Paikalliset

Meyerin telakalla rakennettava Mardi Gras -loistoristeilijä lähti testiajolle

Meyerin telakalla Turussa rakennettava Mardi Gras -loistoristeilijä on parhaillaan koeajolla. Alus lähti testiajolle telakalta maanantaiaamuna yhdeksän jälkeen.

Mardi Grasin koeajo kestää 10 päivää ja laivalla on mukana noin 800 henkeä. Meyerin viestintäpäällikkö Tapani Mylly kertoo, että määrä on noin puolet normaalista.

– Olemme koronaviruksen takia karsineet väen mahdollisimman vähiin. Koeajolla ovat mukana vain henkilöt, joita tarvitaan välttämättä mukaan, Mylly kertoo.

Koeajolla testataan laivan erilaisten järjestelmien toimivuutta. Mardi Grasilla muun muassa testataan, että laivan nesteytettyyn maakaasuun (LNG) perustuvat järjestelmät toimivat. Lisäksi uudessa laivassa on paljon muutakin uutta tekniikkaa, jota pitää testata oikeassa ympäristössä.

– Tämä on tärkeä hetki, kun laiva pääsee merelle omaan elementtiinsä, Myllyä sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös henkisesti koeajo on iso asia, sillä koronapandemian takia epävarmuus on ollut viime aikoina poikkeuksellisen isoa.

Mardi Gras luovutetaan tänä vuonna tilaajalleen Carnivalille. Liikenteeseen risteilijä on näillä näkymin tulossa helmikuussa.

Riitta Salmi
Riitta Salmi

Loistoristeilijän valmistuminen on myöhästynyt aikataulustaan kahteen otteeseen koronapandemian vuoksi. Heinäkuun alussa brittiläis-amerikkalainen Carnival Corporation tiedotti , että matkustajat pääsevät risteilijälle vasta helmikuun 2021 alussa. Kaikki risteilyt laivalla on peruttu marraskuun puolivälistä tammikuun lopulle.

Joulukuussa kerrottiin, että risteilijän luovutus vaihtui elokuulta lokakuulle.

Aluksesta on tulossa Carnivalin suurin. Nesteytettyä maakaasua hyödyntävään alukseen on tulossa myös ensimmäinen risteilyalukseen sijoitettu vuoristorata.

Turun Sanomat uutisoi kesäkuun lopulla Carnival Corporationin kevään tuloksen olleen synkkä. Yhtiö kirjasi maalis-toukokuulta 4,4 miljardin dollarin tappiot.

Riitta Salmi
Juha Paju-Heikkilä
Mardi Gras Rymättylän Airismaalta kuvattuna.
Mardi Gras Rymättylän Airismaalta kuvattuna.
Riitta Salmi
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.