Paikalliset

Varsinais-Suomen kuudesluokkalaiset pääsevät testaamaan tiedettä

Jori Liimatainen

Suomen kulttuurirahasto, Turun yliopisto ja Jyväskylän yliopisto kutsuvat runsaat kolme tuhatta kuudesluokkalaista Varsinais-Suomesta ja Keski-Suomesta tiedetestaajiksi. Hankkeessa tutustetaan lapsia tieteellisen tiedon tuottamisen eri vaiheisiin sekä kehitetään yliopistojen, tiedemuseoiden, tieteen tekijöiden ja koulujen välistä vuorovaikutusta ja tarjotaan 6.-luokkalaisille mahdollisuus tutustua eri alojen tutkimukseen ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen.

– Mukaan pääsee noin 2 000 maakunnan kuudesluokkalaista. Tavoitteena on sytyttää nuorissa kipinä tiedettä kohtaan ja saada heidät siten kiinnostumaan yliopisto-opiskelusta ja jopa tutkijanurasta. Haluamme myös purkaa stereotyyppistä kuvaa kammioissaan yksin puurtavista tutkijoista ja esitellä heidät tavallisina ihmisinä, Henna Rouhiainen Turun yliopistosta kertoo tiedotteessa.

Hankkeeseen liittyy myös vahva tutkimuksellinen osuus, jonka pohjalta syntyy Nuorten tiedebarometri eli uutta tietoa nuorten asenteista ja kiinnostuksesta tieteeseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Suora ja innostava vuorovaikutus tutkijoiden ja tieteentekijöiden kanssa voi parantaa oppilaiden tietämystä ja ymmärrystä tieteestä sekä lisätä kiinnostusta tieteellistä uraa ja korkeakouluopintoja kohtaan, professori Mirjamaija Mikkilä-Erdman Turun yliopiston Opettajankoulutuslaitokselta arvioi.

Opettajankoulutuslaitoksen apulaisprofessori Terhi Mäntylä Jyväskylästä uskoo, että tämän päivän lapset tarvitsevat entistä enemmän ymmärrystä siitä, miten teknologisoituva yhteiskunta, luonto ja ympäristö toimivat.

– Myös kyky kriittiseen ajatteluun ja tiedontarkasteluun sekä taito sopeuttaa omaa toimintaa saadun tiedon perusteella ovat entistä tärkeämpiä ominaisuuksia. Näiden taitojen tärkeys tulee korostumaan, kun esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutukset voimistuvat tulevien vuosikymmenten aikana, Mäntylä toteaa.

Tiedetestaajat-hanke on jatkoa Kulttuurirahaston, Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton ja Svenska kulturfondenin aiemmin toteuttamalle Taidetestaajat-hankkeelle, jossa kahdeksasluokkalaisista koottu ryhmä on tutustunut eri kulttuurikohteisiin kuten museoihin, konsertteihin, teattereihin ja tanssiesityksiin.

– Tiedetestaajat-pilottihankkeilla kokeilemme, miten vastaava toimisi tieteen puolella, kertoo Kulttuurirahaston puheenjohtaja Jari Sokka.

Tiedetestaajat-piloteissa koululaisryhmät osallistuvat kevään 2021 aikana tutkijoiden järjestämiin työpajoihin ja tiedevierailuihin sekä tekevät kohtaamisiin liittyviä ennakko- ja lopputehtäviä. Mikäli koronapandemia ei salli vierailuja, kohtaamiset voidaan järjestää myös verkossa.

Turun yliopistossa pilotoinnista vastaa Biodiversitettiyksikön vetämä monitieteinen työryhmä, jossa ovat mukana muun muassa Turun kauppakorkeakoulu, Lasten yliopisto sekä Lounais-Suomen LUMA-keskus.

Turussa oppilas-tutkijakohtaamisia toteutetaan kolmella eri tavalla. Kampusvierailuissa lapset viettävät päivän yliopistolla työpajoissa. Kouluvierailuissa tutkija pitää oppitunteja koululla ja etäkohtaamisessa lapset seuraavat tutkijan vetämää oppituntia virtuaalisesti. Kaikkia kohtaamisia edeltää opettajan johdolla tehtävä ennakkotyöskentely. Työpajojen vetäjiksi haetaan parhaillaan mahdollisimman monitieteistä ja monipuolista, yleisötoiminnasta ja tiedekasvatuksesta kiinnostunutta tutkija- ja opiskelijajoukkoa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuoden 2021 loppuun mennessä arvioidaan, toimivatko pilotit pohjana mahdolliselle valtakunnalliselle Tiedetestaajat-hankkeelle, jossa lapset kotipaikasta ja -taustasta riippumatta saisivat henkilökohtaisen kokemuksen tieteen ja akateemisen tutkimuksen maailmasta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.