Paikalliset

Suuri määrä korkeakouluopiskelijoita on altistunut koronavirukselle Turussa – Lääkäri muistuttaa, että opiskelijatapahtumissakin on noudatettava koronaohjeita

Nopea testiin hakeutuminen on ainoa keino selvittää, että oireet aiheuttaa nimenomaan koronavirus.
Nopea testiin hakeutuminen on ainoa keino selvittää, että oireet aiheuttaa nimenomaan koronavirus.

Merkittävä joukko Turussa opiskelevia korkeakouluopiskelijoita on altistunut koronalle. Altistumiset ovat tapahtuneet muun muassa opiskelijatapahtumissa ja syyskuun ensimmäisellä viikolla kahdessa ravintolassa.

Opiskelijoiden lisäksi koronalle on saattanut altistua muitakin henkilöitä. Lännen Median tietojen mukaan ensimmäinen ravintoloista olisi ollut altistumishetkellä täpötäynnä, toisessa asiakkaita oli huomattavasti vähemmän.

Kuluneella viikolla viidellä korkeakouluopiskelijalla vahvistettiin koronatartunta, Turun yliopiston opiskelijoita heistä on useampia.

– Tartunnat on jäljitetty kahteen syyskuun alussa järjestettyyn ravintolatapahtumaan. Tästä eteenpäin emme ole saaneet tartuntaketjua vielä selville, kertoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi Turun kaupungista.

Turun yliopisto tiedotti perjantaina opiskelijoitaan koronatartunnoista korkeakouluyhteisössä. Myös Turun kaupunki julkaisi asiasta tiedotteen, koska altistuneiden joukossa on todennäköisesti muitakin kuin opiskelijoita.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tartunnan saaneiden vahvistetut lähikontaktit on määrätty karanteeniin.

– Todennäköisesti ensi viikon aikana selviää, kuinka moni on saanut tartunnan. On erittäin tärkeää, että koronaoireiset hakeutuvat nopeasti testeihin, sillä testi on ainoa tapa selvittää, onko kyseessä koronavirus, Peltoniemi muistuttaa.

Malttia tapahtumiin

Syyslukukausi on alkanut oppilaitoksissa koko maassa ja tuonut esimerkiksi korkeakouluissa yhteen suuria määriä nuoria eri puolilta maata.

Korkeakouluista osa järjestää opetuksen edelleen pääsääntöisesti etänä, ja loputkin pyrkivät rajoittamaan henkilöiden yhtäaikaista määrää tiloissaan.

Esimerkiksi Turun yliopistossa opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti etänä vuoden loppuun saakka. Tämä saattaa hillitä nyt havaittujen tartuntojen leviämistä oppilaitoksessa.

Opiskeluihin kuuluu kuitenkin tutustuminen muihin opiskelijoihin, mikä tapahtuu usein erilaisissa opiskelijatapahtumissa.

Turussa tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi muistuttaa, että on myös opiskelijoiden vastuulla yrittää huolehtia siitä, että koronatilanne pysyy hallinnassa.

– Jos tilanne pahenee, paikkoja ja toimintoja voidaan joutua sulkemaan laajasti, niin kuin viime keväänä.

Opiskelijatapahtumien järjestämisessä on noudatettava samoja koronaohjeita kuin muissakin tilaisuuksissa.

– Meillä ylioppilaskunta on ohjeistanut jäsenjärjestöjään tässä asiassa, kertoo henkilöstöjohtaja Sanna-Mari Tammilaakso Turun yliopistosta.

Älypuhelimiin ladattava Koronavilkku-sovellus kertoo, onko puhelimen kantaja ollut lähellä jotakuta toista, joka on ilmoittanut saaneensa koronavirustartunnan.
Älypuhelimiin ladattava Koronavilkku-sovellus kertoo, onko puhelimen kantaja ollut lähellä jotakuta toista, joka on ilmoittanut saaneensa koronavirustartunnan.

