Paikalliset

Turku keskeyttää influenssarokotukset Messukeskuksessa rokotteiden loppumisen vuoksi

Riitta Salmi
Rokotuksia annetaan Messukeskuksessa vielä ensi viikon torstaihin.

Turku keskeyttää ensi viikon lopun jälkeen Messukeskuksessa parhaillaan käynnissä olevat influenssarokotukset, sillä rokotteet ovat loppumassa koko Suomesta.

Rokotuksia annetaan Artukaisissa vielä ensi viikon ajan eli torstaihin 26.11. saakka. Perjantaista 27.11. eteenpäin rokotuksia ei enää järjestetä.

– Influenssarokotuksia oli tarkoitus jatkaa messukeskuksessa perjantaihin 4.12. saakka, mutta joudumme perumaan viimeisen rokotusviikon. Tilanne on todella harmillinen. Meillä olisi täysi valmius rokottaa sekä siihen tarkoitukseen vuokrattuna hyvät ja turvalliset tilat, mutta THL ei pysty toimittamaan kuntiin lisää rokotteita, ylihoitaja Jaana Piispanen Turun avoterveydenhuollosta sanoo tiedotteessa.

Kaupunki yrittää saada rokotteita vielä käyttöön, jotta erityisen korkeaan riskiryhmään kuuluvat voitaisiin rokottaa joulukuussa terveysasemalla ajanvarauksella.

Terveysasemille jo varatut rokotusajat pyritään järjestämään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Neuvoloissa rokotteita annetaan niin pitkään kuin rokotteet riittävät. Myös neuvoloissa kaikki tälle vuodelle varatut rokotusajat pyritään järjestämään.

Messukeskuksen 17 rokotuslinjassa ehdittiin rokottaa noin 17 000 65 vuotta täyttänyttä ja yli 18-vuotiasta riskiryhmään kuuluvaa turkulaista. Kaupungin tavoitteena oli rokottaa yhteensä 26 000 riskiryhmäläistä.

– Oli ilahduttavaa, että tänäkin vuonna turkulaiset hakeutuivat rokotuksiin innokkaasti. Vuosittain rokotteen on hakenut noin puolet yli 65-vuotiaista turkulaisista. Messukeskuksen rokotustapahtuma oli hyvä harjoitus myös mahdollisia koronavirusrokotuksia silmällä pitäen, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi kertoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Vääntäkää mulle rautalangasta
“ Turku keskeyttää ensi viikon lopun jälkeen Messukeskuksessa parhaillaan käynnissä olevat influenssarokotukset, sillä rokotteet ovat loppumassa koko Suomesta.”

Siis onko Suomi vaiko Turku tilannut rokotteita liian vähän? Miten käy niiden jotka rokotetta eivät saa vaikka haluaisivat? Entä ne, jotka kuuluvat riskirymiin ja jäävät ilman rokotetta - jo pelkka influenssa saattaa olla monelle hengenvaarallinen ja rokote otetaan siksi, etteivät saisi sitä.

Sitten kaupunki on vain iloinen, että porukka rokotuttaa itsensä - olkaa iloisia myöskin te jotka ehditte! Kehtaa vielä kertoa, että tämä oli vain harjoitus...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vääntäkää mulle rautalangasta
Nimimerkki Sivustaseuraaja: "Sitten kaupunki on vain iloinen, että porukka rokotuttaa itsensä - olkaa iloisia myöskin te jotka ehditte! Kehtaa vielä kertoa, että tämä oli vain harjoitus..."

Minä kuulun tuohon ryhmään joka ehti. Mutta kovin erikoisella tavalla, ilman omia toimenpiteitä.

Minua oli näet sairaalassa vähän operoitu ja tietyt jälkitoimenpiteet tehtiin terveyskeskuksessa.
Kun ne oli tehty niin kysyttiin että ottaisinko rokotuksen. Niitä ei kuulemma varsinaisesti terveyskeskuksissa tehty mutta muiden käyntien yhteydessä sitten piikkiä tarjottiin. Varmaankin potilastietojen pohjalta minut oli luokiteltu riskiryhmäläiseksi ja sain sitten sen rokotuksen. Perheen toinen jäsen joka on monin verroin enemmän riskiryhmäläinen sitten jäi ilman.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
K.K.
Rokote loppuu !!!??
Miten ihmeessä Turun terveydenhuolto pettää kaikin tavoin?
Aikoja ei pysty varaamaan, eikä kukaan ota vastuuta siitä, että ihmiset joutuvat hengen vaaraan sen vuoksi!
Ei missään muussa kaupungissa toiminta ole näin ala-arvoisesti hoidettu!
Itse kuulun riskiryhmään. Olin varautunut menemään rokotukseen 27.11. Nyt ilmoitetaan aikaisemmasta poiketen, ettei rokotuksia annetakaan kuten aikaisemmin oli syvällä rintaäänellä vakuutettu, eikä rokotuksia voi saada enää edes yksityiseltä, jossa kehotetaan kääntymään julkisen terveydehuollon puoleen.

