Paikalliset

Fölin busseissa käy taas käteinen ensi viikosta alkaen

Riitta Salmi

Turun seudun joukkoliikenne Fölin busseissa voi maanantaista 1.6. alkaen maksaa matkansa jälleen käteisellä. Käteisellä maksaminen keskeytettiin maaliskuun lopussa valmiuslain voimassaolon ajaksi.

Sen jatkoksi käteisestä päätettiin luopua toukokuun loppuun asti.

Kertalipun lisäksi Fölin busseissa voi maanantaista alkaen ladata matkakortteja. Lisäksi Fölin liikenne palaa lähes normaaleihin aikatauluihin. Esimerkiksi yöliikenne alkaa jälleen, linja 8 liikennöi arkena tiheämmin ja Kuhankuonolle pääsee myös arkisin linjoilla 21 ja 23. Linjoilta 1 ja 300 on karsittu ruuhka-ajan vuoroja.

Myös Fölin palvelutoimisto on auki tavanomaiseen tapaan maanantaista alkaen.

Vaikka käteismaksu on jälleen mahdollinen, kannustetaan matkustajia kuitenkin maksamaan matkansa mieluummin esimerkiksi matkakortilla tai mobiililipulla ja lataamaan korttinsa nettilatauspalvelussa.

Bussien ensimmäiset penkkiriviti ovat yhä pois käytöstä.

Vesibussiliikenteessä käteistä rahaa on otettu vastaan heti vesibussien alettua liikennöidä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jylppy
Juu
Jees, pääsee kolikoista eroon satunnaisilla bussireissuilla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rautis
pankkikorttimaksaminen puuttuu
Kun näissä Fölin julkisissa kulkuvälineissä edelleenkään pikamaksu pankkikorteilla ei kelpaa niin milloin joku valtiollinen taho puuttuu tähän mielettömyyteen? Itse käyttäisin varmaan 95% nykyistä enemmä n satunnaiseen matkusteluun busseja jos tämä maksutapa älyttömyyttä ei olisi