JSN:ltä langettava Turun Sanomille

Julkisen sanan neuvoston mukaan Turun Sanomat on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja on antanut lehdelle huomautuksen.

Langettavan päätöksen lehti sai verkkolehdessä julkaistusta uutisesta, jonka mukaan Suomeen oltiin perustamassa uutta suomidemokraatit-puoluetta. Jutussa asiasta kannelleen kansanedustajan James Hirvisaaren (ps) sanottiin liittyneen oma-aloitteisesti puoluetta perustavaan ryhmään.

JSN korostaa päätöksessään, etteivät tiedot pitäneet paikkaansa eikä Turun Sanomat ollut tarkistanut tietoja riittävän hyvin. Toimitus oli yrittänyt korjata virhettään poistamalla jutun verkkolehdestä ja korvaamalla se uudella jutulla. Sen lopussa todettiin, että uutista on päivitetty ja, että aiemmin julkaistu versio sisälsi osin virheellistä ja toteennäyttämätöntä tietoa. Korjatussa jutussa kuultiin Hirvisaarta.

Neuvoston mielestä toimitus vähätteli laiminlyöntiään, kun se ei kertonut lukijalle lainkaan alkuperäisen jutun virheistä. Neuvoston linjauksen mukaan jutun poistaminen verkosta ei ole virheen korjaamista.

TS

JSN:n päätös

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

TS:n otsikointi kukkanen taas.
Tuon uutisen otsikko on jälleen yksi kamala kukkanen Turun Sanomien otsikoissa. Mikä ihmeen langettava? Otsikko herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa informaatiota eli todella huonoa journalismia. Tietenkin lehden toimittajilla oli otsikoinnissa vain mielessä kehno yritys vähätellä oman lehden saamaa tuomiota.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lopetin lehden tilauksen
Jo aikaisemmin lopetin Turun Sanomien tilauksen ja niin on tehnyt moni muukin.

Lehden linja ei ole miellyttänyt!

Raha puhuu - lehdessä sen vähentyminen!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vähän.
Hyi hyi,jsn,n nasse setä on nyt hyvin hyvin vihainen,mutta mitä tehdä sille että lehdet vähättelevät lukijoitaan näillä uutisilla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tyypillinen
Tyypillinen valeuutinen persuista. Sai kerrankin lehti nenilleen. Toimittajat voisivat tulla pois sieltä kahdeksan äänen varavaltuutettujen facebook-seiniltä. Maassamme tapahtuu ihan oikeasti merkittäviä asioita, joista ei sitten millään haluta uutisoida. Hallitus ajaa meitä velkaorjuuteen, mutta se ei ylitä uutiskynnystä. Se, että joku onneton sanoo sanan n*****i, niin taas otsikot huutaa kuukausia.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »