Paikalliset

Varsinais-Suomen alueella runsaat sata asiakasta yhä ilman sähköä – pelastuslaitoksella pitänyt kiirettä

ENNA RAUTIAINEN
Ilmatieteen laitos varoittaa kovista puuskatuulista torstaina.
Ilmatieteen laitos varoittaa kovista puuskatuulista torstaina.

Varsinais-Suomen alueella on runsaat sata asiakasta vailla sähköä. Hieman kello yhdentoista jälkeen illalla sähköttömiä talouksia oli Salossa. Enimmillään sähköttä oli tuhansia asiakkaita torstaina aamupäivällä.

Koko maassa sähköttömiä asiakkaita oli enimmillään yli 70 000.

Halikon ja Paimion välinen tie jouduttiin sulkemaan puoli kymmenen jälkeen aamulla tielle nousseen tulvaveden vuoksi. Tie 2351suljettiin Tunilasta noin sadan metrin matkalta Mustamäentien suuntaan. Liikennekeskuksen mukaan tie saatiin jälleen avattua liikenteelle iltapäivällä hieman ennen kello neljää. Raision vierasvenesatamassa vesi on noussut parkkipaikalle. Vånon lauttaliikenteessä Paraisilla oli myös tilapäisiä aikataulumuutoksia. Liikennekeskuksen mukaan tilanne normalisoitui iltapäivällä kello viiden jälkeen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maakunnan pelastuslaitos kertoo iltapäivällä kello puoli kuuden aikoihin, että yhteensä pelastuslaitoksella on ollut päivän aikana 50 vahingontorjuntatehtävää Varsinais-Suomen alueella. Eniten pelastuslaitosta ovat työllistäneet puiden kaatumiset. Tilanteista on kuitenkin selvitty ilman henkilövahinkoja.

Voimakas matalapainerintama kulkee Suomen yli itään torstaina aiheuttaen runsaita sateita ja voimakasta lounaistuulta, kertoo Ilmatieteen laitos.

Tuuli voimistuu aamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa. Puuskatuuli on yleisesti kovimmillaan 17–20 metriä sekunnissa, mutta saattaa voimistua läntisimmissä maakunnissa jopa 20–25 metriin sekunnissa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulisin jakso alkaa puolenpäivän aikaan Satakunnan ja Pohjanmaan rannikolla. Tästä voimakkaimmat tuulet liikkuvat päivän aikana Keski-Suomen maakunnan kautta Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen.

Kovimmista tuulista voi aiheutua tuulivahinkoja.

Ilmatieteen laitoksen mukaan perjantaiaamuun mennessä lunta voi kertyä eteläänkin paikoin muutamia senttimetrejä.

– Etenkin lännessä sähkökatkokset voivat olla pitkäkestoisempia, kertoo meteorologi Pauli Jokinen Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

Ilmatieteen laitos ennustaa, että tuuli heikkenee Varsinais-Suomen alueella myöhään iltapäivällä.

Pohjoisessa sateet tulevat lumena. Ilmatieteen laitos ennustaa ajokelistä paikoin jopa erittäin huonoa.

– Märkää lunta voi kertyä torstaina kapealle vyöhykkeelle Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Lapin rajalle 10–20 senttimetriä. Ajokeli muuttuu lumisateen myötä pohjoisessa paikoin jopa erittäin huonoksi, ja puihin tarttuva tykkylumi voi aiheuttaa myös sähkökatkoksia, Ilmatieteen laitos kertoo.

Matalapaineen jälkimainingeissa sää kylmenee nopeasti. Sateet saattavatkin muuttua lumisiksi myös maan etelä- ja keskiosassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ilmatieteen laitoksen mukaan perjantaiaamuun mennessä lunta voi kertyä eteläänkin paikoin muutamia senttimetrejä, Pirkanmaalta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella mahdollisesti yli viisi senttimetriä.

Huonontunut ajokeli kannattaakin ottaa huomioon perjantain aamuliikenteessä.

Juttua päivitetty sähköä vailla olevien asiakkaiden lukumäärällä kello 10.20.

Juttua päivitetty kello 12.55.

Juttua päivitetty kello 13.50.

Juttua päivitetty kello 15.30.

Juttua päivitetty kello 16.25.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Leif Michaelsson
Sähkölinjoja pitää hoitaa
Halvin tapa on kaataa puut sähkölinjojen läheltä. Korvaukset maanomistajille. Nopeaa ja halpaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.