Paikalliset

Lounaspaikka: Pregosta saa kunnon kotiruokaa

Jane Iltanen
 Jarkko ja Minna Erkkilä pyörittävät yhdessä Pregoa.
Jarkko ja Minna Erkkilä pyörittävät yhdessä Pregoa.

Lounasaika alkaa olla lopuillaan, mutta kaarinalaisessa lounasravintola Pregossa käy edelleen kova kuhina. Lähes jokainen pöytä on täynnä ja sisään tulee jatkuvasti lisää ihmisiä.

– Aamupäivisin käy enemmän työikäisiä lounaalla ja iltapäivällä käy paljon lähialueen senioreita, kertoo yrittäjä Minna Erkkilä.

Hän pyörittää Pregoa yhdessä miehensä Jarkko Erkkilän kanssa. He ryhtyivät paikan yrittäjiksi vuonna 2017.

– Työskentelin terveydenhoitajana, mutta irtisanouduin töistäni. Oma ravintola on ollut monissa ravintoloissa työskennelleen Jarkon haaveena jo pitkään. Tämä oli meidän näköinen paikka. Tämä on sopivan kokoinen, kivalla paikalla ja täällä oli valmiiksi jo toimiva konsepti, Minna Erkkilä kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Jane Iltanen
Pregossa on arkisin tarjolla lounasta.
Pregossa on arkisin tarjolla lounasta.

Jarkko Erkkilä on työskennellyt vuosia useissa eri ravintoloissa niin Helsingissä kuin Turussakin.

– Olen työskennellyt muun muassa Helsingissä Kulosaaren kasinolla, Turussa hotelli Juliniassa, Roccassa, Mamissa ja Raision tehtaiden henkilöstöravintolassa, Jarkko Erkkilä kertoo.

Keittiömestarin töiden välissä hän kouluttautui insinööriksi ja teki it-alan töitä kymmenisen vuotta. Tie toi kuitenkin takaisin keittiöön.

– Yrittäjyys on kiehtonut pidempään ja nyt oli sen aika. Yrittäjänä voi itse päättää mitä tehdään ja miten tehdään. Pitkää päivää teemme ja vapaa-aikaa on vähän, Jarkko Erkkilä toteaa.

Pregossa on lounaspöytä joka arkipäivä. Tarjolla on salaattipöytä, kaksi lämmintä vaihtoehtoa, keitto ja jälkiruoka. Jarkko Erkkilä valmistaa lämpimät ruoat ja Minna Erkkilä tekee salaatit ja jälkiruoan.

– Ruokamme on kotiruokaa. Erityisen suosittuja ovat torstain kalapäivä ja perjantain leike. Teemme kaiken itse tuoreista raaka-aineista ja suosimme lähiruokaa, Jarkko Erkkilä kertoo.

"Teemme kaiken itse tuoreista raaka-aineista ja suosimme lähiruokaa."

Jarkko Erkkilä

Vierailupäivänä lounasvaihtoehtoina oli sveitsinleike lohkoperunoilla, hot wingsejä aiolilla ja suppilovahverokeitto. Jälkiruoaksi kahvin tai teen kanssa oli tiikeripiirakkaa.

Keitossa suppilovahverot olivat kunnon kokoisia ja sieniä oli runsaasti. Keitto oli maukas ja ruokaisa. Sveitsinleike lohkoperunoilla oli rehti annos, josta varmasti lähti nälkä. Salaattipöytä oli sopivan runsas ja sieltä sai kerättyä hyvän ja raikkaan salaatin annoksen kylkeen.

Jane Iltanen
Prego sijaitsee Kaarinassa uimahallin tuntumassa.
Prego sijaitsee Kaarinassa uimahallin tuntumassa.

Ravintola pitää yrittäjäpariskunnan kiireisenä. Arkisin he saapuvat aamuseitsemältä valmistelemaan päivän lounasta ja päivät venyvät usein iltaan asti, sillä ravintola tarjoaa myös kokous- ja juhlatilan sekä catering palveluja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Cateringia teemme häihin ja muihin perhejuhliin sekä yritystilaisuuksiin. Nyt tilaisuuksia on vähemmän ja ne ovat pienempiä, Jarkko Erkkilä sanoo.

Lounaspuoleen korona ei ole vaikuttanut. Toki ravintolassa on vähennetty asiakaspaikkoja määräysten mukaisesti.

– Lounaalla käy 100–160 asiakasta päivittäin, mutta ihmiset jakaantuvat tasaisesti koko lounasajan. Lounasajan päätyttyä käyn vielä viemässä muutamalle lähialueen seniorille ruoat kotiin, Minna Erkkilä kertoo.

Vaikka Minna ja Jarkko Erkkilä ovat valtavan kiireisiä koko lounasajan, ehtivät he iloisesti vaihtaa kuulumisia tuttujen asiakkaiden kanssa.

– Täällä käy paljon vakioasiakkaita. Moni on sanonut, että täällä on lämmin tunnelma ja tuntuu kuin olisi omassa olohuoneessa, Minna Erkkilä hymyilee.

Juttusarjassa esitellään Turun seudun lounaspaikkoja.


Prego

Osoite: Uimahallintie 2, Kaarina.

Lounas on tarjolla arkisin klo 10.30 –14.30.

Lounaan hinta 10 euroa, seniorit 9,50 euroa, keittolounas 8 euroa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.