Paikalliset

Varsinais-Suomi siirtyi virallisesti pandemian leviämisvaiheeseen – uusia suosituksia pohditaan tällä viikolla

Riitta Salmi

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä totesi tänään tiistaina Varsinais-Suomen siirtyneen koronapandemian leviämisvaiheeseen. Tilanne on vaikeutunut edelleen, sillä tartuntamäärät ovat kasvaneet ja tapausmäärien kasvunopeus on kiihtynyt selvästi.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan Varsinais-Suomessa todetaan tällä hetkellä päivittäin noin 50 uutta koronatapausta. Tartunnan lähde jää yhä useammin tuntemattomaksi. Tartuntoja tulee nyt myös yhä useammista erilaisista lähteistä. Tartunnanlähde on viime viikolla saatu kuitenkin jäljitettyä 63 prosentissa tapauksista. Koronavirustaudin ilmaantuvuus on edelleen noussut, ja on nyt 103 kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden

– Annoimme jo viime viikolla koronaepidemian kehityssuuntaa ennakoiden käytännössä kaikki leviämisvaiheen suositukset. Tarkkailemme nyt, miten suositukset tehoavat ja toimivat, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Varsinais-Suomen alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontuu uudelleen viimeistään tämän viikon perjantaina arvioimaan mahdollisia uusia suosituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

– Tällä hetkellä merkittävä osa tartunnoista tulee lähipiiristä. Suositukset epidemian hillitsemiseksi liittyvät kontaktien ja liikkumisen vähentämiseen. Käytettävissäme olevilla rajoituksilla on hyvin vaikea hidastaa epidemian leviämistä kotona ja omassa lähipiirissä. On kaikkien meidän omista arkipäiväisistä valinnoistamme kiinni, miten hyvin saamme minimoitua mahdolliset tartuntatilanteet. Lisäksi meidän tulee yhdessä kuntien kanssa varmistaa, että viesti tilanteen vakavuudesta tavoittaa aivan kaikki ihmiset, sanoo Pietilä.

Uusista koronatapauksista miltei kolmasosa liittyy perheiden tai lähipiirin tartuntoihin. Lisäksi tartuntoja on tullut oppilaitoksissa, työpaikoilla sekä ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä eri puolilla maakuntaa.

– Tartuntalähteiden moninaisuus on kasvanut selvästi. Esimerkiksi eräästä parinkymmennen vieraan illanviestosta tietoomme tuli kahdeksan tartuntaa. Monet uusista tartuntatapauksista ovat valitettavasti sellaisia, joissa suosituksia etäisyydestä, kokoontumismääristä tai maskin käytöstä ei ole noudatettu, Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala kertoo.

Sairaalahoidon tarve on kuitenkin edelleen pysynyt kohtuullisena. Sairaahoitopiiristä muistutetaan, että tilanne voi kuitenkin muuttua hyvin nopeasti. Tyksissä on koronavirustaudin vuoksi tällä hetkellä hoidossa yhdeksän potilasta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (15)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sillai
Kanta-Hämeen tiedotus 👍
Tyttäremme asuu Hämeenlinnassa ja siellä Aluesairaala hoitaa hienosti tiedottamisen. Kertovat paikat joissa koronatartuntaa on ollut ja pyytävät henkilöitä, jotka ovat niissä käyneet seuraavan oireita ja ottamaan yhteyttä testipaikkoihin. Luotetaanko täällä tuohon hitaasti ilmoittamaan kotonavilkkuun, kun ei Hämeenlinnan kaltaista infoa saada Turun tartuntapaikoista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Niinpä_niin
Vast: Kanta-Hämeen tiedotus 👍
Hyvä kysymys!

Jostain mystisestä syystä Turussa ja Varsinais-Suomessa koronaa sairastuneet eivät ole koskaan käyneet missään. Ehkä joissain kouluissa, niistä sentään kerrotaan julkisesti, mutta yksikään sairastunut ei ole käynyt kaupassa, eikä käytä Bussia, ei käy ravintoloissa alkusyksyn muutamaa tapausta lukuunottamatra.

Turussa halutaan tietoisesti salata, missä sairastuneet ovat liikkuneet ja voineet altistaa muita. Olisiko tämä myös syynä siihen, miksi osa ihmisistä ei käytä maskia. Miksi käyttää, kun koronaa sairastuneet eivät ole ketään altistaneet, paitsi muutamissa kouluissa. Eli jos ei itse käy koulua, niin eihän silloin voi koronaa saada, kun sitä ei Turussa ole kuin kouluissa.

