Paikalliset

Autoilija kiilasi kolmion takaa motoristin eteen Pansiontiellä

Niko Vahtera
Tielle joutunutta öljyä torjuttiin onnettomuuspaikalla.
Tielle joutunutta öljyä torjuttiin onnettomuuspaikalla.

Pansiontiellä tapahtui liikenneonnettomuus tiistai-iltapäivällä hieman ennen neljää.

Onnettomuus tapahtui Pansiontien ja Vitkalankadun risteyksen alueella. Osallisena olivat henkilöauto sekä kevytmoottoripyörä.

Poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että motoristi loukkasi onnettomuudessa jalkansa. Hänet kuljetettiin Tyksiin tarkastettavaksi.

Henkilöautoa kuljettanutta naista epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Motoristi oli ajanut Pansiontietä keskustan suunnasta, kun nainen oli tullut tielle kolmion takaa Vitkalankadulta.

Silminnäkijähavaintojen mukaan paikalla on runsaasti öljyä tiellä, jota pelastuslaitos on torjunut levittämällä hiekkaa tielle. Tien sivussa on Vitkalankadun puolella ainakin kolme ajoneuvoa, mutta palomestarin mukaan kyseessä olivat auttajien ja silminnäköijöiden kulkuneuvot.

Turun liikennekeskuksen mukaan liikenne ruuhkautui onnettomuuden vuoksi neljän aikaa iltapäivällä. Puoli tuntia myöhemmin liikenne kulki jälleen normaalisti.

Uutista päivitetty ja otsikkoa muutettu kello 17.45.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (28)

Vastaa
Paavo Timonen
Liikenne
Harva se päivä saa lukea auto tuli sivu tieltä tai kolmion takaa eteen. Syy siihen miksi näin käy on se jos sivutieltä päätielle tulija ja on kääntymässä esim vasemmalle niin se kuski ei katso onko vasemmalta tulossa autoa vaan katsoo oikealle tätä tapahtuu koko ajan . Olen monta kertaa estänyt kolarin kun joko kolmion takaa tulee auto tai sivutieltä ja on kääntymässä samaan suuntaan mistä itse tulen sitten ollaan huuli pyöreänä kun olen pysähtynyt melkein sen kylkeen .Kyllä siinä muutama kansainvälinen käsi merkki on paikallaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Masa Pasa
Yhteispeli?
Onko tämä nyt sellainen paikka, jossa sitä kuuluisaa yhteispeliä pitäisi taas olla? Koska moottoripyöräilijä on se, johon sattuu enemmän, niin hänen pitäisi olla valmis pysähtymään aina.

Tämä keskustelu käytäisiin, jos uhri olisi pyöräilijä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Yhteispeli?
Tässä tulee mieleen video, jossa valko- ja musta-asuiset koripalloilijat pelaavat ja katsojan pyydetään laskemaan tehtyjen korien määrä. Videolla esiintyy jonkin aikaa apinapukuun sonnustautunut ihminen, joka hyppii kuvassa hyvin näkyvästi. Videon katsojat eivät jälkeenpäin kysyttäessä tätä kuitenkaan nähneet.
Sama tilanne saattaa olla kärkikolmion takaa tulevalla autoilijalla. Hän katsoo tuleeko autoja. Hän ei katso tuleeko moottoripyöräilijöitä, eikä siksi heitä myöskään noteeraa vaikka katsoisi suoraan kohti. Olen ajanut moottoripyörällä yli 80 000 km, ja kolmion takaa on eteeni tultu kolmasti. Pari kertaa katsoin autoilijaa suoraan silmiin, ja silti hän tuli eteeni. Mitään vaaraa ei kertaakaan ole ollut, sillä olen joka kerran varautunut jarruttamaan. Liikenteessä pärjää, kun pitää muita hulluina, jotka voivat tehdä mitä tahansa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa Pasa
Vast: Yhteispeli?
Kolmesti? Kokeile polkupyöräilyä, ei tarvitse ajaa 80 000 km, 8 riittää ja pari kolme kertaa joku tulee kolmion takaa tai muuten väistämisvelvollisena eteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Yhteispeli?
Polkupyörällä liikun n. 3000 km vuodessa, joten tiedän minä siitäkin jotain. Kolmion takaa tulee silloin tällöin autoja, mutta koska niihinkin olen varautunut, en näe siinä sen merkillisempää ongelmaa. Yhtään tapausta en muista lähimmän kuukauden aikana sattuneen, joten ei se niin kovin yleistä ole polkupyöräillyssä. Liikennesilmää tulee tietysti olla sen verran, ettei änkeä hullun tavalla joka paikkaan, vaikka olisi miten tahansa oikeassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Yhteispeli?
Heh, 'en näe siinä mitään ongelmaa'. Paitsi että tuohon autoilijoiden toimintaan kuolee vuosittain jokunen pyöräilijä. Mites liikennesilmäsi estää kolarin kun autoilija pysähtyy pyörätien jatkeen eteen kolmion takaa tullessaan ja kiihdyttääkin päin kun olet ajamassa sille pyörätien jatkeelle? Ihan vain koska ei katsonutkaan pyörätien liikennettä lainkaan.

