Koronavirus

Kevätlukukausi alkaa Turun kouluissa hybridimallissa sekä lähiopetuksessa – penkkarit peruttu, vanhojentanssit siirretty

Jori Liimatainen
Abiturienttien penkinpainajaiset eli penkkarit on peruttu koronatilanteen vuoksi Turussa.
Abiturienttien penkinpainajaiset eli penkkarit on peruttu koronatilanteen vuoksi Turussa.

Turun kaupungin koulut ja oppilaitokset aloittavat kevätlukukauden 2021 hybridimallissa ja lähiopetuksessa. Hybridimalli tarkoittaa sekä lähi- että etäopiskelun toteuttamista. Linjatulla mallilla pyritään toimimaan talvilomaviikkoon asti, joka alkaa perjantaina 19. helmikuuta.

Turun peruskoulujen kevätlukukausi alkaa torstaina 7. tammikuuta lähiopetuksessa. Tarvittaessa siirrytään kuitenkin etäopetukseen. Kevätlukukaudella noudatetaan samaa toimintamallia kuin mikä on ollut käytössä syyslukukaudella. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan huoltajia ja oppilaita Wilman kautta.

Lukiot aloittavat kevätlukukautensa 7. tammikuuta hybridimallissa. Hybridimallissa abiturientit ovat pääsääntöisesti lähiopetuksessa. Muiden ryhmien vuorottelu ratkaistaan lukiokohtaisesti. Lukioiden opiskelijoita tiedotetaan muutoksista Wilman kautta.

Turun suomenkielisen työväenopiston ja Åbo svenska arbetarinstitutin kevätlukukausi alkaa 1. helmikuuta, ja kevätlukukautta voidaan jatkaa toukokuun loppuun asti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turun ammatti-instituutin kevään toimintakausi alkaa hybridimallissa maanantaina 4. tammikuuta. Koulutusalat ovat tehneet alakohtaiset suunnitelmat kevään opetuksesta. Työelämässä tapahtuva oppiminen jatkuu suunnitellusti. Koulutusyksiköt tiedottavat opiskelijoita järjestelyistä Wilman kautta.

Abiturienttien penkkaripäivää ei voida helmikuussa järjestää vaikean koronatilanteen vuoksi. Kevään vanhojentanssit siirretään pidettäväksi keskiviikkona 12. toukokuuta, jolloin koronatilanteen odotetaan olevan nykyistä parempi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.