Paikalliset

Etälaulutunneilla uskaltaa heittäytyä

Marttiina Sairanen
– Paljon on kuitenkin samaa. Laulan malliksi ja oppilas tekee perässä, toteaa Sanna Kola etätunneista.
– Paljon on kuitenkin samaa. Laulan malliksi ja oppilas tekee perässä, toteaa Sanna Kola etätunneista.

Voiko niinkin kehollista asiaa kuin laulua opettaa etänä? Kyllä voi, on turkulainen musiikkipedagogi Sanna Kola todennut kuluvan kevään aikana. Hän opettaa laulua musiikkikoulu Ääniräätälissä, jossa ryhdyttiin koronaviruksen myötä järjestämään videoyhteyden avulla niin yksityis- kuin ryhmätunteja.

– Alussa se tuntui valtavan isolta muutokselta. Olin hirveän skeptinen, että tuleeko siitä mitään, hän muistelee.

– Mutta kun lähti tekemään, ei se ollutkaan niin erilaista.

Tunnit pidetään Zoom-sovelluksen kautta. Viive äänessä aiheuttaa sen, että joitakin toimintatapoja on jouduttu muuttamaan. Esimerkiksi säestää ei voi.

– Paljon on kuitenkin samaa. Laulan malliksi ja oppilas tekee perässä.

Kola vetää keskiviikkoisin ryhmätuntia nimeltä Klasarilaulua kalsareissa. Perjantaisin kokoontuu myös ryhmä Lauletaan yhdessä etänä. Molempien on tarkoitus olla matalan kynnyksen laulutunti, jonne vasta-alkajakin voi uskaltautua helposti. Kolan mukaan etätuntien suosio onkin pikkuhiljaa kasvanut, kun ihmiset saavat tietää mahdollisuudesta tutuilta tai netistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Etä-ryhmätunneilla osallistujien laulu ei kuulu muille – kukin kuulee vain vetäjän laulun ja soiton. Osallistujien mikrofonit ovat kiinni myös käytännön syistä, jotta kakofoniaa ei synny.

Vaikka etätunneilla tehdään paljon tavallisia harjoituksia, joista edistyneemmätkin saavat jotain, etätuntien vahvuutena Kola näkee erityisesti sen soveltuvuuden vasta-alkajille.

– Olen saanut yksinomaan positiivista palautetta näistä, että pääsee tosi matalalla kynnyksellä laulamaan.

Haasteena on kuitenkin se, että ääni on kehollinen instrumentti. Sen huomioiminen ja siinä opastaminen voi olla helpompaa kasvotusten.

– En sanoisi, että missään tapauksessa etäopetus korvaa lähiopetusta. Tykkään olla lähietäisyydellä, sanoo Kola.

Kola on kokenut laulunopettaja ja musiikkipedagogi, joka johtaa Ääniräätäli-ryhmiensä lisäksi myös kamarikuoro Melosta ja Auroraköreniä. Etäopetus on antanut hänelle kuitenkin myös uusia oivalluksia.

"Olen oppinut ainakin sen, että oppilaat ovat itsenäisempiä ja pystyvät venymään enemmän kuin mitä kuvittelisi."

– Olen oppinut ainakin sen, että oppilaat ovat itsenäisempiä ja pystyvät venymään enemmän kuin mitä kuvittelisi. Kun heidät laittaa laulamaan ääniharjoituksia ilman tukea, he pystyvät siihen. Ehkä normaalisti tuppaan vähän paapomaan, Kola nauraa.

Kola pitää mahdollisena, että etätunnit pysyvät Ääniräätälin valikoimassa myös koronan jälkeen.

– Asiasta on keskusteltu jo aiemmin, että voisi lanseerata etätunteja. Teimme yksittäisiä kokeiluja jo pari vuotta sitten, mutta nyt lähti vasta kunnolla käyntiin.

Etätuntien ulkopuolella Sanna Kolan kalenteri keväälle ja kesälle näyttää melko tyhjältä. Hänen johtamansa kuorot ovat tauolla ja hänen vetämiensä lauluryhmien konsertit on peruttu, samoin kuin odotettu kuorofestivaali Italiassa. Hän on myös aktiivinen Turun vanhan musiikin yhdistyksessä, jota kautta tulee yleensä konserttiesiintymisiä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Keväällä piti olla yhteensä 6–7 konserttia, mutta nyt ei olekaan yhtään.

Vapaa-aikaa on tavallaan enemmän, mutta tavallaan ei, sillä esikouluikäistä on pidetty koronan ajan kotona.

– Välillä saa toimia viihdeautomaattina, Kola nauraa.

Toisaalta korona-ajan tuoma hengähdys on tuntunut hyvältä.

– Viime syksy oli tosi kiireinen. Nyt oli hyvä hengähtää. Toisaalta oli paljon kivoja juttuja tulossa, mitä täytyy nyt lykätä, hän pallottelee.

Kola kertoo, että nyt on ollut aikaa omille luoville töille, kuten sovitusten tekemiselle ja fiktion kirjoittamiselle.

– Se on paradoksi, että kun tekee luovaa työtä, ei ole aikaa olla luova.

Myös vapaa-ajan suunnitelmat kesälle on mietittävä uusiksi. Ainakin remonttia ehtii tehdä lapsuudenperheen yhteisellä mökillä Valkealassa, Kola pohtii.

– Varmaan pyörimme Turussa tavallista enemmän. Normaalisti olemme paljon lapsen mummoloissa, mutta he ovat noin 70-vuotiaita.

– Särkänniemeen pitäisi päästä. Tykkäämme matkustaa enemmän kotimaassa kuin ulkomailla. Jos voi, ehkä teemme vaikka jonkun Lapin reissun.


Sanna Kola

Syntynyt 8.7.1981 Kouvolassa.

Asuu Turussa.

Musiikkipedagogi, laulunopettaja.

Harrastaa metsäilyä, videopelejä ja kirjoittamista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.