Paikalliset

"Selvisimme ilmeisesti säikähdyksellä", kertoo Inosence Polyolin toimitusjohtaja Sami Häkkinen

Simo Päivärinta
Palosta muodostuu runsaasti terveydelle haitallista savua, joka myös haittaa näkyvyyttä.
Palosta muodostuu runsaasti terveydelle haitallista savua, joka myös haittaa näkyvyyttä.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos sammutti suuren rakennuspalon Salon Meriniitynkadulle perjantaina, jonne palokunta sai hälytyksen hieman ennen aamuseitsemää perjantaina.

Sankasta savunmuodostuksesta huolimatta tulipalon vahingot jäivät kohtuullisen pieniksi.

– Selvisimme ilmeisesti säikähdyksellä, kertoo tiloissa toimiva Inosence Polyol Oy:n toimitusjohtaja Sami Häkkinen.

Inosence on kehittänyt jo kolmen vuoden ajan uutta kierrätysmuoviin perustuvaa raaka-ainetta, jota voisi hyödyntää eritysmateriaalien valmistuksessa. Häkkinen kertoo, että heidän tarkoituksenaan oli aivan lähi aikoina tulla ulos asian kanssa. Yhtiö on tehnyt asiassa yhteistyötä tunnetun eristevalmistajan Finnfoamin kanssa.

Nyt uuden tuotteen lanseeraus siirtyy. Häkkinen kuitenkin uskoo, että he pääsevät pian jatkamaan toimintaansa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtiön teknologia laitteineen selvisi ilman vaurioita. Häkkisen on tuotekehityshankkeessa mukana myös hollantilainen kumppani.

Isoja rahallisia tappioitakaan ei ole luvassa, sillä yhtiöllä oli kattava vakuutus tulipalon varalle..

Henkilövahinkoja palosta ei ole aiheutunut

Palosta muodostui runsaasti savua. Alueelle annettu vaaratiedote, joka purettiin kuitenkin jo puoliltapäivin. Myös Meriniitynkatu katkaistiin vähäksi aikaa liikenteeltä.

Paikalla oli aamulla 25 pelastuslaitoksen yksikköä.

– Noin 2000-neliöisen rakennuksen katosta suunnilleen puolet oli tulessa. Katto palaa kytien, joten liekkejä ei ulospäin näy, päivystävä palopäällikkö Sebastian Holm kertoi aamupäivällä.

Iltapäivällä tilanne oli jo kuitenkin hyvin hallinnassa ja illalla paikalla tehtiin vielä jälkisammutustöitä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.