Paikalliset

Kupittaan koulussa kosteus- ja mikrobivaurioita – käyttöä jatketaan kevätlukukauden loppuun

Ari-Matti Ruuska
Kupittaan yläasteena aiemmin tunnetun Vasaramäen koulun Syreenikujan yksikössä on todettu kosteus- ja mikrobivaurioita. Turku on jo vuonna 2017 suunnitellut koulusta luopumista uuden Skanssin koulun tieltä.

Kupittaan koulun kuntotutkimuksen tulokset ovat valmistuneet. Niiden mukaan rakennuksesta löytyi kosteus- ja mikrobivaurioita, ilmavuotoja, ilmanvaihdon painesuhteiden vaihtelua ja kuitulähteitä.

Kosteus- ja mikrobivaurioita löytyi rakennuksen seinistä ja lattiarakenteista. Rakenteista vuotaa ilmaa sisälle.

Kupittaan koulutaloa käyttää tällä hetkellä Vasaramäen koulun Syreenikujan yksikkö eli yläkoulu.

Oppilaita koulutalossa on noin 290 ja henkilökuntaa noin 30.

Koulurakennukseen tehtiin kesän ja alkusyksyn aikana kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus, koska koulussa oli herännyt sisäilmahaittaepäily.

Turku tilasi tutkimuksen Sirate Group Oy:ltä.

Tutkimuksen mukaan rakennuksen sisäilman laatuun vaikuttaa merkittävästi myös monimuotoinen ilmanvaihto. Sen seurauksena painesuhteet vaihtelevat rakennuksen eri tiloissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ilmanvaihtokoneista ja suojaamattomista siirtoilmasäleiköistä löytyi kuitulähteitä. Löydetyt pitoisuudet olivat silti kahden viikon kuitulaskeumanäytteissä matalia, eivätkä ylitä siksi toimenpiderajaa.

Koulutaloon tehdään käyttöä turvaavina toimenpiteinä rakennuksen ylipaineistaminen ja asennetaan tilakohtaiset ilmanpuhdistimet. Lisäksi kuitulähteet poistetaan ja rakennukseen tehdään joululoman aikana tehostettu siivous.

Kaupungin näkemyksen mukaan nämä toimenpiteet riittävät turvaamaan tilojen käytön kevätlukukauden 2021 loppuun.

Kupittaan koulutalon käyttäjät aloittavat 2021 syyslukukauden väistötiloissa. Väistötilasuunnitelmat tarkentuvat vielä tämän vuoden aikana, mutta toimitilapäällikkö Minna Juseliuksen mukaan tilaelementti on todennäköinen ratkaisu.

– Ruiskatu 8:n koulurakennus ei ole enää Syreenikujan käyttäjien väistötilavaihtoehtona. Se on nimittäin täynnä, Juselius kertoo.

Kupittaan koulutalon oppilaiden vanhemmat vastustivat jo vuonna 2017 oppilaiden siirtämistä Ruiskadulle.

Turku on suunnitellut lakkauttavansa Syreenikujan yksikön Skanssiin mahdollisesti rakentuvan monitoimitalon tieltä.

Myös Syreenikujan liikuntapainotteisuus ja Kupittaan kenttien läheisyys sai vanhemmat vastustamaan lakkauttamista.

Juseliuksen mukaan kaupunki etsii tilaelementtiratkaisulle sijoituspaikkaa Puropellon yläkoulu–Vasaramäen alakoulu -akselilta.

– Olisi tarkoitus löytää Syreenikujan käyttäjille tilaa jostain nykysijainnin läheltä.

Vasaramäen koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajan Mari Pirilän mukaan koulussa on oireiltu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Myös koulun iltakäyttäjiltä on kuulunut, että tiloissa on aistittu sisäilmaongelmia.

Pirilän mukaan vanhempainyhdistys haluaa tietää, kuinka vaaralliset tilat ovat terveydelle.

– Ymmärtääkseni terveydenhoitajan ja työterveyden raportit eivät ole vielä valmistuneet.

Hän pitää hyvänä, että koulussa tehdään edes jotain, mutta katsoo, että oppilaat ja henkilökunta pitää saada tiloista mahdollisimman nopeasti pois.

– Tai ainakin oireileville lapsille pitää löytää muu vaihtoehto. Ehkä etäkoulu, kun sitä on muutenkin nyt pidetty, Pirilä ehdottaa.

Hän pitää hyvänä, ettei lapsia olla kuitenkaan enää sijoittamassa Ruiskadulle.

Skanssin monitoimitalo ei edelleenkään saa kannatusta vasaramäkiläisiltä.

– Toivomme nykytontille uutta koulua, jotta koulu säilyisi alueella. Skanssi on liian kaukainen, ja sitä paitsi Vasaramäen koulu on yhtenäiskoulu. Ylä- ja alakoulu pitää olla lähekkäin, Pirilä huomauttaa.

Päivitetty 18.11. kello 17.10: juttu päivitetty kauttaaltaan muun muassa lisäämällä Turun toimitilapäällikön ja Vasaramäen vanhempainyhdistyksen edustajan kommentit.