Koronavilkku käyttöön

Terveysviranomaiset tiedottavat oppilaitoksia aktiivisesti, jos todennettu koronavirustartunta liittyy niihin. Oppilaitokset osallistuvat altistuneiden jäljittämiseen ja tartuntaketjujen pysäyttämiseen esimerkiksi selvittämällä paikalla olleiden määrän ja tiedottamalla henkilöstöään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Tällä hetkellä meillä ei ole tietoa, kuinka suuri määrä opiskelijoitamme on altistunut kaikkiaan koronalle, Tammilaakso sanoo.

Moni opiskelija saattaa joutua karanteeniin nyt ja myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi Turun yliopisto kertoo, että pyrkii järjestämään parhaan kykynsä mukaan oppilaiden opiskeluja niin, ettei poikkeusaika viivyttäisi valmistumista.

Lääkäri Jutta Peltoniemi muistuttaa, että yleisten koronaohjeiden noudattaminen eli käsihygienia, turvavälit ja maskin käyttö julkisissa kulkuneuvoissa on tärkeää myös opiskelijoiden vapaa-ajan kohtaamisissa.

– Korona leviää pisaratartuntana ja pisaroiden välityksellä käsien kautta. Turvavälit ja hyvä käsihygienia suojaavat myös ravintolan kaltaisessa tilassa. On hyvä myös muistaa, että tartuttavuus alkaa jo ennen oireita.

Oireisten paikka on kotona ja sairastuneiden on hakeuduttava testeihin mahdollisimman nopeasti.

– Suosittelen Koronavilkku-sovelluksen käyttöön ottamista, jotta tieto altistumisesta tavoittaa mahdollisimman nopeasti.

Turussa opiskelevien keskuudessa spekuloidaan tällä hetkellä villisti muun muassa anonyymissa viestipalvelu Jodelissa, ketkä kaikki tilaisuuksissa ovat olleet paikalla ja keitä sairastuneet ovat.

On hyvä kuitenkin muistaa, että terveystiedot ovat yksityiselämän suojan piiriin kuuluvaa salassa pidettävää tietoa ja toisen henkilön terveydentilaan liittyvien tietojen levittäminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkit.

Lue myös:

Viisi nuorta saanut koronatartunnan turkulaisravintolassa – mahdollisia altistumisia toisessakin ravintolassa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Tasaarvo
Ohhoh!
Yo viestit kertovat karua kieltä juuri siitä asenteesta jolla tauti saadaan leviämään!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Einari
Korona-virus
Entäs sitten, ei nuoria eikä vanhempiakaan henkilöitä voida kieltää käymästä ravintolassa tai yökerhossa tai opiskelijoiden vapaa-ajan kohtaamisissa. Jos saa viruksen niin so what? Siihen voi tietenkin sairastua mutta kuolemaan tai tehohoitoon ei joudu kuin muutama, jos sitäkään. Antaa nuorten rellestää ja juhlia miten haluavat, ja miten isoissa porukoissa haluavat. Silloin kapakat pärjää paremmin ja nuoret voivat vielä paremmin. Viruksesta paranee suurin osa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JT9
Vast: Korona-virus
Ei se nyt ihan so what ole. Oireettomat viruksen kantajat saattavat tartuttaa vanhempansa ja isovanhempansa tai vaikka syöpää sairastavan sivullisen. Tai lapsen jolla on on vakava astma. Vai juuri heidänkö pitää pysyä tartuntapelossa koloissaan, että nuoret ja rellestyshaluiset pääsevät kapakoihin?
Covid-infektio ei ole mikään pikkuflunssa, vaan siitä saattaa olla kuukausienkin mittaiset, ehkä elinikäiset jälkiseuraukset. Maksaa nekin yhteiskunnalle.
Jotain rotia nyt sentään. Eikä se kaljan kittaaminen ketään paremmin saa voimaan. Taitaa Einarilla olla itsellään kapakka.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Cobra
Vast: Korona-virus
Yksikin sairastuminen on liikaa. On selvää, että alkoholi sekoittaa pään ja arvostelukyvyn eikä turvaväleistä ja hygieniasta ole tietoakaan. Tauti ei ole kaikille vaarallinen, mutta joillekin on. Entä, jos itse sairastuisit, ja saisit vakavat jälkioireet. Entä, jos tartuttaisit riskiryhmään kuuluvan lähiomaisesi ja hän kulisi. Olisiko sekin so what? Aika vastuutonta puhetta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.