Toinen on että et muista. Niin, koska pidät autoilijoiden suorittamaa törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista itsestään selvänä toimintana joten et edes rekisteröi sitä. Eivät ne autoilijatkaan moista rekisteröi koska kukaan ei siitä heille huomauta. Maan tapa ja niin pois päin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa Pasa
Vast: Yhteispeli?
Se, että näissä tilanteissa ei synny vaaratilanteita pyöräilijän valppauden takia, on täysin sivuseikka. Niistä potentiaalisista vaaratilanteista pitäisi kuitenkin päästä eroon ja muutoksen pitää tapahtua autoilijoiden asenteissa.

Tässä uutisen tapauksessa moottiripyöräilijä ei varmaankaan "änkenyt hullun tavalla kyseiseen paikkaan". Hän ajoi tiellä ja sivutieltä tuli väistämisvelvollinen auto kylkeen. Tilanne ei ole mitenkään triviaali, pyöräillessä peräti yleinen.

Totta kai jokaisen tulee olla liikenteessä varuillaan, mutta en minä autolla ajaessani jarruttele, jos tulen risteysalueelle, jossa on kärkikolmiot. En myöskään parkkipaikkaliittymien kohdalla. Pyörällä ajaessani jokaisessa tällaisessa paikassa on käsi kahvalla ja pitää vähän pelätä, että se auto ei pysähdykään.

Miksi ihmeessä olen toisen luokan kansalainen pyöräillessäni, kuin silloin kun ajan autoa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Yhteispeli?
Pyöräilijän ja Masa Pasan ongelmat eivät tunnu tutuilta. Autoilijat huomioivat pyöräilijöitä aivan eri tavalla kuin vielä viisi vuotta sitten. Lähes jokaisella pyöräilykerralla tulee tilanteita, joissa autoilija pysähtyy suojatien eteen ja päästää minut pyörällä ensin, vaikka minä olen väistövelvollinen. Eikä asiaan auta edes se, että hidastelen tahallani, jotta auto menisi ensin. Tätä tapahtuu monessa paikassa Turussa. Esim. Vakka-Suomentien ja Untolankadun risteys, jossa Vakka-Suomentien suuntainen pyörätie vaihtuu tien toiselle puolelle. Sanoisin, että 9 kertaa kymmenestä autoilija odottaa ja päästää minut ensin. En todellakaan tunne olevani toisen luokan kansalainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa Pasa
Vast: Yhteispeli?
On aivan totta, että usein autoilija päästää tietä ylittävän fillarin ensin, eikä siinä mitään. Kiitän moikkaamalla. Mutta tämä on nyt asian viemistä sivuraiteille. Se, että jossain tilanteissa autoilijat toimivat joustavasti ja luopuvat etuajo-oikeudestaan, ei muuta sitä seikkaa, että toisissa tilanteissa he laiminlyövät väistämisvelvollisuuttaan. Niilllä ei ole korrelaatiota.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pyöräilijä
Poliisin osaaminen
Pitää kyseenalaistaa poliisin osaaminen jos tutkivat tätä vaston KKOn ennakkopäätöstä (KKO:2020:22) ihan perusmuotoisena liikenneturvallisuuden vaarantamisena. KKO on nimittäin linjannut että tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Heiskalaine
Vast: Poliisin osaaminen
Sieltähän oikeuden tuomarin tuomio tulikin. Poliisi voi lopettaa tutkinnan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Poliisin osaaminen
Nimimerkki Pyöräilijä on lukenut oikeuden päätöksiä ja tekee tulkintansa: "KKO on nimittäin linjannut että tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto."

