Uimahalli

Varsinais-Suomeen lähes kolme miljoonaa euroa liikuntapaikkarakentamiseen

Jane Iltanen
Kaarinan uimahallin laajennukseen ja peruskorjaukseen ministeriö myönsi 800 000 euroa.
Kaarinan uimahallin laajennukseen ja peruskorjaukseen ministeriö myönsi 800 000 euroa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämistä liikuntapaikkojen rahoitusvaroista Varsinais-Suomeen on tulossa 2,87 miljoonaa euroa. Tosin ministeriön tukipäätös ei ole lopullinen, vaan rahoitussuunnitelman toteutuminen vaatii eduskunnan hyväksynnän.

Uudenkaupungin uimahallin ja ison sisäliikuntahallin rakentamiseen ministeriö on joka tapauksessa merkinnyt miljoona euroa, Raision uintikeskus Ulpukan perusparannukseen 800 000 euroa, Kaarinan uimahallin laajennukseen ja peruskorjaukseen 800 000 euroa ja Someron keskusurheilukentän peruskorjaukseen ja laajennukseen 270 000 euroa.

Rahoitussuunnitelmat ulottuvat vuosille 2021–2024. Uudenkaupungin ja Someron rahoitukset koskevat ensi vuotta, Kaarinan vuotta 2022 ja Raision vuotta 2024.

–  Liikuntapaikkarakentamisen tukemisen tärkeys korostuu erityisesti korona-aikana. Lähiliikuntapaikkojen saavutettavuudesta ja kunnosta huolehtimalla ylläpidämme kansanterveyttä ja mahdollistamme liikunnan ja urheilun järjestötoimintaa, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) tiedotteessa.

Ministeriö päättää kustannusarvioltaan yli 700 000 euron suuruisista avustuksista, ja sitä pienemmistä puolestaan aluehallintovirastot.

Veikkausvoittovaroista myönnettävillä avustuksilla edistetään erityisesti laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista, hankkimista, peruskorjaamista ja varustamista.

24.11. klo 20.59: Korjattu juttua. Ministeriön tukipäätös ei ole lopullinen, vaan rahoitussuunnitelma.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Eetu Vihervaara
Urheilu kannattaa
Hieno juttu että rahoitusta löytyy liikuntaan. Vielä kun näistä liikenisi muihinkin kesäolympia lajeihin kuten rullalautailuun, bmx:ään yms. joita ainakaan vanhassa pääkaupungissa ei ole tajuttu tukea tarjoamalla moderneja harrastuspaikkoja. Tästä kun vielä otetaan koppi niin voidaan puhua investoinnista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.