Turku

Erik Bruun suunnitteli juhlajulisteen ensi kesän Tall Ships Races -tapahtumalle

Graafikko Erik Bruun on tehnyt julisteen Turussa ensi kesänä järjestettävälle Tall Ships Races -tapahtumalle. Juhlajulisteessa on yhdeksän valkoista purjealusta julisteen laidoilla kuin Aurajoen varrella.

Julisteeseen valitut alukset ovat Itämerellä viime vuosisadan alkupuolella purjehtineita purjealuksia, joista monia on käytetty merenkäynnin koulutuksessa. Mukaan on päässyt myös Suomen Joutsenkin, jonka Bruun on piirtänyt julisteen oikeaan alalaitaan.

– Tuulen voimalla purjehtiminen on aikoinaan ollut alusten omistajien ehkä tiedostamatonta kestävän kehityksen ytimessä olevaa toimintaa. Hienoa, että monet alukset ovat edelleen olemassa ja tervehdinkin Turun tulevaa tapahtumaa lämmöllä. Tuuli, meri ja kauniit alukset: siinä yhdistyy kolme upeaa ja minulle rakasta asiaa ja elementtiä, Bruun sanoo kaupungin tiedotteessa.

Suomen julistetaiteen mestariksikin tituleerattu Bruun on suunnitellut yli 500 julistetta. Lisäksi hän on tehnyt kymmeniä postimerkkejä, seteleitä, yritys- ja yhdistysmerkkejä sekä julkaisujen ulkoasuja 1950-luvulta lähtien. Tunnettuja Bruunin töitä ovat muun muassa Suomen luonnonsuojeluliiton tunnukseksi tullut Saimaan norppa vuodelta 1974 ja Turun tuomiokirkon tornia kuvaava juliste 60-luvun puolivälistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turku tilasi julisteen juhlistamaan Tall Ships Race -tapahtuman 25 vuoden historiaa Turussa. Ensimmäisen kerran purjelaivat vierailivat Aurajoessa vuonna 1996.

– Erik Bruun on julistetaiteen grand old man, jonka mestarillinen kädenjälki on selkeydessään ja kauneudessaan tunnistettava. Hän on tunnettu matkailu- ja kaupunkiteemojen lisäksi mereen ja luontoon liittyvistä kuvista, siksi halusimme juhlajulisteen nimenomaan häneltä, Turun viestintäjohtaja Saara Malila kertoo.

Juliste tulee myyntiin kaupungin pisteisiin ja verkkoon ennen joulua.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.