Paikalliset

Uuteenkaupunkiin saapuneella aluksella koronavirukseen sairastuneita – yksi miehistön jäsen tarvinnut hoitoa

Jane Iltanen
Laivan miehistö ei jää Suomeen karanteeniin.

Turun Sanomat uutisoi torstaina, että Uuteenkaupunkiin on perjantaina saapumassa norjalainen Yara Nauma -rahtialus, jolla on koronavirukseen sairastunutta miehistöä. Alus tulee Virosta.

Uudenkaupungin avoterveydenhuollon ylilääkäri Minna Helenius kommentoi perjantaiaamulla, että terveydenhuoltoa on tiedotettu asiasta.

– Meillä on tällä hetkellä tieto, että laiva tulee tänne tänään aamulla. Muuta tietoa esimerkiksi miehistön terveydentilasta ei ole.

Hänen mukaansa tilanne on viranomaisten hallinnassa. Terveydenhuolto reagoi tarpeen vaatiessa.

– Tässä vaiheessa asiasta ei informoida enempää, sanoo Helenius.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mutta koronavirukseen sairastunutta miehistöä ei kuitenkaan päästetä vapaasti lähtemään laivasta?

– Ei tietenkään. Suomessa sekä koronapositiiviset että altistuneet asetetaan karanteeniin.

Alus saapui Yaran Uudenkaupungin satamaan noin yhden aikaan perjantai-iltapäivällä. Ammoniakkilaiva käy purkamassa lastin satamassa. Yaralta kerrotaan, ettei miehistö ole jäämässä Suomeen karanteeniin, vaan laiva miehistöineen jatkaa matkaansa purun jälkeen.

Yaran mukaan laivalla on todettuja koronatapauksia, ja yksi miehistön jäsenistä saattaa tarvita hoitoa. Yara Uudenkaupungin tehtaanjohtaja Teija Kankaanpää kertoo iltapäivällä, että yksi henkilö kaipasi ensihoidon apua ja on sitä saanut. Muu miehistö on hyvässä kunnossa. Laivan henkilökunta ei poistu laivasta. Kaikki aluksen viranomaisilmoitukset on tehty voimassaolevien ohjeistusten mukaisesti, kerrotaan Yaralta.

Ammoniakki puretaan seuraavilla riskienhallintakeinoilla: vain yksi henkilö nousee laivaan asianmukaisesti suojautuneena ja muu asiointi hoidetaan sähköisesti. Laiva jatkaa matkaansa heti purun päätyttyä. Lastin purku kestää Kankaanpään mukaan noin 20 tuntia.

Laivassa ei ole suomalaisia, kertoo Kankaanpää. Hänellä ei ole tietoa siitä, mihin laiva on jatkamassa matkaansa Uudestakaupungista.

Päivitetty 7.8.2020 kello 12.10: Juttua päivitetty kauttaaltaan.

Päivitetty 7.8. kello 16.14: Alus saapui satamaan kello 13. Yksi miehistön jäsen tarvitsi hoitoa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.J
Toteamisen ajankohta
Alus poikkesi jo mennessä Uudessakaupungissa. Miten voidaan olla varmoja, että miehistö ei ollut sairastunut ji tuolloin, kun mitään testejä ei tehdä satamissa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rainer Kryssi
Entä luotsaus?
Millaisissa suojavarusteissa luotsi on kun antaa komentosillalla ohjailukomentoja Isokarin edustalta Yaran satamaan ja pois?

fck
what
Laivahan pitää käännyttää Viroon tai mieluummin Norjaan koska miehistö Virosta ja laiva norjalainen. Hoitakoot ongelmansa vai onko meillä rahasto jota ulkomaat ylläpitävät jonka varoilla hoito järjestetään. Hämmästyttävää valtion holtiton rahanjako kuten nyt Libanoniin jossa venäläinen aiheutti suurta tuhoa jonka me ja muut yhtä typerät ulkovaltiot maksamme.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
SaunaSivari
Vast: what
Mistä olet saanut päähäsi että ko. laivan miehistö olisi virolaista?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: what
Aluksella on kansainvälinen miehistö, mm. Venäjältä ja Filippiineiltä. Hyvässä lykyssä ei ainuttakaan Norjasta (tai Virosta).

Kun laivalla on 21 hengen miehistö ja 14 heistä on todettu tartunta (kaksi jäi jo hoitoon Viroon) ja jos yksi joutuu jäämään Suomeen niin ei kovin hyvässä hapessa alus ole. Tietysti, voihan suurin osa tartunnoista olla lieviä tai oireettomia, silloin miesvahvuudesta on pois vain kolme.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Kauppatase
Nykyhallituksen aikana Suomen kauppapolitiikka on muuttunut radikaalisti.
- eniten viedään: rahaa ympäri Eurooppaa
- eniten tuodaan: koronaa