Rikoslaissahan mainitaan törkeä liikenteen vaarantaminen ja yhtenä tunnusmerkkinä on väistämisvelvollisuuden laiminlyöminen.
KKO tuosta lausuu: "Säännöstä koskevan hallituksen esityksen mukaan vaatimus teon abstraktisti vakavaa vaaraa aiheuttavasta luonteesta tarkoittaa sitä, että pelkästään säännöksen esimerkkiluettelossa mainitun liikennesäännön rikkominen ei sinänsä merkitse vielä syyllistymistä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Teon edellytetään olevan myös omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. Tällöin kiinnitetään huomiota muun muassa ajotapaan, ajoneuvon kuntoon, tapahtumapaikkaan sekä liikenneolosuhteisiin, esimerkiksi näkyvyyteen, keliin ja liikennetiheyteen."
Kuten näkyy niin muutakin edellytetään kuin vain väistämisvelvollisuuden laiminlyöminen.

KKO edelleen korostaa kokonaisuuden arviointia: "Rikoslain 3 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä, ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella."

KKO sitten siirtyy arviointiin: "Väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on rangaistussäännöksen 3 kohdassa nimenomaisesti mainittu yhtenä sellaisena liikennesäännön rikkomisena, jonka voidaan muiden edellytysten täyttyessä katsoa täyttävän törkeän tekomuodon."
Eli taas nuo 'muut edellytykset'.

En sitten löytänyt tuosta päätöksestä mitään tukea Pyöräilijän tulkinnalle että "tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Poliisin osaaminen
Kyseisen päätöksen kohta 14 kertoo että mitkä tekijät vaikuttavat tökeyteen. "Törkeysarvioinnissa merkitystä on myös tapauskohtaisilla olosuhteilla, kuten väistämisvelvollisuuden perusteella, ajotavalla, kuljettajan liikennetilanteesta tekemillä havainnoilla, tapahtumapaikalla sekä liikenneolosuhteisiin liittyvillä näkyvyydellä, kelillä ja liikennetiheydellä."

Eli väistämisvelvollisuutta rikottu, ei ole havainnoitu mitään koska ei olla katsottu, paikka on avoin ja näkyvyys hyvä eikä juuri liikennettä. Törkeä siis. Vaikka liikenneturvallisuusantagonistit kuinka muuta yrittävät väittää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Heiskalaine
Vast: Poliisin osaaminen
No niin, pyöräilijä on tehnyt esitutkinnan, päättänyt syyllisen, perustellut tuomion mutta unohti kertoa minkä tuomion antoi. Linnaako vai riittikö pelkkä sakko? Unohtiko myös tutkia motoristin käyttämän nopeuden?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Poliisin osaaminen
Pystytkö todistamaan että esitutkinta olisi tehty? Taikka että kyseessä ei olisi törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen? Ai, se olitkin sinä joka omassa maailmassasi oli tehnyt esitutkinnan ja todennut autoilijan syyttömäksi :D
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Poliisin osaaminen
Urheilutermein ilmaistuna tämä juttu lienee taputeltu.
Nimimerkki Pyöräilijä ei siis löytänyt KKO.n päätöksestä kohtaa jossa mainittaisiin että "tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto."
Ei ihme ettei löytynyt, sellaista kun päätöksessä ei ole.

Pyöräilijä sitten jatkaa: "Törkeä siis. Vaikka liikenneturvallisuusantagonistit kuinka muuta yrittävät väittää."

