Paikalliset

Salon Korvenmäen jätekeskus sai ympäristöluvan – Avi ei antanut lupaa sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottamiselle

SSS/Minna Määttänen
Korvenmäen jätekeskus sai uuden ympäristöluvan.
Korvenmäen jätekeskus sai uuden ympäristöluvan.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt uuden ympäristöluvan Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n (LSJ) Salossa sijaitsevalle Korvenmäen jätekeskukselle.

Aluehallintovirasto kuitenkin hylkäsi hakemuksessa esitetyn sako- ja umpikaivolietteiden vastaanoton aloittamisen.

Viraston mukaan hakemuksen perusteella ei voitu varmistua siitä, riittääkö jätevedenpuhdistamon kapasiteetti nykyisellään vastaanottamaan kyseisestä toiminnasta peräisin olevia jätevesiä. Lisäksi hakemuksessa ei ollut riittävästi selvitetty lietteiden vastaanottoon liittyviä hajuvaikutuksia.

Uuden luvan mukaiset toiminnan muutokset koskevat jätteenkäsittely- ja loppusijoitusalueen laajennusta, muutoksia käsiteltävissä jätteissä ja niiden määrissä sekä uusien jätteenkäsittelytoimintojen käyttöönottamista.

Uusina tai laajennettuina jätteenkäsittelytoimintoina alueella aloitetaan jätteenpolton pohjakuonien käsittely, polttokelpoisen jätteen välivarastointi, biojätteen välivarastointi ja siirtokuormaus, puutarhajätteiden ja hevosenlannan kompostointi sekä pilaantuneiden massojen käsittely uusilla menetelmillä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lupapäätös koskee jätekeskuksen voimassa olevan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamista jätteenkäsittelyn ja jätteenpolton parhaasta käyttökelpoisesta tekniikasta annettujen päätelmien eli ns. BAT-päätelmien takia. Päätös tuo myös muita muutoksia jätekeskuksen toimintaan ja lupamääräyksiin.

Ympäristöluvan myötä Korvenmäkeen pitää rakentaa uusi tasausallas. LSJ:n pitää myös tehostaa kaatopaikkakaasujen keräys- ja käsittelyastetta hajuhaittojen vähentämiseksi ja yrityksen pitää selvittää kaasujen hyödyntämistä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.