Paikalliset

Turkulaiset saavat jatkossa ilmoituksen myös positiivisesta koronanäytteestä tekstiviestillä

Marttiina Sairanen

Turkulaiset saavat jatkossa ilmoituksen positiivisesta koronavirusnäytteestä automaattisesti tekstiviestillä. Aiemmin tekstiviestejä on lähetetty vain negatiivisesta testituloksesta.

– Positiivisten koronavirusnäytteiden tulosten ilmoittautumisrobotti alkoi toimia tällä viikolla. Positiivinen testitulos ilmoitetaan tekstiviestillä asiakkaalle kaikkina viikonpäivinä joko iltapäivällä tai illalla, ylilääkäri Suvi Vainiomäki kertoo kaupungin tiedotteessa.

Tekstiviestissä kerrotaan, että asiakkaalla on todettu koronavirustartunta ja häntä kehotetaan pysymään kotona ja odottamaan soittoa tartuntatautien valvonnasta, joka tulee aina tuntemattomasta numerosta. Mikäli tekstiviesti lähtee asiakkaalle illalla, tartuntatautien valvonnasta ollaan yhteydessä viimeistään seuraavana päivänä.

Tulostekstiviestit lähetetään vain niille turkulaisille asiakkaille, joilla on puhelinnumero tallennettuna Turun terveydenhuollon potilastietojärjestelmään. Ajantasaisen puhelinnumeron voi tallentaa terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön esimerkiksi eTerveyspalveluissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Negatiivisen testituloksen tekstiviesti-ilmoitus on ollut käytössä Turussa jo lokakuusta alkaen. Kaupungin mukaan ilmoittamiskäytännöt on saatu vielä toimintavarmemmiksi ja tekstiviestit lähtevät nykyään asiakkaille kaikkina viikonpäivinä kolme kertaa päivässä: kello16, kello 18 ja kello 21 jälkeen.

Koronavirusnäytteen tuloksen voi tarkastaa myös Omakanta-palvelussa. Lapset, joilla ei ole omaa puhelinnumeroa, saavat tiedon koronatestin tuloksista siihen puhelinnumeroon, joka heillä on merkittynä potilastietojärjestelmään.

Valtaosa turkulaisista saa Omaolo.fi-palvelusta koronaviruksen oirearvion tehtyään ohjauksen ja ajan koronavirustestiin.

– Ainostaan viikonloppuisin ja alle 16-vuotiaille emme pysty vielä tarjoamaan Omaolon kautta suoraa ajanvarausta koronavirustestiin. Jatkokehitys on kuitenkin työn alla, Vainiomäki sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.