Poliisi

Poliisi ottaa tehokeinot käyttöön lopettaakseen Maskun Humikkalassa pitkään jatkuneen nuorten ilkivallan ja häirinnän

TS-arkisto/Marika Lempää

Maskun Humikkalassa ja sen läheisyydessä on pitkin vuotta ilmennyt monenlaista ilkivaltaa ja häirintää, tiedottaa Lounais-Suomen poliisi. Ilkivalta ja häirintä ovat kohdistuneet alueen asukkaisiin ja yksityiskoteihin, urheilukentälle, liikenteeseen sekä koulukiinteistölle. Osittain kyse on erittäin vaarallisista ”leikeistä”.

Poliisin mukaan ilmiön takana on kymmenkunta 8–13-vuotiasta poikaa, joiden teoista on tämän vuoden aikana tehty eri puolilta aluetta jo yli 20 rikosilmoitusta. Asianomistajia on useita. Tekijät ovat poliisin tiedossa ja heitä on puhutettu. Myös lastensuojelu on jo puuttunut asiaan.

Poliisi haluaa nyt tehdä lopun ilkivaltakierteestä ja suuntaakin jatkossa alueelle tehostetusti sekä näkyvää että näkymätöntä valvontaa. Erityisesti lasten vanhemmilta odotetaan nyt kasvatuksellista vastuunkantoa. Toimien myötä viranomaiset toivovat, että tilanne alueella rauhoittuisi.

– Vaikka tekijät eivät vielä ikänsä puolesta ole rikosoikeudellisessa vastuussa, ovat he kuitenkin korvausvelvollisia aiheuttamistaan vahingoista, muistuttaa rikoskomisario Maria Sainio tiedotteessa.

Samalla poliisi toivoo malttia myös asian ympärille nousseeseen Facebook-keskusteluun.

– Pahimmillaan myös somekirjoittelu täyttää rikosoikeudelliset tunnusmerkit esimerkiksi kunnianloukkauksen osalta, Sainio muistuttaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
DALIT
Päättäjät herätys !!
Se vaan on tapa keskustella kun ei muutoin kukaan kuuntele saati keskustele. Kysyn vaan miksi pitää "kirkko polttaa" tullakseen kuulluksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Marimma
Energiajuomien myyntiin ikäraja
Nämä lapset ostavat aamusta iltaan energiajuomia. Tuttu näky kauppojen kassoilla nämä lapset. Niiden erittäin vaarallinen vaikutus lasten aivoihin pitäisi olla jo kaikkien tiedossa. Energiaa riittää ja aivojen toiminta ei yksinkertaisesti riitä. Maskun kauppiaita voisi pyytää yhteistyöhön jotta he eivät myisi näitä juomia esim alle 16- vuotiaille. Näin monella paikkakunnalla jo tehdään. Paikkakunnan kauppiaat on tätä jo ilmeisesti pohtineetkin varkauksien ja muiden kaupoissa tapahtuneiden häiriöiden vuoksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Energiajuomien myyntiin ikäraja
Kaikin mokomin energiajuomien myynti lopetettakoon vaikka kaikillekin, epäterveellisiähän ne ovat. Mutta huomauttaisin, että nuoret pojanklopit ovat kyllä aikojen sivu mellastelleet mitä moninaisimmin tavoin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Energiajuomien myyntiin ikäraja
Angus: antaako se oikeutuksen tuhota niin kunnan, kuin yksityistenkin omaisuutta, kaiken muun häirinnän lisäksi?
Tässä onkin paikallaan kysyä, mitä sinä (tai kuka tahansa) tekisit, jos sinun pihasi - kaikki mitä siellä on, tuhottaisiin moporallia ajamalla, aita päreinä tienposkessa? Sanoisitko että, johan sentään - no, pojat on poikia?

Siellä, missä minä asuin tuon ikäisenä, sai selkäsaunan oikein isän vyöstä, jos aikeutti häiriötä naapurille jne. Saati sitten, jos tuhosi jotain. Ei ollut häiriöitä, ei haistateltu mummoille ja kuka tahansa saattoi kävellä rauhassa kylän raittia vaikka keskellä yötä.

Nyt jakaisin jotain luunappia tehokkaampaa ensinnäkin näiden kullannuppujen vanhemmille, jotka eivät saa järjestystä ja kuria jälkikasvulleen. Sitten miettisin mitä jatkossa...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Energiajuomien myyntiin ikäraja
Tuskin se energiajuomien syytä on merkittävästi. Kyse on enemmän siitä, että nykyään ei ole keinoja pitää hankalia nuoria kurissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.