Tämä on katastrofaalinen tilanne "sivistysvaltio" Suomessa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ettänäinkin
Vast: Rokote loppuu !!!??
Seuraisit nyt aikaasi. Tässä on kyse THL:stä, joka jakaa rokotteet kuntiin. Sinne ei ole mitään avointa piikkiä vaan rokotteita saadaan aiempien vuosien kulutuksen perusteella. Turun terveydenhuolto ei voi asialle yhtään mitään eikä sille voi mitään mikään muukaan Suomen kunta tai kaupunki. Rokotteet loppuivat kaikilta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sitruunapippuri
Älä moiti väärää puuta
Jos rokotukseen oikeutetut olisivat aiempina vuosina rokotteita ottaneet suosituksen mukaisesti, pulaa ei olisi. Miksi aiemmin rokotetta ottamaton ja siihen oikeutettu henkilö nyt sen yhtäkkiä haluaa?
Valtio tilaa rokotteet aiempien tietojen mukaan ja jakaa ne sairaanhoitopiireille asukasluvun mukaisissa suhteissa. Turun terveydenhuoltoa on aivan turha moittia.

Rokotteet ovat monessa muussakin kunnassa keskeytetty, Vaasa, Säkylä esim.

Influenssan torjuntaan samoilla keinoilla kuin koronaa. Hyvä käsi- ja yskimishygienia ja väkijoukkojen välttäminen. Maski naamalle julkisissa tiloissa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Cobra
Vast: Älä moiti väärää puuta
Kun täyttää 65 vuotta, on oikeutettu ja suositeltu rokotukseen ikänsä puolesta. Ja tällainen henkilö luokitellaan myös kuuluvaksi riskiryhmään. Edellisenä vuonna henkilö olikin vasta 64 vuotias eikä ikänsä puolesta kuulu riskiryhmään. Ihan simppeliä!

Mitä tulee maskinpitoon, niin esim. busseissa ja ruokakaupoissa vähemmistönä ovat maskia pitävät, ja heilläkin suurimmaksi osaksi näyttää olevan heikkotehoinen kangasmaski ja kovin moneen kertaan käytetyn näköinen kertakäyttömaski, joka kaivetaan esiin taskusta.

Käsidesiäkin käytetään, kun sitä on kaupoissa tarjolla. Sen jälkeen mennään esim. ottamaan muovipussi, joka avataan ensin sormia nuolaisemalla ja sitten samalla kädellä valkataan ja valkataan tomaatteja, irtoporkkanoita,perunoita ja hedelmiä hartaasti pohtien, minkä kelpuuttaisia jne...

Näyttää valitettavasti siltä, että ainakaan Turussa suurin osa ihmisistä ei piittaa pätkääkään kanssaihmisistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
BoSkäri
asenteet muuttuneet
Olen ymmärtänyt, että THL on tilannut Suomeen noin 1,7 miljoonaa rokoteannosta. Nyt ne ovat loppumassa kaikkialla, ei vain Turussa. Tuo määrä vastaa aiempien vuosien menekkiä.. Muutama prosentti on jopa jäänyt käyttämättä. Sitruunapippuri on oikeassa: loppumisen syy on kansalaisten muuttunut käytös. Olisi taloudellisesti ja moraalisesti vastuutonta tilata joka vuosi satojatuhansia rokotteita enemmän siltä varalta, että jos vaikka kansa nyt ottaisi...
Itse olen rokotuksen ottanut niin kauan kuin olen sen saanut, ensin työn takia, sitten riskiryhmäläisenä. Harkitsen nyt myös pneumokokkirokotteen ottamista. Ongelmana on hinta 88 euroa. Tosiaalta sen vaikutus on pysyvä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: asenteet muuttuneet
Päivällä Maikkarilla joku (THL:n ihminen) kertoi, että rokotteet ovat ensisijaisesti tarkoitettu riskiryhmissä oleville. Sitä vain en ole kuullut mistään, enkä kenenkään aikaisemmin kertovan.
Töissä ollessa terkkari tuli työpaikalle, kasa rokotteita mukanaan, piikin sai kaikki haluavat.

Pneumokokkia olen myös harkinnut saisikohan sen samaan aikaan? Minulla olisi influenssan rokotusaika varattuna viikon päähän ja käsitin kun kaupungin sivuilta asian tarkistin, että rokotteita olisi ajan varanneille. Naapurissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää