Politiikka

Hävittäjähankinta toteutettava täysimääräisenä – Orpo pitää kaupan lykkäyspuheita epäisänmaallisia

Kokoomusjohtaja Petteri Orpo pitää vaarallisina puheita, joiden mukaan hävittäjähankintaa lykättäisiin, tai ettei sitä toteutettaisi täysimääräisenä.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo pitää välttämättömänä, että hävittäjähankinta toteutetaan kokonaan ja suunnitellussa aikataulussa.

Hänen mukaansa kyse on puolustuskykymme kannalta lähitulevaisuuden mittavimmasta puolustusprojektista.

– Tässäkin asiassa hallitus toimii hajanaisesti, vaikka koko eduskunta on linjannut toisin. Lykkäys- ja osituspuheet ovat vaarallisia ja epäisänmaallisia, Orpo sanoi puhuessaan puolueensa kesäkokouksessa Helsingissä.

Mitä osaa ei puolusteta

Hän kysyi, että jos toteutetaan vain osa hävittäjähankinnoista, niin mikä osa Suomen ilmatilasta jätetään puolustamatta.

– Aikoinaan 1990-luvun lamassa, kylmän sodan jälkimainingeissa, Suomi kykeni hankkimaan hävittäjät. Nyt on meidän vuoromme. Tästä ei saa tinkiä, hän jatkoi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hän heittikin kysymyksen pääministeri Sanna Marinille (sd).

– Pääministeri, vakuutatteko, että hallituspuolueiden riveistä tulleista kannanotoista huolimatta Suomi hankkii hävittäjät suunnitellussa laajuudessa ja aikataulussa?

Nato lisää turvallisuutta

Orpo puhui laajemminkin puolustuspolitiikasta. Hän toisti kokoomuksen myönteisen kannan Nato-jäsenyyteen.

– Olemme Naton kumppanimaa, koska emme ole vielä sen jäseniä. Kokoomuksen erottaa muista puolueista se, että me kannatamme Suomen liittymistä Naton jäseneksi. Olemme sitä mieltä, että Naton jäsenyys lisäisi Suomen turvallisuutta.

Puheenjohtajan Nato-kanta keräsi runsaasti aplodeja.

Ryhtiä EU-mailta

Orpo muistutti, että lähialueidemme kehitys on huolestuttavaa.

– Helsingistä Minskiin on noin 700 kilometriä, vain hieman pidempi matka kuin Rovaniemelle. Meidän on pidettävä huolta turvallisuudesta.

Hän on sitä mieltä, että EU:n jäsenvaltioiden on ryhdistäydyttävä ja mietittävä, kuinka voitaisiin varautua yhdessä tuleviin kriisitilanteisiin. – Kyseessä voi olla uusi pandemia, pankkialaan tai sähköverkkoihin kohdistuva hyökkäys, vaalihäirintää tai jotain aivan muuta. 

Hän jatkoi, että Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen uusi kylmä sota on uhka myös Euroopalle.

– Vahva ja yhtenäisesti toimiva EU on eurooppalaisten valtioiden paras turva tämän sodan laineita vastaan. 

Harjoittelua lisää

Orpon mukaan EU saisi olla vahvempi toimija maailmanpolitiikassa.

– Sillä pitäisi olla oma turvaneuvosto ja selkeät mallit uhkatilanteissa. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pitäisi ottaa käyttöön määräenemmistöpäätökset. Meidän on vihdoin saatava sisältöä EU:n keskinäiseen avunantolausekkeeseen.

Hän muistutti aiemminkin kannattaneensa EU:n yhteisiä harjoituksia, joissa varauduttaisiin uusiin ja perinteisiin uhkiin. 

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Mikään ei estä, että harjoittelisimme varautumista myös perinteisiin sodanuhkiin. Korostan, että kyse on puhtaasti harjoittelusta. EU-maat voisivat lähteä liikkeelle harjoittelemalla nimenomaan uusia uhkia vastaan.

Korona on läsnä

Orpo linjasi, että koronan kanssa on opittava elämään.

– Liikkumisen rajoittaminen on ollut akuutissa kriisissä perusteltua ja tätä näkemystä myös kokoomus on tukenut. Emme voi kuitenkaan tuudittautua ajatukseen, että koronavirus menee lopulta ohi ja elämä palaa ennalleen. On varauduttava siihen, että koronavirus tulee olemaan läsnä vielä pitkään.

Ihmisten vapaan liikkuvuuden lisäksi korona hankaloittaa ulkomaankauppaa, vientiä ja EU:n sisämarkkinoiden sujuvuutta.

