Paikalliset

Sakari Alhopuron säätiö jakoi 750 000 euroa lääketieteen ja luonnontieteen tutkijoille

Alkuvuonna perustettu Sakari Alhopuron säätiö on myöntänyt rahoitusta yhteensä 16 tutkijalle ja tutkimusryhmälle kaikkiaan 750 000 euroa.

Rahoitusta myönnettiin muun muassa borrelioosin diagnostiikan ja välittäjäeläinten tutkimuksiin sekä hankkeeseen, jossa selvitetään viheraltistuksen merkitystä terveydelle.

Esimerkiksi Annukka Pietiäisen borrelisoosidiagnostiikkaan liittyvä tutkimus sai 60 000 euroa. Tutkimusprojekti käsittelee positroniemissio-tietokonetomografiaan perustuvan menetelmän kehittämistä borrelioosin kuvantamiseen soveltuvaksi. Tutkijoiden tavoitteena on kehittää merkkiaine, joka tunnistaa borreliabakteerin aiheuttaman infektion.

60 000 euroa myönnettiin myös Jani Sormusen tutkimushankkeelle, jossa selvitetään eläinlajiston monimuotoisuuden sekä puutiaisten ja puutiaisvälitteisten taudinaiheuttajien välisiä yhteyksiä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jenni Lehtimäen monitieteinen Viherikkuna-hanke sai 45 000 euroa. Laajassa hankkeessa selvitetään, millainen määrä, minkätyyppinen ja milloin tapahtuva viheraltistuminen voi suojata lapsuuden aikana käynnistyviltä elintasosairauksilta.

Määräaikaan mennessä säätiölle tuli 186 apurahahakemusta. Niistä 65 prosenttia suuntautui lääketieteelliseen ja 35 prosenttia luonnontieteelliseen tutkimukseen. Mukana oli hakemuksia, jotka kattavat molempia tieteenaloja.

– Ansiokkaita hakemuksia tuli paljon, joten päätösten tekeminen oli vaikeaa. Tänä vuonna päätimme myöntää rahoitusta väitöskirjan jälkeiseen tutkimustyöhön ja kannustaa näin lahjakkaita nuoria jatkamaan tutkijan uralla, säätiön hallituksen puheenjohtaja Sakari Alhopuro sanoo tiedotteessa.

Kaikkien apurahansaajien nimet ja tutkimushankkeet löytyvät säätiön verkkosivuilta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.