En nyt sanoisi että olen liikenneturvallisuusantagonisti, oikeastaan päinvastoin.
Olen aina korostanut kaikkien osapuolien vastuuta ja velvollisuutta varovaisuuteen.
Nimimerkin Pyöräilijä linja taas on tämä: "Voidaan myös perustellusti todeta että suojatielle astumassa olevan jalankulkijan suhteen lähestyvän ajoneuvon nopeus taikka etäisyys eivät voi aiheuttaa minkäänlaista tarvetta varovaisuuteen..."

Toisessa asiassa olen jatkuvasti ollut sillä kannalla että vihdoin pitäisi ryhtyä tankkojuoppouden suhteen toimimaan kuten laki edellyttää.
Tuosta asiasta nimimerkki Pyöräilijä on ollut kiivaasti eri mieltä.
Kun lisäksi Pyöräilijä kiivaasti vastustaa pyöräilykypäriä, heijastimia ja pyörän valoja niin sopisikohan titteli 'liikenneturvallisuusantagonisti' pikemminkin hänelle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Poliisin osaaminen
Ei sitä kohtaa tarvitse KKO:n päätöksestä löytää vaan sieltä kolaripaikalta. Eli kolarin olosuhteet täsmäävät KKO:n päätöksen kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Poliisin osaaminen
Pyöräilijän tuorein: "Ei sitä kohtaa tarvitse KKO:n päätöksestä löytää vaan sieltä kolaripaikalta."

Toisaalta Pyöräilijä kyllä väitti että asia löytyy päätöksestä KKO: 2020:22: "KKO on nimittäin linjannut että tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto."

Asia on siis taputeltu, mitään tuollaista linjausta KKO ei ole tehnyt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Poliisin osaaminen
Kyllä on ja perusteetkin on kerrottu. Kunnes joku pystyy päinvastaista perustelemaan, ei, mielipide joka on esitetty ei ole perustelu, asia tosiaan on taputeltu. Eli törkeä teon muoto.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Poliisin osaaminen
Pyöräilijän tuorein selitys: "Kyllä on ja perusteetkin on kerrottu. Kunnes joku pystyy päinvastaista perustelemaan,..."

Ja tässä sitten kokonaisuudessaan Pyöräilijän alkuperäinen väite:
"Pitää kyseenalaistaa poliisin osaaminen jos tutkivat tätä vaston KKOn ennakkopäätöstä (KKO:2020:22) ihan perusmuotoisena liikenneturvallisuuden vaarantamisena. KKO on nimittäin linjannut että tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto."

Hyvin selkeä tilanne siis. Pyöräilijä vetoaa päätökseen KKO: 2020:22.
Ja Pyöräilijä sitten toteaa että 'tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto'.
Jos Pyöräilijä ei päätöksestä KKO: 2020:22 löydä mainintaa että 'tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto' niin asia on taputeltu ja voidaan todeta että Pyöräilijän luetun ymmärtämiskyky on pettänyt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kommentti
Vast: Poliisin osaaminen
Nyt pitäisi sitten osoittaa, mitkä keskustelussa esitetyssä KKO:n tuomiossa määritellyt asiat toteutuivat tässä tapauksessa. Vain paikka on selvillä tässä vaiheessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Poliisin osaaminen
T.S. voisi näyttää että missäpäin lakia lukee että "Jos Pyöräilijä ei päätöksestä KKO: 2020:22 löydä mainintaa". Jos et ukea tuollaiselle löydä, omien kriteeriesi mukaan olet väärässä. Ainiin, se kaksinaismoralismi, eihän T.S.n juttuihin päde samat asiat kuin mitä hän muilta vaatii :D
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Poliisin osaaminen
Pyöräilijältä on tainnut viimeisimmässä viestissään sormi livetä kun siteeraus katkesi.
Minun 09.07. kello 18.16 viestistäni on luettavissa mitä Pyöräilijän pitäisi KKO:n päätöksestä löytää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Poliisin osaaminen
Huoli pois T.S, ei katkennut. Olen vain sitä mieltä että sinun muiden kirjoituksista vaatimiesi asioiden pitää löytyä sinun omista viesteistäsi. Mutta kuten taas todistettua, ei löydy. Sinä vaadit että KKO:n päätöksestä pitäisi löytyä teksti "tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto'." Kuitenkaan mistään KKO:n päätöksestä ei löydy tekstiä "Jos Pyöräilijä ei päätöksestä KKO: 2020:22 löydä mainintaa". Kuitenkin tämä teksti olisi T.S.n muille asettamien ehtojen mukaan edellytys sille että sieltä pitäisi löytyä T.S.n vaatima asia. Vai vaaditko muilta jotain mitä itse et pysty tuottamaan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Poliisin osaaminen
Tästä löydettiin liikkeelle: "Pitää kyseenalaistaa poliisin osaaminen jos tutkivat tätä vaston KKOn ennakkopäätöstä (KKO:2020:22) ihan perusmuotoisena liikenneturvallisuuden vaarantamisena. KKO on nimittäin linjannut että tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto."
Kun sitten Pyöräilijä ei tuota linjausta löytänyt KKO:n päätöksestä niin nyt se hänen mielestään pitäisikin löytyä minun kirjoituksistani:
"Olen vain sitä mieltä että sinun muiden kirjoituksista vaatimiesi asioiden pitää löytyä sinun omista viesteistäsi. Mutta kuten taas todistettua, ei löydy. Sinä vaadit että KKO:n päätöksestä pitäisi löytyä teksti "tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto'."