Orpon mukaan on haettava ratkaisuja, jotta pysyvästä poikkeustilasta ei tule uusi normaali.

– Olisi päästävä eroon ajattelusta, jossa on vain kaksi vaihtoehtoa: rajat kiinni tai rajat auki. Tarvitsemme vaihtoehtoja näiden kahden mallin väliin, jotta emme näivetä yhteiskuntaamme ja talouttamme täysin. Tähän me tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä ja entistä enemmän Euroopan unionia, Orpo sanoi. 

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Arveluttavia sanoja
"Orpo pitää kaupan lykkäyspuheita epäisänmaallisia"
- vasemmiston propagandan seurauksena isänmaallisuus on kohta samanlainen kirosana ja demonisoitu asia, kuin kansallismielisyys. Sitä paitsi koko sana on räikeässä ristiriidassa intersektionaalisen feminismin kanssa. Ihme, ettei vihervasemmisto ole nostanut tästä jo älämölöä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
EpäHumanisti
Vast: Arveluttavia sanoja
Parhaiten isänmaallisuutta tuetaan kunnei anneta äärioikeiston kaapata sitä termiä tarkoittamaan heidän agendaansa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Arveluttavia sanoja
Onko sitten isänmaallista panna järjetön summa rahaa aseisiin samalla kun perusasioistakin leikataan?

Miten niin "intersektionaalinen feminismi" on ristiriidassa isänmaallisuuden kanssa??
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Arveluttavia sanoja
Nimimerkki S.F.: "Sitä paitsi koko sana on räikeässä ristiriidassa intersektionaalisen feminismin kanssa. Ihme, ettei vihervasemmisto ole nostanut tästä jo älämölöä."

Hyvin on A.F. otsikkonsa valinnut: 'Arveluttavia sanoja'.

Näissä keskusteluissahan on aina joitain muotisanoja, ikäänkuin taikasanoja, joilla selitetään kutakuinkin kaikki. Jossain vaiheessa se oli kulttuurimarxismi, välillä kaikivoipa vihervasemmisto ja nyt S.F. yrittää lanseerata käsitteen intersektionaalinen feminismi. Viimeksi neljä päivää sitten S.F. yritti juurruttaa käsitettä, ja usein hän yhdistää sen vihervasemmistoon!

Käsite on kuitenkin liian vaikeaselkoinen ollakseen tehokas poliittinen iskulause.

Joskus uteliaisuuttani vähän katselin mitä tuo intersektionaalinen feminismi oikein on, ei mitenjään helposti aukeava asia. Siitä päätellen että S.F. sekoitti sen hävittäjäkauppoihin ei asia ole hänellekään auennut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ilkka Reinne
Tarpeetontako
Kohtuuttomat kustannukset vain imagon ja perinteen ylläpitämiseksi kun jo nyt maailman sodissa on todettu ohjukset tehokkaimmiksi tavoiksi tuhota vihollisen ilmaliikennettä ilmatilassa sekä satunnaiset tunnistustehtävät voidaan toteuttaa lähes millä tahansa kalustolla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JKax
Turhaa, niin turhaa...
Olisi isänmaallista ottaa pää pois pensaasta ja myöntää, ettei hävittäjillä tee sodassa mitään. Rahat ovat menossa hukkaan.
Sen sijaan tarvitsemme tykistön ja ohjukset, joilla ampuia hyökkääjän hävittäjät alas. Tuohon riittäisi kymmenesosa hävittäjiin budjetoiduista varoista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vexi
Vast: Turhaa, niin turhaa...
USA:n suojatin ja sen uusimpien aseiden käytännön olosuhteissa testaajan Israelin menestys viimeisten konflikien ja agressioiden aikana on perustunut nimenomaan (USAn toimittamaan) hävittäjäkalustoon asejärjestelmineen.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Turhaa, niin turhaa...
"tarvitsemme tykistön ja ohjukset, joilla ampuia hyökkääjän hävittäjät alas"
---------------
Niin, mitkä hyökkääjät?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ilkka Reinne
On isänmaallista
turvata suomalaisen väestön koulutus, toimeentulo, terveydenhoito, eläke ja estää suomalaisen rahan poistuminen maasta monikansallisten yhtiöiden järjestelyjen sekä ulkomaisen työvoiman määrän kasvattamisen myötä!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Voivoi
Vast: On isänmaallista
Miten hävittäjäkaupat ovat isänmaallisia?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.