneisto toimi. Kysyn taas että miksi pitää "kirkko polttaa" tullakseen kuulluksi ja huomioiduksi ????
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Tapa keskustella
Tietääkseni koltiaiset aina ja kaikkialla ovat keppostelleet. Kuka enemmän, kuka vähemmän, joku hauskoillakin tavoilla, toinen ehkä ilkeästikin. Lienee muutama sellainenkin, joka ei ole uskaltanut tai jonka mielikuvitus ei ole riittänyt, mutta se taitaa olla poikkeus. En voi olla ajattelematta, että kolttoset jotenkin kuuluvat poikalapsen kehityksen yhteen vaiheeseen.

Puheena oleva tapaus saattaa olla jokseenkin "viatonta" keppostelua, jolle ei tarvitse etsiä syitä syvempiä. Toki se oli erittäin harkitsematonta ja vaarallista. Aikuisen tekemänä se olisi rikos tai ainakin sellaisen yritys. Aikuisen kehitysvaiheeseen eivät kuulu älyttömät tempaukset. Silloin voi etsiä niitä syitä syvempiä. Tietenkin nuortenkin kohdalla nuoren omat ongelmat ja tekemisen puute - tai oikeammin mielikuvituksen ja aloitekyvyn puute - voivat vaikuttaa asiaan.

Olipa rikkeen syy kasvuvaihe, tekemisen puute, vakavat ongelmat tai oletettu "pahuus", omasta mielestäni väärästä teosta tulee seurata rangaistus. Minkälainen ja kuinka kova, se on sitten eri keskustelun aihe. Mutta rajoja tarvitsevat niin lapset kuin aikuiset, pelkkä rakkaus ei riitä. Seuraantoa rike - rangaistus vaativat yleinen oikeudentaju (jopa vauvoilla on kuulema havaittu sitä), yleinen järjestys, kasvatus ja rikkeiden ehkäisy.

Niinpä, vaikka DALITIN ohjeen mukaan nuorille Nannatalissa järjestettäisiin enemmän puuhaa, niin nuo koltiaiset ovat ansainneet rangaistuksen. Keskustelua se on sekin. Vaikka yhteiskunnan repliikkiä pehmennettäisiinkin ("ymmärrämme miksi teitte näin, ja voimme yrittää parantaa asiaa, mutta..."), niin sen on silti oltava selvä ja yksiselitteinen -"(... mutta oli miten oli, noin ei saa tehdä, ja siksi) olette ansainneet rangaistuksen".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.