Lähes kaksi viikkoa on nyt tuota sitten etsitty, löydetty ei ole.

Sopinee siis pieni muistelu tuosta rikoslain määrittelemästä törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Muutama vuosi sitten näet kovasti 'markkinoitiin' sellaista tulkintaa että jos suojatietä lähestyvä jalankulkija joutuu edes hidastamaan vauhtiaan ennen suojatietä liikennetilanteen selvittämiseksi niin kyseessä on törkeä liikenteen vaarantaminen josta autoilija pitää tuomita kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Poliisin osaaminen
Hienoa T.S. että tunnustit että et ole löytänyt sitä tekstiä joka esittää että ""Jos Pyöräilijä ei päätöksestä KKO: 2020:22 löydä mainintaa"."

Tarkoittaa siis sitä, että vaatimaasi mainintaa ei tarvitse sieltä KKO:n päätöksestä löytyä jotta viestini pitäisi paikkansa. Viestini siis on täsmälleen totta ja oikeuskäytännön mukainen. Se, että sinä et sitä hyväksy vain vahvistaa tuon kannan koska olet tähän asti ollut jokaisessa vastaavassa asiassa väärässä, kuten humalassa pyöräilynkin suhteen. m.o.t.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Poliisin osaaminen
Nimimerkki Pyöräilijältä taas outo sananvalinta: "Hienoa T.S. että tunnustit että et ole löytänyt sitä tekstiä joka esittää että ""Jos Pyöräilijä ei päätöksestä KKO: 2020:22 löydä mainintaa".""

Tunnustaminen ei tähän nyt sovi.
Johtuen siitä että en tietenkään edes tuollaista etsinyt. Kaikkihan varmaan tietävät että KKO:n päätökset ovat tiukan asiallista tekstiä jossa vain arvioidaan tapahtumaa ja lakien soveltamista. Ei siis kannata sieltä etsiä jotain tekstinpätkää jonka Pyöräilijä on minun kommentistani lohkaissut.

Mutta jotain sentään Pyöräilijä lupasi, nimittäin hän avasi keskustelun näin: "KKO on nimittäin linjannut että tuollainen väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on aina teon törkeä muoto."

No tuo KKO:2020:22 on nyt käyty läpi eikä sieltä Pyöräilijän lupaamaa linjausta löydy.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Karamelli
Liikennevalot tarpeen
Tämä risteys on vaarallinen ja olen lähettänyt kaupungille palautetta, että risteykseen pitäisi saada liikennevalot.

Tiellä on kaksi kaistaa molempiin suuntiin, liikenne on vilkasta ja tiellä 60 kilometrin nopeusrajoitus. Moni autoilija ajaa tiellä kuitenkin ylinopeutta, osa huomattavaakin sellaista.