Tästä on kyse

Kupittaan

koulutalo

Kupittaan koulutalo on tutumpi entisenä Kupittaan yläasteena ja lukiona.

Virkamiehet pohtivat jo vuonna 2017, että Kupittaan koulutalo on käyttöikänsä päässä.

Rakennus on valmistunut nykymuotoonsa 1960-luvulla, kun laajennusosa valmistui.

Turku on pitänyt todennäköisenä, että rakennus puretaan.

Sen tilalle on kaavailtu asuinrakentamista, vaikka sivistystoimialan johtaja Timo Jalonen on pitänyt sijaintia koulutoiminnalle ihanteellisena.

Syreenikujan yksikkö on liikuntapainotteinen. Oppilaat ovat hyötyneet muun muassa Kupittaan kenttien ja liikuntahallin läheisyydestä.

Syreenikujan yksikkö on suunniteltu korvattavan Skanssiin rakentuvalla monitoimitalolla. Lopullista päätöstä Skanssista ei ole vielä tehty.

Lähde: TS:n arkisto

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Vanhempi
Syreenikuja vs. Skanssi
Toimittaja viittaa jutussa vanhempien vastustukseen Kupittaan koulun lakkauttamisen suhteen 2017. Syynä vastustukseen oli se, että tilalle tarjottiin väistötilaa Ruiskadun koulurakennuksesta, joka tiedettiin tuossa vaiheessa jo mikrobivaurioituneeksi. Vanhemmat halusivat, että koulua voidaan käydä Syreenikujalla siihen asti, että Skanssin koulu valmistuu. Tuossa vaiheessa kaupungin teettämät sisäilmakartoitukset Kupittaan koulurakennuksessa antoivat ymmärtää, että kyse on ilmanvaihdon tehottomuudesta, ei mikrobivaurioista, kuten nyt on käynyt ilmi.
Skanssin monitoimitalon valmistumisesta sen sijaan ei ole edelleenkään, kolme vuotta edellisen väännön jälkeen, mitään tietoa. Yhtään kaivinkonetta ei ole näkynyt tulevan monitoimitalon oletettavalla sijoituspaikalla. Ei siis oikein voida sanoa Syreenikujan yksikön olevan Skanssin monitoimitalon tiellä, kuten jutussa annetaan ymmärtää.
Tuntuu vastuuttomalta edellyttää koulun henkilökunnan ja oppilaiden työskentelevän Kupittaan koulutalossa vielä seuraavat puoli vuotta. Kaupungissa ei juuri ole sisäilmaltaan terveitä väistötiloja, sillä niin moni koulu on jo saman ongelman takia evakossa. Jos kaupunki haluaa asukkaidensa pysyvän terveinä ja toimintakykyisinä, se hankkii sisäilmaltaan puhtaat parakit yläkoulun käyttöön välittömästi. Syreenikujan yksikkö on joko peruskorjattava täydellisesti 60-luvun loistoonsa tai sitten tilalle rakennettava uusi koulu. Valmista on taatusti nopeammin kuin Skanssissa.
Ai niin hupsista, unohdin. Syreenikujan tonttihan on jo luvattu jollekin grynderille asuntotuotantoa varten. Mitäs me opiskelusta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
VanhaLauri
Mitä käytännössä tarkoittaa
"Sisäilman laatuun vaikuttaa tiedotteen mukaan merkittävästi myös rakennuksen monimuotoisesti toteutettu ilmanvaihto, minkä seurauksena painesuhteet vaihtelevat rakennuksen eri tiloissa".
Rakentamisen laatu-, kunnossapito- ja valvonta pois hallinnasta. Onko yhtäkään turkulaista koulua hyväksytyssä kunnossa. Tai onko ravinnon lisä- tai kasvinsuojeluaineet herkistäneet koululaiset.
Sämpyläänkiin voidaan käyttää 13 eri nimikettä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Raimo Laine
Kupittaan koulutalo
Ei tietysti muutama vuosi sinne tänne noissa teidän arkistotiedoissanne vaikuta tähän asiaan mitenkään, mutta ehkä voisitte tuon rakentamisajankohdan selvittää paremmin itsellenne. Koulutalo valmistui muistaakseni 1957. Aloitin tuolla silloin koulun toisella luokalla. Eka luokan kävimme torin laidalla Cygneuksen koulussa. Koulu oli jo aloittanut tuolla vuotta aiemmin eli olisko ollut 1955.( Turun Uusi Yhteiskoulu-nimellä, joka sitten muuttui Kupittaan Yhteiskouluksi)
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mark Urho
Uudempi osa valmistui 1962 kesällä
Aloitin ensimmäisellä luokalla 1961 , jolloin koulu oli ahdas . Yksi opetusluokka ,jota sanoimme nimellä Manala , oli täysin ikkunaton tila yhdellä sisäänkäynnillä , joka oli tehty pienentämällä ruokalaa tekemällä siihen lisäseinä . Manalassa ilma alkoi tunnin loppua kohti tuntua raskaalta hengittää ,koska ilmanvaihto oli huono. Uudessa osassa ,joka valmistui 1962 , olivat hienot liikuntatilat ja voimistelun opettajana oli Juuso Wahlsten silloin.
Markku Urho

Lisää