Paikalliset

Saariston rengastien lauttarantojen liikenteenohjausta parannetaan

Jonna Lankinen
Arkistokuva Korppoon Galtbyn rannasta.
Arkistokuva Korppoon Galtbyn rannasta.

Varsinais-Suomen Ely-keskus parantaa liikenteenohjausta lauttarannoilla. Ohjausta parannetaan sekä digitaalisin keinoin että liikennevaloin Pärnäisten, Retaisten ja Galtbyn lauttarannoilla. Lisäksi myös muilla suuren ja pienen rengastien lauttapaikoilla tehdään pieniä parannustoimenpiteitä.

Tavoitteena hankkeessa on lauttarantojen liikenneympäristöjen yhdenmukaistaminen ja liikenne- sekä lauttahenkilökunnan turvallisuuden parantaminen.

Esimerkiksi Galtbyn lauttapaikka Korppoossa on ollut vuosia haasteellinen. Lauttarannasta lähtee kaksi lauttaa, jotka voivat mennä aikatausta riippuen joko Norrskataan, Houtskariin tai kiertää Norrskatan kautta Houtskariin. Tämän takia tienkäyttäjät ovat välillä joutuneet väärään määränpäähän ja eksyneet rengastieltä Norrskataan. Lisäksi kyseisen lauttarannan liikennevalot ovat hämmästyttäneet, koska Norrskatan ja Kittuisten jonotuskaistoilla on ollut niin sanotut. tasoristeysvalot ja etuajo-oikeuskaistalta valot ovat puuttuneet kokonaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pärnäisten ja Retaisten lauttarannat ovat puolestaan olleet Ely-keskuksen mukaan ahtaat ja jonotusjärjestelyt liikennemääriin nähden heikot.

Galtbyn lauttarannassa on otettu käyttöön opastaulu, jossa kerrotaan kumpaa lauttaa lastataan ja minne lautta on lähdössä. Samalla kaikille kolmelle jonotuskaistalle tulee lauttahenkilöstön ohjaamat liikennevalot. samanlaisia on jo käytössä muun muassa Parainen–Nauvo-lauttapaikalla. Liikennevaloilla ja opastaululla helpotetaan myös lauttojen lastausta ja tienkäyttäjien kulkemista oikealle lautalle.

Pärnäisten ja Retaisten lauttarantoihin rakennetaan kunnon jonotuskaistat, kaistaopasteet ja kaistojen liikennevalo-ohjaus. Muutoksen jälkeen kaikissa Saaristotien suurimmissa lauttapaikoissa Parainen–Nauvo, Nauvo–Korppoo ja Galtby on yhtenäiset liikennejärjestelyt. Lisäksi Pärnäisten satama-alueen liikennejärjestelyjä parannetaan ja kehitetään sekä laajennetaan Pärnäisten yhteysalusliikennettä palvelevaa paikoitusaluetta.

Ely-keskus tekee tämän ja ensi vuoden aikana pieniä parannustöitä myös muilla rengasteiden lautapaikoilla esimerkiksi yhtenäistämällä lauttarantojen nopeusrajoituksia, liikennemerkistöä ja parantamalla kaistamaalauksia ja -järjestelyjä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.