Paikalliset

Varsinais-Suomi luisuu kohti koronan leviämisvaihetta – viimeistään nyt on aika ottaa suositukset vakavasti

Riitta Salmi
Koronapandemia Varsinais-Suomessa kiihtyy hälyttävää tahtia kohti leviämisvaihetta.

Varsinais-Suomi on luisumassa koronapandemian kiihtymisvaiheesta pandemian leviämisvaiheeseen.

Viime perjantaina Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tiedotti pandemian ilmaantuvuusluvun olevan Varsinais-Suomessa 10,8 ja kuvaili maakunnan olevan "kiihtymisvaiheen kynnyksellä". Nyt ilmaantuvuusluku on huonontunut entisestään 18,8:aan ja maakunta on jo kovaa vauhtia matkalla kohti leviämisvaihetta, missä tilanteen hallinta alkaisi käydä vaikeammaksi.

Koronapandemian mittarina käytetään sosiaali- ja terveysministeriön kehittämää kolmivaiheista luokitusta: perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe. Sen pohjana käytetty perusyksikkö on ilmaantuvuusluku, jolla tarkoitetaan vahvistettujen tartuntojen lukumäärää viime kahden viikon ajanjaksolla 100 000 asukasta kohti.

Perustasolla ilmaantuvuusluku on 0–9. Kiihtymisvaiheessa ilmaantuvuusluku on 10–25 ja positiivisten koronanäytteiden osuus kaikista otetuista näytteistä nousee yli prosentin. Siinä esiintyy paikallisia tartuntaketjuja, jotka kyetään pääosin jäljittämään. Leviämisvaiheessa ilmaantuvuusluku nousee yli 25:n, eikä kaikkia tartuntaketjuja kyetä enää jäljittämään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tiistaina Varsinais-Suomessa kokoontui myös alueellinen koronaa ehkäisevä työryhmä, joka antoi heikkenevän tautitilanteen takia uusia suosituksia.

Työryhmä suositteli kasvomaskien käyttöä tilanteissa, joissa riittävää 1–2 metrin turvaetäisyyttä toisiin ihmisiin ei voida pitää. Tällä tarkoitetaan muun muassa julkisia sisätiloja, yleisötilaisuuksia sekä toisen asteen oppilaitoksia ja korkeakouluja. Lisäksi työryhmä suositteli työnantajan harkinnan mukaan siirtymistä takaisin etätöihin ja etäkokouksiin työpaikoilla, joissa se voidaan järjestää.

Lue THL:n yksityiskohtaisempi suositus kasvomaskien käytöstä.

Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin Mikko Pietilän mukaan työryhmässä keskusteltiin myös siitä, pitäisikö urheilutapahtumien kieltämisestä antaa suositus. Vielä ei kuitenkaan ollut sen aika.

– Päätimme, että emme toistaiseksi esitä yleisötapahtumien kieltämistä, vaikka suuren yleisön riveistä on työryhmälle tällaisiakin vetoomuksia esitetty. Syy päätöksellemme oli se, että tartuntatapauksia ei ole jäljitetty urheilutapahtumiin juuri lainkaan, Pietilä kertoo.

Alueellisessa koronatyöryhmässä ovat edustettuna sairaanhoitopiirin lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Varsinais-Suomen Ely-keskus, Lounais-Suomen aluehallintovirasto ja useampi alueen kunta.

Pietilä korostaa, että työryhmä ei ole toimivaltainen elin vaan se antaa ainoastaan suosituksia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pietilän mukaan viimeistään nyt on aika ottaa koronasuositukset jälleen vakavasti, jos halutaan välttää tilanne, jossa yhteiskunnan toimintoja on alettava jälleen rajoittaa ja sulkea.

– Nämä ovat viimeisiä hetkiä meidän alueellamme, että voimme vielä selvitä tilanteesta näillä perusohjeilla, joissa pesemme käsiä ja pidämme turvavälejä. Pitää muistaa, että me olemme tartuntalukujen osalta aina 5–7 päivää epidemiaa jäljessä. Viime päivien kulmakertoimella tilanne Varsinais-Suomessa voi olla jo huomattavasti pahempi kuin mitä luvut antavat ymmärtää, Pietilä toteaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (25)

Vanhimmat ensin
Vastaa
toele
Leviää
Kaikki urheilu ja muut yleisötilaisuudet peruttava heti.Ravintolat myös kiinni.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Einari
Ratkaisu ongelmiin
Ainoa keino JOS halutaan estää tartunnan leviäminen, on hyvin yksinkertainen: Baarit ja yökerhot kiinni toistaiseksi.

