Paikalliset

Paraisilla paloi sauna Smedsholman saaressa

30 neliöinen saunarakennus paloi yöllä Smedsholman saaressa Paraisilla. Hätäkeskus sai hälytyksen saarelle aamuyöllä kello kahden aikoihin. Palossa ei tapahtunut henkilövahinkoja eikä leviämisvaaraa pelastuslaitoksen mukaan ollut.

– Saunan kattorakenteet paloivat isolta alalta ja sisätiloihin tuli vesivahinkoja sammutusvedestä. Runko rakennuksesta jäi pystyyn ja osittain kattokin on päällä, joten kyllä siitä mökki vielä tulee, kertoo päivystävä palomestari Juha Penttilä.

Syttymissyyksi epäillään hormia. Penttilän mukaan palo oli saanut alkunsa hormin ympäriltä.

Omistaja oli aloittanut saunarakennuksen alkusammutuksen ja palon rajaamisen ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

– Kun saareen mennään, niin se vaatii erikoisjärjestelyjä. Tässä tapauksessa Paraisilta lähdettiin kohteeseen isolla aluksella ja sitten Lielahdesta jatkettiin pienemmällä veneellä. Myös Rajavartiolaitoksen helikopteria hyödynnettiin kohteessa, Penttilä kertoo.

Sunnuntaiaamulla ennen kello seitsemää pelastuslaitos poistui paikalta ja luovutti kohteen omistajalle, joka hoitaa jälkivartioinnin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.