Paikalliset

Ykköstiellä alkuviikolla pelastusharjoitus – liikenne ohjataan kiertotielle

Marko MAttila

Ykköstiellä Turun ja Helsingin välillä on luvassa ensi viikon tiistaina 8. syyskuuta kello 9–15 tieliikennetunneleiden lakisääteinen pelastusharjoitus. Liikenne joudutaan siirtämään harjoituksen ajaksi moottoritieltä kiertotielle. Tie suljetaan Sammatin ja Karnaisten liittymien väliltä. Harjoituspaikkana ovat Tervakorpi–Pitkämäki ja Orosmäki–Karnainen–Lehmihaka tunnelijaksot Muurlan ja Lohjan välisellä alueella. Liikenne Saukkolan liittymän ja Sammatin eritasoliittymän välillä ohjataan harjoituksen ajaksi vanhalle ykköstielle.

Turusta päin Helsingin suuntaan ajava liikenne ohjataan harjoituksen ajaksi Sammatin eritasoliittymästä kiertotielle. Turun suuntaan ajava liikenne puolestaan ohjataan Saukkolan liittymästä vanhalle valtatielle 1 eli tielle 110. Lohjan suuntaan ajavat jatkavat moottoritiellä suoraan, siksi Turun suuntaan ajavilta toivotaan erityistä valppautta oikean liittymän valinnassa.

Helsingistä päin Lohjalle voidaan ajaa koko harjoituksen ajan normaalisti. Suljettuna olevilta osuuksilta ohjaavat kiertotielle liikenteenohjaajat ja opastetaulut.

Pelastus-, poliisi- ja liikenneviranomaiset harjoittelevat erilaisten tunneleissa mahdollisten onnettomuustilanteiden varalle pelastamista ja keskinäistä yhteistoimintaansa, ja harjoitukseen osallistuvat vaikutusalueiden pelastuslaitokset, sairaanhoitopiiri, poliisi, Väylävirasto, ITMF:n tieliikennekeskukset sekä alueelliset kunnossapitotoimijat. Harjoitus vaikuttaa samalla myös alueen joukkoliikenteeseen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.