Paikalliset

197 tilaa saanut luvan karkottaa valkoposkihanhia ampumalla –  lintujen raatoja jätetään peltoon pelotteeksi

Arttu Laitala
Valkoposkihanhi on rauhoitettu lintu. Ne viihtyvät puistoissa ja ranta-alueilla, joille jääneet jätökset suututtavat ihmisiä.
Valkoposkihanhi on rauhoitettu lintu. Ne viihtyvät puistoissa ja ranta-alueilla, joille jääneet jätökset suututtavat ihmisiä.

197 tilaa on saanut luvan karkottaa valkoposkihanhia ampumalla satovahinkojen estämiseksi, tiedottaa ympäristöministeriö ja Varsinais-Suomen Ely-keskus. Ampumisen tavoitteena on lisätä valkoposkihanhia vahingoittamattomien karkotusmenetelmien tehokkuutta.

Kuluvalle syksylle on myönnetty poikkeuslupa enintään 6170 valkoposkihanhen ampumiseen. Lupia saaneet tilat saavat ampua kukin enintään 20-40 valkoposkihanhea tilan peltoalasta riippuen.

– Haluan kiittää poikkeuslupia käsittelevää Varsinais-Suomen Ely-keskusta, joka on tehnyt nopealla aikataululla ison työn ennennäkemättömän hakemussuman kanssa. Kuluvalla viikolla lupa on myönnetty 69 tilalle, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo tiedotteessa.

Syyskuun loppuun mennessä oli poikkeusluvan nojalla ampuminen aloitettu 24 tilalla. Yhteensä kuun vaihteeseen mennessä raportoitiin ammutuiksi 113 valkoposkihanhea. Lupaehtojen edellyttämällä tavalla 2/3 ammutuista hanhista on jätetty pellolle pelotteeksi muille linnuille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ampumisella on jo todettu olevan vahinkoja vähentävä vaikutus. Joka toisessa ampumistapauksessa koko valkoposkihanhiparvi on noussut pellolta lentoon, eikä sen laskeutumispaikka ole ollut nähtävissä ampumispaikalta. Osaa parvia ampuminen ei ole yhtä hyvin pelottanut. Vaikka ampumisella on saatu koko parvi nousemaan lentoon, se on hetken päästä laskeutunut lähistöllä olevalle pellon lohkolle. Osa havainnoista kertoo, että valkoposkihanhet eivät ole laskeutuneet uudelleen sellaiselle pelloille, joilla on ammuttuja valkoposkihanhia pelotteena. Osassa havainnoista taasen on puolestaan todettu, että hanhet ruokailevat peltoon jätetyn kuolleen valkoposkihanhen vieressä.

– Koska muilla lintulajeilla pelotevaikutusta on havaittu, myös valkoposkihanhien pelotteeksi jättämistä on syytä kokeilla ja tähän on velvoitettu myönnetyissä poikkeuksissa, Varsinais-Suomen Ely-keskuksen ylitarkastaja Salli Uljas sanoo.

Uljaan mukaan on tehty myö alustavia havaintoja siitä, että pellolla olevat kuolleet valkoposkihanhet houkuttelevat paikalle merikotkia ja merikotkat taas karkottavat tehokkaasti valkoposkihanhiparvia pelloilta.

– Koska on tehty myös niitä havaintoja, että peltoon jätetyillä valkoposkihanhilla olisi valkoposkihanhia karkottavaa vaikutusta, on ammuttujen hanhien peltoon jättämistä syytä jatkaa. Näin saamme tietoa siitä, millaisilla pelloilla ja millaisina määrinä lintujen peltoon jättäminen on toimiva satovahinkojen torjuntakeino.

Julkisuudessa on käyty laajasti keskustelua poikkeusluvalla ammuttujen valkoposkihanhien käyttämisestä ravintona. Luonnonsuojelulaki kuitenkin kieltää rauhoitettujen eläinten haltuun oton ja hallussa pitämisen. Kielto koskee myös kuolleita lintuja ja kuolleiden lintujen osia. Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä toimenpidealoite valkoposkihanhen siirtämiseksi metsästyslakiin riistalajiksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Luonnonsuojelulailla rauhoitettua lajia ei voi käyttää ravintona. Jotta valkoposkihanhia voitaisiin käyttää ravintona, tulisi laji siirtää maa- ja metsätalousministeriön alaiseen metsästyslakiin riistalajiksi. Ympäristöministeriössä olemme sitoutuneet luonnonsuojelulain puitteissa toteuttamaan hanhityöryhmän esittämiä toimia valkoposkihanhivahinkojen vähentämiseksi, ministeri Mikkonen sanoo.

Lue myös: Joukko perussuomalaisia haluaa tehdä valkoposkihanhesta riistaeläimen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
MNä
Näin sen näen
Näin saadaan raadoilla houkuteltua petoja ihmisasutuksien lähelle ja sitten laitetaan kova rähinä päälle susien ja ilvesten runsaista näköhavainnoita lähiympäristön uhkana.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Näin sen näen
Jep. Mutta ainakin viimeistään silloin hanhet häipyvät. M.O.T.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
MNä
Vast: Näin sen näen
Totta. Näinhän homma hoituisi kätevästi. Kun hanhet häipyvät, pedotkin pysyvät loitommalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eläkevaari
Vast: Näin sen näen
Ne mihinkään häivy, siirtyvät vain toisten riesaksi aivan kuin merimetsotkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
DALIT
TV:n valeuutinenko
Ukot oli pellonlaidalla aseineen ja kertoivat että turhaa hommaa kun ampuu niin hetken päästä koko parvi on takaisin eikä kuolleilla hanhilla ole mitään peloitevaikutusta. Kovin on ristiriitaista tietoa, ettei vaan taas olisikin kyse siitä tappamisesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: TV:n valeuutinenko
Miksei ne ukot ammu niitä hanhia nyt kun siihen on lupa? Tai oikeastapa, miksi he eivät osu?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DALIT
Vast: TV:n valeuutinenko
Taisivatpa ne kuolleet hanhet kuolla vanhuuttaan, olisiko sittenkin kyse pelkästä sisälukutaidosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.