Paikalliset

Elokuvapäivä tuo maksuttoman Onnenonkija-ulkoilmanäytöksen Paavo Nurmi stadionille – katsojille jaossa kasvomaskeja

Jari Laurikko
Vuonna 2016 Luokkakokous-elokuva houkutteli katsomoon kolmisentuhatta elokuvan ystävää.
Vuonna 2016 Luokkakokous-elokuva houkutteli katsomoon kolmisentuhatta elokuvan ystävää.

Turussa kuvattu Onnenonkija-elokuva esitetään Elokuvapäivänä 10. lokakuuta maksutta Paavo Nurmi stadionilla. Tapahtumassa huolehditaan turvaväleistä ja panostetaan käsien pesu- ja desinfiointipisteisiin. Katsojamäärät on rajattu viranomaissuosituksia noudattaen. Paavo Nurmen stadionin pääkatsomossa on normaaleissa olosuhteissa 2000 paikkaa, joista Onnenonkija-ulkoilmanäytöksessä otetaan käyttöön vain noin 500. Elokuvapäivän yhteistyökumppani Liedon Säästöpankki tarjoaa katsojille kasvomaskit.

– Yhteinen murheenkryynimme korona kyykyttää niin isoja kuin pienempiä tapahtumia. Haluamme tukea Elokuvapäivän kaltaisia, perinteisiä kaupunkitapahtumia myös poikkeusaikoina ja antaa yleisölle hetkellisesti muutakin ajateltavaa kuin korona, toteaa Liedon Säästäpankin Paula Kumpula tiedotteessa.

Katsojamäärän rajaamiseksi tapahtumaan tulee limoittautua etukäteen. Paikat katsomoon tulevat jakoon erissä Elokuvapäivän verkkosivuilla ja Facebook-tapahtumassa 2.10. kello 10, 5.10. kello 16 ja 6.10 kello 18. Näytöksen avaa elokuvan miespäänäyttelijä Olavi Uusivirta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Onnenonkija on Pekko Pesosen käsikirjoittama ja Ville Jankerin ohjaama romanttinen komedia. Elokuvan naispääosaa näyttelee Minka Kuustonen. Elokuva sai ensi-iltansa maaliskuussa 2016. Sitä on kuvattu Suomen ensimmäiseksi blogi- ja vlogimaailmaan sijoittuvaksi elokuvaksi.

Elokuvapäivää on järjestetty vuodesta 2015 lähtien kahdesti vuodessa. Päivän aikana yleisö pääsee nauttimaan kymmenistä ilmaisista elokuvanäytöksistä eri puolilla kaupunkia. Kaikki näytökset löytyvät tapahtuman verkkosivuilta. Tapahtuman pääjärjestäjä on Turun kaupungin, Turun ammattikorkeakoulun ja Linnateatteriyhdistyksen perustama yhdistys Scene Turku.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.