Paikalliset

Kustavintien uusi valaistus toimii jo – ysitiellä osa valaistuksesta odottaa yhä sähköliittymän kytkemistä

Turun sisääntuloväylillä on täydennetty tievalaistusta. Uutta valaistusta on rakennettu ysitielle välille Moisio ja maantie 204 sekä Kustavintielle välille Somersoja ja Mietoinen. Toukokuussa aloitettu urakka on nyt lähes valmis.

Kustavintien valaistus toimii jo, mutta viimeistelytöitä jatketaan vielä kuun loppuun asti. Lisäksi ysitien valaistuksesta Turku Energian verkossa olevat uudet tievalaistuskeskukset Moisiossa ja Jäkärlässä ovat jo toiminnassa, mutta Rauhankylän eritasoliittymässä oleva tievalaistuskeskus odottaa yhä sähkön kytkemistä. Ely-keskus ja hankkeen urakoitsija eivät ole saaneet jakeluverkonhaltijalta Carunalta vielä vahvistusta, milloin sähköliittymä kytketään. Valaistus sytytetään heti, kun vain sähköliittymä kytketään.

Kustavintiellä tievalaistus on toteutettu puupylväillä, ilmajohdolla ja led-valaisimilla. Valaistusta on rakennettu yhteensä arviolta 14 kilometrin matkalle, ja pylväät on asennettu noin kahden metrin päähän päällysteen reunasta tien luiskaan. Hankkeen yhteydessä Kustavintiellä on uusittu nykyiset suurpainenatrium-valaisimet led-valaisimiksi kasitien ja Mietoisten välillä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ysitien tievalaistus on toteutettu moottoritien välikaistalle metallipylväillä, maakaapelilla ja led-valaisimilla. Tievalaistusta on rakennettu yhteensä runsaan kymmenen kilometrin matkalle välille lentokentän eritasoliittymä ja Liedon eritasoliittymä sekä moottoritien rampeille.

Urakan aikataulun mukaan hankkeen pitäisi valmistua kokonaisuudessaan marraskuun loppuun mennessä, mutta tällä hetkellä ei ole varmuutta, saadaanko koko tievalaistus käyttöön aikataulun puitteissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Medianapulainen
Kustavintien valaistus
Kiitos iloisesta yllätyksestä, valaistuksesta välillä Mietoinen -Raisio. Varsinkin työmatkaliikenteelle tämä on todella hieno asia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.