Paikalliset

Turun Pihlajaniemen ensimmäisten asuinkortteleiden tontinluovutuskilpailu on käynnissä

Senaatti-kiinteistöt

Turun Pihlajaniemeen kaavoitettavista asuinkerrostalokortteleista on käynnistetty laatu- ja hintakilpailu. Kohteena on kolme asuinkorttelia, joiden laajuus on yhteensä noin 45 000 kerrosneliömetriä.

Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt tontinluovutuskilpailun yhteistyössä Turun kaupungin kanssa 4. elokuuta.

Kilpailijoilta edellytetään viite- ja konseptisuunnitelmia sekä tarjousta asuinrakennusoikeuden ostamisesta. Kilpailu saatetaan päätökseen loppuvuoden 2020 aikana, minkä jälkeen Turun kaupunki jatkaa asemakaavaehdotuksen laatimista. Rakentamisen aloituksen arvioitu ajankohta on 2022–2023.

Ville-Veikko Kaakinen
Senaatti-kiinteistöt on hakenut lupaa purkaa Heikkilän kasarmialueella, sotilasalueen ulkopuolella sijaitseva IT-esikuntarakennus. Vuonna 1952 rakennettu rakennus on pois käytöstä, eikä valtiolla ole sille käyttöä.

Kilpailun tavoitteena on löytää Pihlajaniemen rakentamisen käynnistäville kortteleille kaupunkikuvallisesti laadukkaat suunnitelmat. Suunnitelman esittäjä sitoutuu ostamaan kilpailun kohteena olevat maa-alueet sekä toteuttamaan korttelin kilpailussa esitettyjen suunnitelmien mukaisina ja sovittua laatua noudattaen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaksivaiheisessa kilpailussa ensin toimitetaan viite- ja konseptisuunnitelmat sekä kilpailijoilta edellytettävät selvitykset kelpoisuusvaatimuksista. Toiseen vaiheeseen valitaan tarjousten sekä konseptisuunnitelmien perusteella parhaiten kokonaisarvioinnissa menestyneet kilpailijat. Kunkin korttelin osalta toiseen vaiheeseen valitaan 1–2 kilpailijaa tai kilpailijaryhmää. Toisessa vaiheessa kilpailijat tarkentavat suunnitelmiaan neuvotteluiden perusteella lopulliseksi kilpailusuunnitelmaksi ja kilpailun voittajien kanssa tehdään kiinteistökaupan esisopimukset.

Ville-Veikko Kaakinen
Senaatti-kiinteistöt omistaa sekä Heikkilän kasarmialueen että viereisen Pihlajaniemen, jonka pohjoisosaa Turun kaupunki kaavoittaa parhaillaan.Kuvassa kasarmialueen vanha radioasema, rakennus numero 52.

Pihlajaniemen alueesta pyritään luomaan vetovoimainen, merellinen ja urbaani kaupunginosa yli 5 000 asukkaalle. Alueen toivotaan tarjoavan myös virkistysmahdollisuuksia ja palveluja ympäröivien alueiden asukkaille.

Asuinkerrostalojen lisäksi tuleva asemakaava mahdollistaa koulun ja päiväkodin sekä alueen asukkaita palvelevan liikekorttelin rakentamisen. Myöhemmin kaavoitettavan Pihlajaniemen eteläosan ranta-alueelle on suunniteltu myös muun muassa kahviloita ja ravintoloita sekä uimarantaa ja venepalveluita.

Lue myös: Pihlajaniemestä puretaan tilaa uudelle – tonteista kisa elokuussa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Ande
Slummi
Nykyturkulaista kaavoitusta kuvaava kartta. Tukkoista on.
5000 asukasta tuo reilut pari tuhatta henkilöautoa ja pysäköintipaikkaa. Onneksi Turussa on perinteisesti osattu ennakoida liikennetarpeet tuoltakin suunnalta. Heh. Vakavasti puhuen, jokohan Kurjenmäen puhkaisu moottoritielle nostetaan tavoitelistalla ylöspäin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Turkkulaine
Selvä peli
Peli on selvä jo ennen kilpailua. YTK kerää parhaat asuintontit, osuuskauppa parhaat yritystontit ja näin se menee. Samaa tautia podettu jo pitkään.