Paikalliset

Kukinta lupailee hyvää mustikkasatoa Varsinais-Suomeen

Marttiina Sairanen

Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan mustikka kukkii Varsinais-Suomessa selvästi runsaammin kuin vuosi sitten. Myös puolukka kukkii keskimääräistä runsaammin erityisesti Satakunnan ja Itä-Suomen alueella, sillä luonnonmarjojen kukinnan aikaiset sääolosuhteet ovat olleet hyönteispölytykselle otolliset, eikä laajoja halloja ole esiintynyt. Helle ja kuivuus saattavat kuitenkin vielä heikentää satotilannetta.

Mustikan pääkukinta alkoi toukokuun lopulla eteläisessä Suomessa ja kesäkuun alussa pohjoisessa Suomessa. Pohjoisimman Lapin alueella mustikka kukkii edelleen.

– Juhannukseen mennessä mustikan kukat oli laskettu 300 koeruudusta. Keskimääräistä enemmän kukkia on havaittu muun muassa Varsinais-Suomen, itäisen Uudenmaan sekä Savon alueella, kertoo Luken erikoistutkija Rainer Peltola tiedotteessa.

Raa´at marjat on laskettu vasta kahdesta mustikkahavaintometsästä. Näistä toisessa metsässä kukista pölyttyi raakileeksi 60 prosenttia ja toisessa 70 prosenttia. Peltolan mukaan tätä voi pitää hyvänä pölytystuloksena.

– Pölytyksen laajempi onnistuminen selviää kuitenkin vasta raakileiden laskennan yhteydessä. Silloin tarkentuvat myös satonäkymät. Pitkäkestoinen helle ja kuivuus voivat muuttaa tilannetta merkittävästi, Peltola toteaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Timo Laihinen
Mustikka
Tässä taas kerrotaan miten hyvä ja suuri mustikkasato odottaa.
Mutta näin 50 vuoden kokemuksella tässä vaiheessa ei tiedä sadosta vielä mitään.
Itse olen käynyt metsässä juuri niillä mustikka alueilla jossa marjaa pitäisi olla raakileena.
Jotain löytyy ,mutta huonosti.
Pieniä sekä erittäin kuivia ja jos tämä jatkuu siis kova lämpö.
Eikä vettä sada oikein reilusti.
Mustikka ei saada kuin jostain pientä ja kuivunutta.
Että näin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a.
!
Kuivuus vie!