Paikalliset

Turun yliopiston syyslukukausi alkaa pitkälti etäopinnoilla – uudet opiskelijat pääsevät kampuksille

Riitta Salmi

Turun yliopiston lukuvuosi käynnistyy elokuussa pääosin etäopetuksena. Etäopetusta jatketaan syyslukukauden ensimmäisen periodin ajan, 25. lokakuuta asti. Poikkeuksen muodostavat uudet tutkinto-opiskelijat, joiden orientaatio yliopistoyhteisöön järjestetään terveys ja turvallisuus huomioiden Turun, Porin ja Rauman kampuksilla. Ulkomailta saapuvat opiskelijat joutuvat viettämään 14 vuorokautta karanteeninomaisissa olosuhteissa.

– Uusien opiskelijoiden integroiminen yliopistoyhteisömme jäseniksi on ensiarvoisen tärkeä tehtävä, ja haluamme olla toivottamassa heidät tervetulleeksi kampuksella. Toki menemme tässäkin asiassa terveys ja turvallisuus edellä, eikä uusillekaan opiskelijoille järjestetä orientaationkaan osana esimerkiksi massaluentoja, koulutuksesta vastaava vararehtori Piia Björn sanoo yliopiston tiedotteessa.

Kontaktiopetusta välttämättä vaativaa laboratorio-, pienryhmä ja kenttäopetusta voidaan kuitenkin järjestää jo ensimmäisen periodin aikana kaikille. Myös erilaisia tapahtumia on mahdollista järjestää ainakin ulkoilmatilaisuuksina.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EXAM-tenttitilat on tarkoitus pitää avoinna ja niiden käyttöä voidaan syksyllä toivottavasti laajentaa. Salitenttejä ja vastaavia voidaan järjestää, jos opetuskin on ollut lähiopetusta.

– Turun yliopisto seuraa hyvin tarkasti viranomaisohjeita ja koronatilannetta. Käytännön valmistelutyön raamittamiseksi syksyn päälinjaukset on tehtävä nyt, mutta luonnollisesti mukautamme toimintaamme hyvinkin nopealla aikajänteellä, jos tautitilanne sitä vaatii, Piia Björn korostaa.

Lue myös: Åbo Akademi jatkaa etäopetusta myös syksyllä – uudet opiskelijat tulevat kampukselle

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.