Joulu

Tänä vuonna pukki ei paina puuta

Jori Liimatainen
– Jännitys oli ensimmäisessä kodissa iso, mutta hyvin nopeasti pukkina olemisesta tuli luontevaa. Uudet pukit saavat koulutuksen kokeneimmilta pukeilta, toteaa Jori Torkkila.
– Jännitys oli ensimmäisessä kodissa iso, mutta hyvin nopeasti pukkina olemisesta tuli luontevaa. Uudet pukit saavat koulutuksen kokeneimmilta pukeilta, toteaa Jori Torkkila.

Turun Metsänkävijöiden perinteinen joulupukki on kiertänyt koteja jo lähes 90 vuoden ajan. Turkulainen Jori Torkkila on tänä jouluna kahdeksatta kertaa joulupukkina. Pukkikierrokset hän aloitti jo nuorena.

– Aloittaessani olin 16-vuotias ja kaksi ensimmäistä vuotta kiersin paikkoja polkupyörällä. Yhtenä aattona satoi vettä, joten laitoin sadetakin pukinvaatteiden päälle. Kävelykeppi kulki hyvin mukana pyörän tarakalla, Turun Metsänkävijöiden joulupukkitoimiston pääpukki, lippukunnanjohtaja, Jori Torkkila kertoo.

Ensimmäiset joulupukin keikat jännittivät kovasti nuorta miestä.

– Jännitys oli ensimmäisessä kodissa iso, mutta hyvin nopeasti pukkina olemisesta tuli luontevaa. Uudet pukit saavat koulutuksen kokeneimmilta pukeilta. Koulutuksessa pohditaan vastauksia lasten yleisimpiin kysymyksiin, kuten kuinka vanha pukki on ja millä pukki on saapunut. Jaamme myös käytännönvinkkejä esimerkiksi siitä, mistä voi seurata ajankulua, kun ei pukki viitsi rannekelloa tuijotella, Torkkila sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Torkkila on jouluaattona kiireinen, sillä hän käy lähes 20 kodissa päivän aikana. Vuosien mittaan kertyneisiin yli sataan joulupukin keikkaan on mahtunut jos jonkinmoista.

– Kun kiersin polkupyöräpukkina, minulla oli ranteessa älykello, josta pystyin katsomaan reittiä. Eräässä kodissa, ojentaessani lahjoja, kello pilkisti ranteesta ja pieni tyttö ihmetteli, miten pukilla voi olla noin hieno kello. Nopeasti keksin kertoa, että kello on lahja muorilta ja kerroin, että ei vanha pukki näin hienoa kelloa osaa käyttää, mutta pidän sitä, kun kerran lahjaksi sain. Silloin kiinnijääminen oli lähellä, mutta selitys meni onneksi läpi, Torkkila naurahtaa.

Pukkikierros on muodostunut jo perinteeksi ja se tuo Torkkilalle itselleenkin joulun tunnelman.

– On mukavaa käydä tutuissa perheissä vuodesta toiseen ja nähdä lasten kasvavan. Onhan aatto kiireinen ja raskaskin, mutta on kivaa olla aaton odotetuin vieras. On ainutlaatuista päästä näkemään niin monen perheen joulunviettoa.

"Onhan aatto kiireinen ja raskaskin, mutta on kivaa olla aaton odotetuin vieras."

Torkkila kertoo, että hän saa jokaiseen kotiin mennessä vanhempien kirjoittaman lapun, jossa on lasten nimet ja tietoja lapsista.

– Lapsille täytyy jäädä sellainen olo, että pukki tuntee heidät, tietää heidän vuodestaan ja harrastuksistaan. Lasten esityksiin täytyy keskittyä kunnolla, sillä niitä on saatettu harjoitella hyvinkin pitkään. Vanhan miehen rooli tuntuu luontevalta, enkä ole koskaan saanut palautetta, että olisin liian nuoren oloinen pukiksi.

Korona vaikuttaa joulupukkien vierailuihin. Tänä vuonna Turun Metsänkävijöiden 14 pukkia käyvät vain ovensuulla ja etäpukki ottaa yhteyttä perheisiin videon välityksellä pukin pajalta.

– Kun THL:n uudet ohjeistukset tulivat, päätimme perua kaikki perinteiset joulupukinvierailut. Ovensuupukki käy joulunviettäjien kanssa lyhyen keskustelun perinteisen pukin tapaan ja lapset saavat sopivan välimatkan päästä esittää vaikkapa lauluesityksen. Etäpukki esiintyy toimistollemme lavastetulta pukin pajalta, Jori Torkkila kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hän on harmissaan, kun tänä vuonna pukin syliin ei pääse istumaan.

– On harmillista, että pukkia ei saa halata, enkä voi ottaa pieniä istumaan syliin. Yritämme kuitenkin pitää ovensuupukin vierailun mahdollisimman tavallisena ja jutella iloisesti kaikkien kanssa. Onneksi edes tällä tavoin vierailut voidaan toteuttaa, sillä tämä on tärkein varainhankinan muotomme, Torkkila toteaa.

Kiireisen jouluaaton jälkeen Turun Metsänkävijöiden joulupukit viettävät omaa joulujuhlaa.

– Meillä on joulupöytä ja saunomme illan päätteeksi. Erityisesti odotan kalkkunatilalta haettua savukalkkunaa, jota nautitaan mustaherukkahillolla, Torkkila sanoo.

Oman perheen kanssa hän viettää aikaa joulupäivänä.

– Koska aatto menee pukkina, olemme sopineet vanhempieni kanssa, että joulupäivänä on meidän yhteinen joulunvietto.


Jori Torkkila

Syntynyt: Vuonna 1996 Turussa

Ammatti: Lääketieteen opiskelija

Harrastukset: Partio, suunnistus ja kalastus

Tärkeintä joulussa: Joulumielen tuottaminen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.