Eli tiedotus on yksi oleellinen asia koronan tirjunnassa, mutta tiedotuksessa on Turussa pahoja puutteita!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
abc
Vast: Kanta-Hämeen tiedotus 👍
Tuntuu siltä, että alueellisesti suhtaudutaan koronatilanteeseen eri tavoilla eri puolella Suomea. On alueita, joissa korona pääsee hetkeksi valloilleen, mutta tilanne saadaan korjaantumaan muutamissa viikoissa. Esim. Vaasa ja Tampere ovat tällaisia. Sitten on niitä, joissa tilanne pahenee ilman, että tiedetään syytä ja korjaantumista ei tapahdu Turku on tästä esimerkki. Lahdessa on paha tilanne, enkä ole uutisissa huomannut syytä. Oulussa tilanne lähti käsistä Enson työmaalta mutta korona leviää edelleen. Nyt Turun huonoon tilanteeseen ovat imeytyneet myös naapurikunnat Kaarina ja Lieto.

Aamulla klo 8 tienoissa katsoin ohimenevää linja-autoa 12 Varissuolta keskustaan. Takaosa oli täynnä ihmisiä ja äkkinäkemältä maskeja ei juuri ollut. Siinä sitä turkulaista koronakulttuuria. Tuskin tämä tilanne paranee, jollei tehdä kovia toimenpiteitä, joilla saadaan järkeä turkulaisten koviin kalloihin. Koulujen ylemmät luokat pitäisi alkajaisiksi laittaa pariksi viikoksi etään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Kanta-Hämeen tiedotus 👍
Sillai: Missä ja miten siellä Aluesairaala ilmoittaa? Paikallisen lehden kauttako, vai omilla nettisivuillaan?

Niinpä_niin: Olen samaa mieltä, että ei se kovin aktiivia ole, mutta kyllä sitä jonkin verran löytyy, se vain täytyy itse kaivaa esiin. Mutta kyllä täällä lehti toimii ensisijaisena tiedon tuojana.
Usein mietin, miten he joilla ei ole nettiä eikä lehteä, saavat ylipäätänsä mitään tietoa? Influensarokotuksistakin (ei Turussa) sain tietää, kun osasin itse arvailla koska olisi ja hain tiedon netin kautta.

Känny on lähes kaikilla nykyään. Numero epäilemättä tiedossa esim. Terveyskeskuksissa yms. Miksi sitä ei käytetä tiedottamiseen? Tulihan tekstari
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Kanta-Hämeen tiedotus 👍
Sorry, lähti lapasesta. Piti kirjoittaman, että tulihan se STM:nkin tekstari viime viikolla, jossa kerrottiin leviävästä koronasta. Tieto, joka varmasti monelle oli yhtä tyhjän kanssa, mutta tulipa kuitenkin, toisin kuin THL:n keväinen paimenkirje - ei ainakaan minun postilaatikkooni.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sheikkis
nyt viimein
Ok, voisivatko nyt viimein ne loputkin ihmiset, jotka menevät maskitta/bailaavat porukassa/luottavat korkeimman suojelukseen/käyvät uskonnnollisissa tilaisuuksissa/tapaavat purukassa...pitää pari kuukautta taukoa, jotta saadaan rokotteet toimimaan? Meinaan ihan oikeasti katsoa pahasti kaikkia, jotka eivät edes yritä yhteisen hyvän puolesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
LASSE SANDBERG
Vast: nyt viimein
Missä on porukassa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JMH2
Parempi ennenkuin myöhään!
Täällä tuntuu olevan jotain hyvin salaista tosiaan, kun mitenkään ei voida tiedottaa alueista, joilla altistumisvaara tms. Liekö syynä halpatyövoiman suuri käyttö?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mörköhaisuli
Kirjastojen aukiolo
Älkää nyt ainakaan sulkeko kirjastoja kokonaan!
Lasten harrastukset menevät muutenkin kohta joulutauolle, joten niidenkin toivoisin kovasti jatkuvan vielä ne muutamat kerrat, mitä on jäljellä ennen joulua.
Kiellot ja voimakas viestintä pitäisi suunnata todellisiin ongelmiin ("yökahvilat", mahdolliset kaupparuuhkat jne), eikä kiusata kaupunkilaisia turhilla mitään kokonaistilanteeseen vaikuttamattomilla toimilla.

Lisää