AKurkinen
Vast: Ratkaisu ongelmiin
Korona leviää eniten kotioloissa, kouluissa ja harrastuksissa ! Kaikkia ei voi sulkea loputtomiin ! Ja nyt näyttää siltä, että Koronan leviämistä ei pystytä estämään millään konstilla. Korona on pieni riesa verrattuna siihen, että kaadetaan koko maan talouselämä ! Sitten alkaa ruumiita tulemaan urakalla, eikä siitä selvitä velalla !
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Cobra
Vast: Ratkaisu ongelmiin
Eniten uutisoinnin mukaan tartuntoja on voitu todentaa ja jäljittää ravintoloissa ja bileissä sekä massatapahtumissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Humanisti
Vast: Ratkaisu ongelmiin
Olen ihmetellyt median valitsemaa linjaa. Hallitusta on syytetty talouden tuhoamisesta ja joka päivä on ollut esillä joku ravintola- tai matkailualan edustaja valittamassa hallituksen toimista. Näin ihmiset unohtavat, että rajoitusten syy ei ole hallituksessa, vaan koronan leviämisessä. Katson pävittäin myös ulkomaiden uutisia netistä ja lieviä ovat olleet rajoitukset Suomessa verrattuna moniin muihin Euroopan maihin ja Kiinaan . Minun täytyykin kiittää hallitusta (paitsi ehkä Lintilää) siitä, että riskiryhmäläisenä voin vielä käydä kaupassa ja ulkona kävelemässä varovaisuutta noudattaen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
mitä odotatte
Ei maskin käyttö ole ollut kiellettyä tähänkään päivään mennessä, miksi kaikki odottavat pakkoa ? Pitäkää ketä pelottaa tai on riskiryhmässä !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
BoSkäri
Vast: mitä odotatte
Pelkäämisellä ei ole tässä mitään tekemistä. Kasvomaskien käyttö perustuu siihen, että se suojaa muita. Omasta tartunnasta vielä tietämätön ei siis tartuta muita. Itseä se suojaa ehkä minimaalisesti. Jos kaikki tai lähes kaikki käyttävät, tartuntoja tulisi vähemmän.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
saaristolainen
Vast: mitä odotatte
AKurkinen, miten on mahdollista että et vieläkään ymmärrä!

Se, että koronaa pelkäävät tai riskiryhmäläiset pitävät maskia, ei paljoakaan auta. Se. että ne pelkäämättömät "ei minuun mikään tartu"-todistelijat pitävät, auttaa. Maskia pidetään muiden suojaamiseksi. Tauti tarttuu jo kaksi päivää ennen oireiden alkamista - maskin käyttö vasta oireiden puhjettua on liian myöhäistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: mitä odotatte
Saaristolainen: Sanopa se!

AKurkinen: Tiedoksi vain, että kaikki riskiryhmiin kuuluvat (mm. tietyt hengityselinsairaat) EIVÄT SAA pitää maskia. Menee taju kankaalle kun happi loppuu ja sitten tulee viikatemies. Ja heitä löytyy jokaisesta ikäryhmästä, vauvasta vaariin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
AKurkinen
Vast: mitä odotatte
Meinaako BoSkäri, että maskista ei pääse virukset ulos päin, mutta sisään päin pääsee ? Onpa kummallinen suodatus !
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ajattelija
Vast: mitä odotatte
Voi pyhä isä virus leviää yleensä pisaroiden mukana eli kun puhut, yskit taikka aivastat. Eli ei suodata viruksia mutta pisarat jotka lentävät kauas pysäyttää. Eli pistäkää maksi päähän ne ketkä pystyy jos pystytte ajattelemaan muiden terveyttä enemmän kuin itseänne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Timo Oivo
No oikeasti
En enää sanoisi, että Marinin hallituksella on korona-epidemia hallinnassa. Toukokuun puolivälissä alkanut rajoitusten poistaminen oli suuren luokan virhe.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: No oikeasti
Vielä oikeammin sanoisin, että se on ollut hakusessa alun alkaenkin. Ensin vain väki vähän pelästyi, mutta kun huomasivat että nämä muuttuu tuulen ja sään (ja Lintilä & Co) mukaan, kukaan ei enää uskonut mihinkään.
Ja lisäksi kun some jakaa sitä ”oikeata tietoa”, miksi vaivautuisi...?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
eml
Vast: No oikeasti
Kannattaa kuitenkin muista mitkä osapuolet toukokuussa kovimmin huusi, että rajoituksia on purattava. Ne eniten meukkaavat olivat ravintolayrittäjät, matkailuyrittäjät. Kepu ministeri Lintilän johdolla komppasi noiden vaateita ja nyt nähdään mihin se johti. Ylläkseltä levisi Pohjanmaalle vyöry, ja tulevaisuuden toivot = opiskelijat bilettivät oikein kunnolla. Eikä täysin syyttömiä ole jääkiekkobisneksiä pyörittävät urheiluyrittäjät.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää